Ero sivun ”Klassinen liberalismi” versioiden välillä

[[Thomas Hill Green]] muotoili osinosittain Millin näkemysten pohjalta '''[[sosiaaliliberalismi|sosiaaliliberalismin]]''', joka yhdistääpyrkii yhdistämään klassisen liberalismin tavoitteisiin elämän laadun parantamisen julkisen vallan aktiivisin toimin, esimerkiksi veronmaksajien varoilla kustannetun [[sosiaaliturva]]n, ilmaisen [[Peruskoulu|peruskoulutuksen]] ja perus[[terveydenhuolto|terveydenhuollon]] avulla. Reaktiona sosiaaliberalismin [[Vasemmisto|vasemmistolaisena]] pidettyä politiikkaa kohtaan syntyi klassisen liberalismin perinteitä jatkamaan myös '''[[libertarismi]]''' (joskus myös [[markkinaliberalismi]]), joka kannattaa [[negatiivinen vapaus|negatiivista vapautta]] eli vapautta pakkovallasta. Libertaristi ei hyväksy negatiivisen vapauden loukkauksia [[positiivinen vapaus|positiivisen vapauden]] eli toimintamahdollisuuksien tarjoamisen varjolla. [[Libertarismi]] aatteena onkin muotoutunut nykyiseen muotoonsa vasta 1900-luvulla, ja klassisen liberalismin voi katsoa [[poliittinen kirjo|poliittisessa nelikentässä]] sijoittuvan "oikeammalla" olevan [[libertarismi]]n ja "vasemmalla" olevan [[sosiaaliliberalismi]]n välimaastoon.

Klassinen liberalismi ei kuitenkaan ollut täysin yhtenäinen perinne ja esimerkiksi [[Adam Smith]] mainitsi [[kartelli]]en kyllä olevan ongelma, muttei kannattanut mitään juridisia toimenpiteitä niitä vastaan taistellakseen.<ref name=":2">{{Kirjaviite|Tekijä=Adam Smith|Nimeke=Kansojen varallisuus, "An Inquiry into the Nature and Causes of the Wealth of Nations"|Vuosi=1776|Sivu=Kirja 1, Luku VII, Kappale 26. Kirja 4, Luku VIII, viimeinen kappale|Selite=Toivo T. Kaila (1. niteen suomennos 1933)|Julkaisija=WSOY|Isbn=978-951-0-40426-3|Suomentaja=Jaakko Kankaanpää}}</ref> Tämä johtunee siitä, että Smithillä oli vahva näkemys lainsäätäjistä nimenomaan kartelleja suosivina toimijoina.<ref name=":2" /> ''Kansojen varallisuus'' -kirjassaan Smith osoitti, että [[Monopoli|monopolien]] kirjo korottaa markkinahintaa ja että senniiden olemassaolo on lainsäätäjien vastuulla: ”Tällaiset korotukset markkinahintaan voivat jatkua niin pitkään kuin vallanpitäjien säädökset ne mahdollistavat”. [[Itävaltalainen taloustiede|Itävaltalainen taloustieteilijä]] ja yksi merkittävimmistä klassisen liberalismin edustajista [[Friedrich Hayek]] kannatti kuitenkin jonkinlaista kilpailulainsäädäntöä.

[[Toinen maailmansota|Toisen maailmansodan]] jälkeen klassisen liberalismin perinnettä ovat pyrkineet elvyttämään [[Itävaltalainen taloustiede|itävaltalaisen koulukunnan]] taloustieteilijät, muun muassa [[Ludwig von Mises]] ja [[Friedrich von Hayek]]. Myös [[Milton Friedman]] lasketaan niihin, jotka ovat pyrkineet elvyttämään klassisen liberalismin perinnettä. Kriitikkojen mukaan [[uusliberalismi|uusliberalistit]] pyrkivät usein vetoamaan klassisen liberalismin periaatteisiin.<ref>{{Lehtiviite|Tekijä=Taylor C. Boas ja Jordan Gans-Morse|Otsikko=Neoliberalism: From New Liberal Philosophy to Anti-Liberal Slogan|Julkaisu=Studies in Comparative International Development|Ajankohta=2009-06-01|Numero=2|Sivut=137–161|Doi=10.1007/s12116-009-9040-5|Issn=0039-3606|www=https://link.springer.com/article/10.1007/s12116-009-9040-5|Kieli=en}}</ref> Myös talouspolitiikassa samantyyppisiä periaatteita korostavat, amerikkalaiset [[uuskonservatismi|uuskonservatiivit]] vetoavat usein klassisen liberalismin perinteeseen. Tämä muistuttaa [[Margaret Thatcher]]in ja [[Ronald Reagan]]in retoriikkaa, vaikka heidän oppinsa olivatkin aika kaukana [[liberalismi]]n aatteista.{{Selvennä}} Tieteessä ja politiikassa puhutaankin pääsääntöisesti liberalismista varoittavaan ja torjuvaan sävyyn käyttämällä marginalisoivia ilmaisuja: "uusliberalisti, uusoikeistolainen, markkinaradikaali". Nämä ulostulot edustavat usein saavutetun järjestyksen uhkaa ja pelkoa jo ratkaistujen ongelmien, kuten epätasa-arvon ja työttömyyden paluusta yhteiskuntaan.<ref name=":0" /> Klassinen liberalismi on aatteena 1700-luvulta lähtöisin oleva katkeamaton älyllinen kehitys, joka on etenkin viime vuosien aikana herättänyt paljon mielenkiintoa [[hyvinvointivaltio]]n kamppaillessa kasvavan [[huoltosuhde|huoltosuhteen]] ja [[talouslaskennan ongelma]]n kanssa.<ref name=":0" /> Niille ihmisille, joille hyvinvointivaltio on itsessään korkea eettinen päämäärä, tämä hyvinvointivaltion nykyinen kyvyttömyys ratkaista yhteiskunnan alati kasvavia ongelmia herättää ymmärrettävästi hämmennystä.