Ero sivun ”Klassinen liberalismi” versioiden välillä

4 824 merkkiä lisätty ,  2 vuotta sitten
→‎Mannermainen liberalismi: Lisäsin lähteitä ja lähdeviitteitä tekstiin, lisäsin hieman lisää tekstiä, parantelin lauserakenteita ja korjasin kirjoitusvirheitä
(→‎Yleistä: Parannettu lauserakenteita, lisätty linkkejä)
(→‎Mannermainen liberalismi: Lisäsin lähteitä ja lähdeviitteitä tekstiin, lisäsin hieman lisää tekstiä, parantelin lauserakenteita ja korjasin kirjoitusvirheitä)
Liberalismin tavoite on laajentaa ihmisten vapauksia, vapaaehtoisuuden maksimointi ja julkisen pakon minimointi. Liberalismi suhtautuu kielteisesti uusien [[Laki|lakien]] säätämiseen ja poliittisten ohjelmien käynnistämiseen, sillä liberalistien mukaan poliittiset ohjelmat muuttuvat miltei aina vapauden keinotekoisiksi rajoitteiksi.<ref name=":0" /> Lähtökohtaisesti liberalismi hyväksyy lait, jotka kohtelevat kaikkia ihmisiä [[Tasa-arvo|tasa-arvoisesti]], mutta fyysisille esteille liberalismi ei voi mitään. Huonosta laulajasta ei tule oopperatähteä, eikä lyhyestä ja huonosta koripalloilijasta tule NBA-tason tähteä, eikä liberalismi halua että [[valtio]] alkaa lainsäädännöllä keinotekoisesti puuttumaan ihmisten erilaisiin olosuhteisiin ja tasapäistämään heitä.<ref name=":0" /> Liberalismia kiinnostavat nimenomaan sellaiset vapauden rajoitukset, jotka ovat ihmisten itse aiheuttamia ja joihin siksi on mielekästä puuttua. Tätä kriteeristöä vasten liberalismia kiinnostaa varsinkin se miten hyvin tai huonosti [[Yrittäjyys|yrittämisen vapaus]] toimii yhteiskunnassa, minkälaiset [[Perustuslaki|perustuslailliset järjestelyt]] rajoittavat vallan [[Korruptio|korruptoitumista]] ja kuinka vapaata on [[Markkinatalous|markkinoiden toiminta]] hintamekanismin ja muiden rajoitusten (tullit, tariffit, ulkomaankaupan sääntely EU:n ulkopuolelle) osalta.
 
Klassisen liberalismin synty liittyy [[Teollinen vallankumous|teolliseen vallankumoukseen]] ja [[kapitalismi]]n nousuun. Hayekin ohella myös toista itävaltalaista taloustieteilijää, [[Ludwig von Mises|Ludwig von Misesia]], voidaan pitää klassisen liberalismin merkittävänä puolestapuhujana. Misesin mukaan esikapitalistisella aikakaudella ei ollut markkinoita, vaan kartanot ja tilat tuottivat [[hyödyke|hyödykkeitä]] myynnin sijaan pääosin omaan käyttöönsä, ja valtio takasi yrityksille [[monopoli|monopoliaseman]].<ref name=":0" /><ref name=":3">{{Kirjaviite|Tekijä=Ludwig von Mises|Nimeke=Liberalism: In the Classical Tradition|Vuosi=1985|Sivu=|Selite=Saksankielinen alkuperäisteos vuodelta 1927, käännetty englanniksi Ralph Raicon toimesta vuonna 1985|Julkaisupaikka=Irvington, NY|Julkaisija=The Foundation for Economic Education|www=https://www.mises.org/library/liberalism-classical-tradition}}</ref> Tälle aikakaudelle olikin tunnusomaista [[Kilpailu (taloustiede)|kilpailun]] kieltäminen. Klassisen liberalismin vaikutus on ollut niin laaja-alaista, että suurin osa [[länsimaat|länsimaista]] katsotaan nykyään liberaalidemokratioiksi, vaikka vastoin klassisen liberalismin ihannetta "liberaaleina" itseään pitävissä valtioissa [[julkinen sektori|julkisen talouden]] osuus kansantaloudessa on kasvanut lähes poikkeuksetta jatkuvasti.