Ero sivun ”Theodor Adorno” versioiden välillä

Adorno näki [[Kulttuuriteollisuus|kulttuuriteollisuuden]] alueena, jossa kriittiset taipumukset ja mahdollisuudet eliminoitiin. Hänen mukaansa kulttuuriteollisuus manipuloi väestöä tuottaessaan ja levittäessään kulttuuritavaroita joukkotiedotusvälineiden kautta. [[Populaarikulttuuri]] oli yksi syistä, joiden vuoksi ihmiset muuttuivat passiiviseksi. Populaarikulttuurin kuluttamisen kautta saatavilla olevat ”helpot"helpot nautinnot”tekivätnautinnot" tekivät ihmisistä tottelevaisia ja tyytyväisiä, huolimatta siitä miten huonoissa taloudellisissa oloissa he elivät. Vaihtelu kulttuurihyödykkeiden välillä saavat ne näyttämään erilaisilta, vaikka ne ovatkin vain saman teeman muunnelmia. Adornon mukaan ”samaa"samaa asiaa tarjotaan kaikille kulutushyödykkeiden standardoidun tuotannon kautta”kautta", mutta tämä peitetään ”maun manipuloinnilla ja virallisen kulttuurin teeskentelemällä individualismilla”<ref>{{Lehtiviite|Otsikko=On the Fetish Character in Music and the Regression of Listening|Julkaisu=The Essential Frankfurt School Reader|Tekijä=Adorno, Theodor|Ajankohta=1938|Sivut=280|Julkaisija=Blackwell}}</ref>. Adorno kutsui tätä ilmiötä ''pseudo-yksilöllistämiseksi'' ja'' aina-samaksi''.

Adornon taidefilosofia perustuu taideteoksen yksittäisluonteen ja sisällöttömyyden, ”ei-identtisyyden” ja ”partikulaariuden” puolustamiseen. Hän sai vaikutteita [[Immanuel Kant]]ilta, [[Georg Wilhelm Friedrich Hegel]]iltä, [[Sigmund Freud]]ilta ja [[Karl Marx]]ilta. Taidefilosofiassaan hän asettuu kaikkia taiteelle annettuja sisältöjä vastaan. Modernissa maailmassa [[taide]] voi toimia itsenäisesti, olla vain taidetta. Tähän sen hänestä tulee myös pyrkiä. Adornon taiteenfilosofinen teos ''[[Esteettinen teoria]]'' (1970) ilmestyi postuumisti.