<ref name=":0" /> Alunperin liberalismin klassinen aatesuunta tarjosikin tilaisuuden tarkastella [[valtio]]n järkevää roolia, sen kohtuullista kokoa ja tarkasti rajattuja tehtäviä yhteiskunnassa uudelleen. [[Ludwig von Mises]] luonnehti klassista liberalismia seuraavalla tavalla:<blockquote>"Liberalismi ei ole poliittinen oppi, johon puolueet voisivat saada yksinoikeuden. Se ei ole uskonto, koska siihen ei liity mitään mystistä. Se ei ole maailmankuva, koska sen tavoitteena ei ole ylittää ihmisen järkeä eikä tietoisuutta. Se ei ole erityisintressi, koska se ei tavoittele mitään, mitä ei voitaisi antaa samalla kaikille muille. Liberalismi on oppi ihmisten keskinäisistä suhteista todellisessa yhteiskunnassa. Se ei lupaa mitään, mitä ei saataisi aikaan yhteiskunnassa. Se yrittää antaa ihmisille vain yhden asian, aineellisen hyvinvoinnin rauhanomaisena ja häiriöttömänä prosessina ja poistaa kipua ja kärsimystä aiheuttavat ulkoiset tekijät siinä määrin kun se on mahdollista yhteiskunnallisille instituutioille." </blockquote><blockquote>- Ludwig von Mises (1927)<ref name=":3" /></blockquote>
 
== Pääpiirteet ==
* '''Kilpailuprosessi''' (vain rajoittamattoman kilpailun seurauksena tuottajat ponnistelevat palvellakseen kuluttajia entistä paremmin ja/tai edullisemmin)
* '''Vapaa hintajärjestelmä''' (kysynnän ja tarjonnan automaattisen hintamekanismin säänteleminen tai rajoittaminen aiheuttaa entistä suurempia ongelmia, mm. [[Keskuspankki|keskuspankkien]] väliintulojen vastustaminen)
* '''Yksityisomistus''' (tuotantovälineiden omistajat palvelevat kuluttajia, jos tässä ei onnistuta niin markkinaosuutta ja omaisuutta menetetään kilpailijoille)<ref>{{Kirjaviite|Tekijä=Ludwig Von Mises|Nimeke=Liberty and Property|Vuosi=2009|Sivu=9–10|Julkaisupaikka=Auburn, Ala.|Julkaisija=Ludwig von Mises Institute|Tunniste=741500476|Isbn=9781933550541|www=https://www.worldcat.org/oclc/741500476}}</ref>
* '''Yhteiskuntarauha''' ([[sota|sodan]] vastustaminen, mutta puolustukseen tarkoitettujen [[armeija|asevoimien]] hyväksyminen, [[libertarismi|libertaristisen]] näkemyksen mukaan jopa [[yövartijavaltio]])
* '''Perustuslaki ja [[demokratia]]''' (tavoitteena rajoittaa hallitusvallan mielivaltaista käyttöä sekä hallituksen tehtävien alituista kasvattamista)
Liberalismin kukoistuksen kynnyksellä on syytä myös esitellä muutama [[Irlanti|irlantilainen]] taloustieteilijä: [[William Petty (lääkäri)|William Petty]] (1623–1687) ja [[Richard Cantillon]] (1680?–1734), joiden ajattelussa yhdistyi elementtejä sekä vanhasta [[Merkantilismi|merkantilismista]] että uudesta [[Klassinen liberalismi|liberalismista]].<ref name=":1">{{Kirjaviite|Tekijä=Robert B. Ekelund, Jr. ja Robert F. Hébert|Nimeke=A History of Economic Theory and Method - International edition|Vuosi=1990|Sivu=65–67, 73–83|Selite=3rd edition|Julkaisija=McGraw-Hill Publishing Company|ISBN=0-07-019416-5}}</ref> Molempien ajatukset herättivät kiinnostusta [[Fysiokratismi|fysiokraattien]] keskuudessa Ranskassa. [[Fysiokratismi|Fysiokraatit]] omaksuivat Pettyn ja Cantillonin ajatuksia, mutta suhtautuivat vieläkin jyrkemmin merkantilismin hylkäämiseen ja vieläkin avosylisemmin [[Laissez-faire|vapaaseen markkinatalouteen]]. Tietyssä mielessä Pettyn, Cantillonin ja fysiokraattien transformationaalisten ajatusten voidaan katsoa edustavan merkantilismin ja liberalismin käännekohtaa.<ref name=":1" />
 
Historiallisesti tarkasteltuna liberalismi syntyi [[1700-luku|1700-luvulla]] vastareaktiona vuosisatoja kestäneille esikapitalistisille yhteiskuntarakenteille, joissa [[Monopoli|monopoliyritykset]] olivat riippumattomia kuluttajien valinnoista ja ainoa tapa rikastua oli syntyä varakkaaseen sukuun.<ref name=":0" /> Liberalistit kritisoivat vallitsevaa yhteiskuntajärjestystä, ja heidän tavoitteenaan oli poistaa inhimillistä aloitteellisuutta rajoittavat esteet, vapauttaa ihmiset [[Sortaminen|sorrosta]], [[Itsevaltius|mielivaltaisesta hallintovallasta]] ja [[Maaorjuus|maaorjuudesta]].<ref name=":0" /> Klassiset liberalistit uskalsivat haastaa aikakautensa voimakkaat intressiryhmät, eivätkä he mielistelleet valtaapitäviä. He olivat koko yhteiskunnan, eivätkä minkään tietyn kollektiivin tai ryhmän asialla. [[Merkantilismi]] oli yksi tämän esikapitalistisen aikakauden merkittävimmistä taloudellisista aatesuunnista, ja sen yksinkertaisena tavoitteena oli tehdä [[Valtio|valtiosta]] rikas keinoja kaihtamatta.<ref name=":0" /> Se salli [[Valtionpäämies|valtioiden päämiesten]] ja [[Virkamies|virkamiehien]] järjestellä taloudellisia asioita mielin määrin; ja lisäksi merkantilismi suosi tulleja, tariffeja ja tuonnin rajoituksia oman valtion viennin edistämiseksi.<ref name=":0" /> Merkantilismin sanotaan talousaatteena hävinneen liberalismille, sillä se menetti älyllisen kunnioitettavuuden.<ref name=":1" /> Merkantilismin kovaäänisimpiä kriitikkoja oli [[Satiiri|satiirista]] runollisuutta kirjoittava [[Bernard Mandeville|Bernard de Mandeville]], joka vuonna 1705 julkaisi ''The Grumbling Hive or Knaves Turned Honest'' -nimisen allegorian.<ref name=":1" /> Runossa Mandeville perusteli, että [[Yksilö|yksilöiden]] oman edun tavoittelu maksimoi hyvinvoinnin yhteiskunnassa, aihe josta myöhemmin tuli yksi [[Adam Smith|Adam Smithin]] läpimurtoteoksen ''Kansojen varallisuus'' (1776) kantavista teemoista.<ref name=":1" /> Liberalistisen aatesuunnan yleistyessä valtiolta kiellettiin oikeus puuttua [[Kansainvälinen kauppa|vientiin ja tuontiin]], ihmiset alkoivat vapautua [[Sääty|säätylaitoksen]] [[Papisto|papistolle]] ja [[Aateli|aatelistolle]] myönnetyistä [[Erioikeus|privilegioista]] ja muista rajoitteista. Liberalismi kannusti hallitusta antamaan ihmisille vapauden joko tehdä työtä itse tai tarjota taitojaan yrityksille tuotannollisiin tarkoituksiin ilman pakkotyötä. Vapaamman [[Markkinatalous|markkinatalouden]] ja liberalismin ansiosta poliittisen ja taloudellisen elämän vallan keskittyneisyys alkoi hiljalleen murtua.<ref name=":0" /> Vanhat menestyksen osatekijät kuten [[Sääty|synnyinsääty]], [[Sukulainen|sukunimi tai sukulaissuhteet]] ja perityt ominaisuudet menettivät tehonsa, ja ihmiset olivat vapaita nousemaan köyhyydestä vauraampaan elintasoon ja kilpailemaan markkinoilla paremmuudestaan omien oivalluksiensa ja kädentaitojensa avulla.<ref name=":0" /> Hiljalleen yhteiskunta alkoi järjestyä uudelleen markkinoilla. Privilegiot ja valtion suomat monopoliasemat eivät enää taanneetkaan poliittiselle, taloudelliselle ja uskonnolliselle [[Eliitti|eliitille]] vaurautta, vaan sen säilyttämiseksi heidän oli mentävä [[Markkinat (taloustiede)|markkinoille]] kilpailemaan kuluttajien suosiosta muiden tavoin.<ref name=":0" /> Markkinoiden vapaus ja liberalismi edesauttoivat ihmisiä, jotka aiemmin kuuluivat osattomien suureen enemmistöön, nousemaan köyhyydestä vaurauteen. Huolimatta vapaamman markkinatalouden suunnattomista ihmiskunnalle suomistaan edistysaskelista, kuten omistuksen keskittyneisyyden ja köyhyyden vähenemisestä, [[Kapitalismi|kapitalismia]] on talousjärjestelmänä arvosteltu voimakkaasti. [[Ludwig von Mises|Ludwig von Misesin]] mukaan on erityisen tärkeää ymmärtää, miksi tietyt ihmiset kokevat kapitalismin niin vastenmielisenä järjestelmänä, sillä tästä tunteesta ei Misesin mukaan voida niinkään syyttää ihmismassoja eikä työntekijöitä, vaan saavutettuun etuasemaan tottuneita [[Aristokratia|aristokraatteja]], jolta liberalismin, markkinatalouden ja kapitalismin nousu riisti privilegiot ja valtion myöntämät monopoliasemat.<ref name=":0" /> Mahtisukujen kartanonomistajat ja monopoliyrittäjät syyttivätkin kapitalismia siitä, ettei se palvellut enää heidän saavutettuja etujaan, ja että uudet yrittäjät tarjosivat työntekijöille parempaa palkkaa minkä vuoksi heidän oli vaikea pitää työntekijöitä palveluksessaan avoimemmilla työmarkkinoilla. [[1900-luku|1900-luvun]] ihmisten elintaso oli alhainen, olosuhteet ja johtaminen [[Tehdas|tehtaissa]] usein hirvittävää, asunnot surkeita ja kaupungit likaisia [[Slummi|slummeja]], mutta liberalismi eikä kapitalismin nousu itsessään aiheuttanut näitä olosuhteita.<ref name=":0" /> Nämä järkyttävät olosuhteet olivat jäänne esikapitalistisen aikakauden vanhentuneista käytännöistä, jotka olivat muovautuneet aikojen saatossa ennen [[Markkinatalous|markkinoita]] ja [[Kapitalismi|kapitalismin]] nousua.
 
Liberalistisen aatesuunnan yleistyessä valtiolta kiellettiin oikeus puuttua [[Kansainvälinen kauppa|vientiin ja tuontiin]], ihmiset alkoivat vapautua [[Sääty|säätylaitoksen]] [[Papisto|papistolle]] ja [[Aateli|aatelistolle]] myönnetyistä [[Erioikeus|privilegioista]] ja muista rajoitteista. Liberalismi kannusti hallitusta antamaan ihmisille vapauden joko tehdä työtä itse tai tarjota taitojaan yrityksille tuotannollisiin tarkoituksiin ilman pakkotyötä. Vapaamman [[Markkinatalous|markkinatalouden]] ja liberalismin ansiosta poliittisen ja taloudellisen elämän vallan keskittyneisyys alkoi hiljalleen murtua.<ref name=":0" /> Vanhat menestyksen osatekijät kuten [[Sääty|synnyinsääty]], [[Sukulainen|sukunimi tai sukulaissuhteet]] ja perityt ominaisuudet menettivät tehonsa, ja ihmiset olivat vapaita nousemaan köyhyydestä vauraampaan elintasoon ja kilpailemaan markkinoilla paremmuudestaan omien oivalluksiensa ja kädentaitojensa avulla.<ref name=":0" /> Hiljalleen yhteiskunta alkoi järjestyä uudelleen markkinoilla. Privilegiot ja valtion suomat monopoliasemat eivät enää taanneetkaan poliittiselle, taloudelliselle ja uskonnolliselle [[Eliitti|eliitille]] vaurautta, vaan sen säilyttämiseksi heidän oli mentävä [[Markkinat (taloustiede)|markkinoille]] kilpailemaan kuluttajien suosiosta muiden tavoin.<ref name=":0" /> Markkinoiden vapaus ja liberalismi edesauttoivat ihmisiä, jotka aiemmin kuuluivat osattomien suureen enemmistöön, nousemaan köyhyydestä vaurauteen.
 
Huolimatta vapaamman markkinatalouden suunnattomista ihmiskunnalle suomistaan edistysaskelista, kuten omistuksen keskittyneisyyden ja köyhyyden vähenemisestä, [[Kapitalismi|kapitalismia]] on talousjärjestelmänä arvosteltu voimakkaasti. [[Ludwig von Mises|Ludwig von Misesin]] mukaan on erityisen tärkeää ymmärtää, miksi tietyt ihmiset kokevat kapitalismin niin vastenmielisenä järjestelmänä, sillä tästä tunteesta ei Misesin mukaan voida niinkään syyttää ihmismassoja eikä työntekijöitä, vaan saavutettuun etuasemaan tottuneita [[Aristokratia|aristokraatteja]], jolta liberalismin, markkinatalouden ja kapitalismin nousu riisti privilegiot ja valtion myöntämät monopoliasemat.<ref name=":0" /> Mahtisukujen kartanonomistajat ja monopoliyrittäjät syyttivätkin kapitalismia siitä, ettei se palvellut enää heidän saavutettuja etujaan, ja että uudet yrittäjät tarjosivat työntekijöille parempaa palkkaa minkä vuoksi heidän oli vaikea pitää työntekijöitä palveluksessaan avoimemmilla työmarkkinoilla. [[1900-luku|1900-luvun]] ihmisten elintaso oli alhainen, olosuhteet ja johtaminen [[Tehdas|tehtaissa]] usein hirvittävää, asunnot surkeita ja kaupungit likaisia [[Slummi|slummeja]], mutta liberalismi eikä kapitalismin nousu itsessään aiheuttanut näitä olosuhteita.<ref name=":0" /> Nämä järkyttävät olosuhteet olivat jäänne esikapitalistisen aikakauden vanhentuneista käytännöistä, jotka olivat muovautuneet aikojen saatossa ennen [[Markkinatalous|markkinoita]] ja [[Kapitalismi|kapitalismin]] nousua.
 
Liberalismin historiallinen kehitys jaetaan yleensä karkeasti ottaen kahteen leiriin: ''skottilaisen valistuksen'' piiriin ja ''mannermaiseen liberalismiin''.<ref name=":0" /> Liberalismia on mahdotonta ymmärtää tuntematta sen kahta leiriä, jotka eroavat yhtäläisyyksien ohella merkittävästi toisistaan. Klassista liberalismia kutsutaan usein myös skottilaiseksi valistukseksi, sillä sen johtavat ajattelivat - [[David Hume]], [[Adam Ferguson]] ja [[Adam Smith]] - työskentelivät [[Skotlanti|Skotlannin]] yliopistoissa 1700-luvulla.<ref name=":0" /> Sen sijaan mannermaista liberalismia kutsutaan usein myös ranskalaiseksi valistukseksi, sillä sen henkiset juuret ovat Skotlannin sijaan läntisen Euroopan mantereella, ja koska huomattava osa tämän leirin ajattelijoista oli ranskalaisia: [[René Descartes]], [[Jean-Jacques Rousseau]], [[Voltaire]], [[Anne Robert Jacques Turgot|Turgot]], Concordet ja [[Montesquieu]].<ref name=":0" />
 
=== Skottilainen valistus ===
On hyvä huomata, että historiallisesti tarkasteltuna liberalismin klassinen traditio on vanhempaa perua kuin itse liberalismin käsite.<ref name=":0" /> Alunperin liberalismi tarjosikin perustan arvioida valtion alati kasvavaa roolia yhteiskunnassa uudelleen. Sen mukaan valtiovallan mielivaltainen toiminta, [[Erioikeus|privilegiot]] eli erityisoikeudet ja [[Monopoli|monopolit]] selittivät suuren osan yhteiskuntien taloudellisista, sosiaalisista, poliittisista ja moraalisista ongelmista.<ref name=":0" /> Klassisen liberalismin tunnetuin taloustieteilijä on ollut skottilainen moraalifilosofi [[Adam Smith]] (1723–1790), joka ajoi suurin piirtein ''[[laissez-faire]]'' -opin asiaa eli vähintä mahdollista hallituksen sekaantumista [[talouselämän]] toimintaan. ''Laissez faire'' -iskulauseella liberalistit tarkoittivat etenkin kiireellistä luopumista mielivaltaisesta hallituksen vallasta, eivätkä sitä että he vaatisivat ihmisille vapautta toimia yksinomaan oman mielensä mukaan täysin muista piittaamatta.<ref name=":0" /> ''Laissez faire'' -periaatteella skottilaisen valistushengen liberalistit tarkoittivat ainoastaan sitä, ettei [[valtio]] saanut puuttua mielivaltaisesti yksilöiden omaehtoisiin valintoihin markkinoilla.<ref name=":0" /> Adam Smith kehitti motivaatioteorian, joka pyrki sovittamaan inhimillisen omaneduntavoittelun sääntelemättömään yhteiskunnalliseen järjestyksen (pääasiassa teoksessa ''[[Moraalitunteiden teoria]]'' (1759)). Hänen kiistatta kuuluisin teoksensa ''[[Kansojen varallisuus]]'' (1776) pyrki selittämään, kuinka sääntelemättömät markkinat luonnollista kautta ohjaisivat itse itseään aggregoitujen yksilöllisten päätösten muodostaman ”[[näkymätön käsi|näkymättömän käden]]” voimasta. Adam Smithille oman edun tavoittelu oli laaja käsite, joka kattoi sekä "alhaiset" että "ylevät" asiat. Alhaisina hän piti [[Hedonismi|hedonismia]], heikkojen alistamista, osattomien vähättelyä ja tavoitteiden tyydyttämistä seurauksista piittaamatta. Sen sijaan ylevää oman edun tavoittelua Smithin mukaan oli kunniantunto, pyyteetön auttaminen, rehellisyys ja sanansa pitäminen, huolenpito itsestä ja omaisista sekä yhteisten arvojen ja pelisääntöjen noudattaminen.<ref name=":0" /> On siis virheellistä ajatella oman edun tavoittelua pelkästään negatiivisena asiana. Smith ei kuitenkaan ulottanut elinkeinovapautta [[Osakeyhtiö|osakeyhtiöihin]], koska hänen näkemyksensä mukaan niiden johtajat käyttävät toisten ihmisten rahoja ja tekevät siksi sijoituksia kohteisiin, joita he pitävät liian riskialtteina oman rahan sijoittamiseen. Hänen mielestä valtion tulisi hoitaa kaikki ne tehtävät, jotka ovat yhteiskunnan kokonaisedun mukaisia, mutta yksityisille toimijoille kannattamattomia. <ref>Saastamoinen, K. (2011) Adam Smith ja näkymätön käsi, teoksessa Talous ja yhteiskuntateoria 1 (toim. Heiskala & Virtanen) </ref>
 
Klassisen liberalismin mukaan ihmisen [[järki]] ei yksinkertaisesti riitä ratkaisemaan sitä mihin suuntaan yhteiskunnan kehitystä on ohjattava, vaan järjen sijaan klassinen liberalismi luottaa asteittain kumuloituvaan työnjaon [[Spontaani järjestys|spontaaniin prosessiin]] ja hajautettuun vapaaseen markkinatalouteen, jossa taloudelliset toimijat tavoittelevat kaikki omaa etuaan, mutta hyödyttävät samalla myös muita kuitenkaan tähän tietoisesti pyrkimättä tai suunnittelematta.<ref name=":0" /><ref name=":4">{{Kirjaviite|Tekijä=Raico, Ralph|Nimeke=Classical Liberalism and the Austrian School|Vuosi=2012|Sivu=38|Julkaisupaikka=Auburn, Ala.|Julkaisija=Ludwig von Mises Institute|Tunniste=792741380|Isbn=9781610160032|www=https://www.worldcat.org/oclc/792741380}}</ref> Klassiset liberalistit eivät usko valtiovallan voivan tarjota yksilöille ylhäältä annetun [[Moraali|moraalin]] ja [[Arvo|arvot]], vaan ne ovat ihmisten henkilökohtaisten valintojen tahattomia tai ennakoimattomia seurauksia.<ref name=":0" /> Monet ihmisten hyvinvoinnin kannalta olennaiset instituutiot kuten [[raha]], [[yksityisomaisuus]], [[Markkinat (taloustiede)|markkinat]] ja [[valtio]] ovat syntyneet ja kehittyneet täysin [[Spontaani järjestys|spontaanisti]] yksilöiden omaehtoisten valintojen kumuloituneena seurauksena, eikä niitä kannata klassisten liberalistien mukaan ohjata "ylhäältä käsin" kuten sosialistisessa [[suunnitelmatalous|suunnitelmataloudessa]].<ref name=":0" /><ref name=":4" /> Tämän vuoksi ihmiset eivät voi liberalistien mukaan nousta tietoineen ja taitoineen yhteiskunnallisen järjestyksen ulkopuolelle ja ryhtyä ohjailemaan rationaalisena voimana yhteiskunnan kehitystä oman mielensä mukaan "kokonaisuuden parhaaksi".<ref name=":0" /> Ne ihmiset jotka tätä yrittävät aiheuttavat väistämättä muille ihmisille ja koko yhteiskunnalle kokonaisuudessaan enemmän harmia kuin hyötyä. Klassinen liberalismi näkee, että ihmiset ovat tiedoiltaan rajallisia, taidoiltaan puutteellisia ja ominaisuuksiltaan vajavaisia. Siksi yksilön tulisi saada tehdä niitä asioita, jotka hän parhaiten osaa tai jota hän pitää itselleen ja lähipiirilleen tarpeellisina, eli noudattaa omaa etuaan. Itseriittoinen yksilö ei kuitenkaan ole klassisen liberalismin hyväksymä näkemys, eikä aatesuunta hyväksy muista piittaamatonta individualismia. Klassisen liberalismin mukaan taloudellinen toimija voi yksilöityä terveesti ainoastaan suhteessa toisiin ihmisiin.<ref name=":0" /> Markkinamekanismissa pärjätäkseen yksilöt eivät voi tavoitella omaa etuaan niin sanotusti "tyhjiössä", vaan suhteessa ympäröivään yhteiskuntaan ja sen muihin toimijoihin. Hajautettu vapaa markkinatalous onkin itseään korjaava järjestelmä, jossa yhteistyön, kilpailun ja vuorovaikutuksen seurauksena taloudelliset toimijat hyödyttävät yhteiskuntaa kokonaisuudessaan tavoittelemalla omaa etuaan.<ref name=":0" /> Kuten [[Ludwig von Mises]] on todennut, esikapitalistisella aikakaudella ei ollut markkinoita, vaan kaikki pitivät huolen ainoastaan itsestään ja lähiomaisistaan.
 
''Skottilainen liberalismi'' (eli liberalismin alkuperäinen "klassinen" aatesuunta) vastustaa autokraattista [[Itsevaltius|absolutismia]] ja yhteiskunnallisen vallan keskittämistä, suhtautuen dogmaattisen kielteisesti valtiojohtoisuuteen. Varoittavana esimerkkinä skottilainen liberalismi pitää mielivaltaisia, helposti [[korruptio|korruptoituvia]] ja [[opportunismi|opportunistisia]] valtiollisia johtajia ja hallituksia.<ref name=":0" /> [[Ludwig von Mises|Ludwig von Misesin]] mukaan kaikkien [[Totalitarismi|totalitaaristen ideologioiden]] taustalla on sama väärä kuvitelma siitä, että vallankahvassa olevat johtajat ovat "jumalallisia yli-ihmisiä" jotka suuressa viisaudessaan tietävät paremmin kuin muut miten yhteiskuntaa tulisi johtaa.<ref>{{Kirjaviite|Tekijä=Ludwig von Mises|Nimeke=Omnipotent Government - The Rise of the Total State and Total War|Vuosi=1944|Sivu=6|Julkaisija=Yale University Press}}</ref> Skottilaisen liberalismin mukaan kansalaiset voivat odottaa hallitukselta vain hyvin vähän, ja heidän tulisikin ensisijaisesti ponnistella markkinoilla hyvinvointiaan kasvattaakseen, eikä pyrkiä toteuttamaan tätä tavoitetta (hyvinvointia) ensisijaisesti poliittisen prosessin avulla.<ref name=":0" />
 
=== Mannermainen liberalismi ===
Mannermaista liberalismia kutsutaan usein myös ''ranskalaiseksi valistukseksi''. Ranskassa liberalismin juuret olivat 1700-luvun [[Valistus|valistusajan]] filosofiassa, joka painotti [[Sananvapaus|sananvapautta]] ja kyseenalaisti hallitsijan, aatelin ja kirkon vallankäytön eli ''[[Ancien régime]]n''. Ranskan vallankumousta vuosisadan lopussa pidetäänkin liberaalina vallankumouksena, vaikka sen seuraukset myöhemmin johtivatkin väliaikaisesti takaisin [[Itsevaltius|yksinvaltaan]].{{Lähde|teksti=}} Ranskalaisten valloitusten myötä liberaalit ajatussuunnat levisivät kaikkialle manner-Eurooppaan, millä tulikin olemaan tärkeä rooli vuoden 1848 tapahtumissa.{{Selvennä}} Vaikka mannermainen liberalismi tunnustaakin yksilön, niin sille on kuitenkin tunnusomaista, että yksilö nähdään ensisijaisesti kollektiivin osana ja että yksilön tulee toimia nimenomaan yhdessä yhteisön kanssa. Tämä oli [[Friedrich von Hayek|Friedrich Hayekin]] mukaan suurin eroavaisuus, missä ranskalaisen valistuksenajan henki eroaa klassisesta liberalismista, sillä se hyväksyy [[Kollektivismi|kollektivismin]]. Hayekin mukaan juuri tämän vuoksi mannermainen liberalismi korostaa niin voimakkaasti juuri [[politiikka]]a keinona ratkoa ihmisten ja yhteiskunnan ongelmia. Tässä asiassa mannermainen liberalismi eroaa merkittävästi klassisesta liberalismista, jossa [[demokratia]] nähdään ensisijaisesti keinona suojella kansalaisia valtiovallalta ja sen hallitsijoiden pyrkimyksiltä.<ref name=":0" /> Ranskalainen valistus korostaa ihmisten välistä luonnollista tasa-arvoa, ja tämän vuoksi se sallii valtion tasoittavan ihmisiä erottavia tekijöitä ja olosuhteita.<ref name=":0" /> Mannermaisen liberalismin voidaankin sanoa korostavan ennemminkin [[Tasa-arvo|tasa-arvoa]], kuin itse vapautta.<ref>{{Kirjaviite|Tekijä=Ludwig von Mises|Nimeke=Liberalism|Vuosi=1927|Sivu=38|Selite=Englanninkielinen käännös: Ralph Raico|Julkaisupaikka=Auburn, Alabama|Julkaisija=Mises Institute}}</ref> Syvä ero klassiseen liberalismiin on periaatteellinen. Klassiselle liberalismille ihmiset yksinkertaisesti ovat erilaisia, ja he käyttävät omaehtoisesti aikaansa eri tavoin ja tekevät elämässään erilaisia valintoja.<ref name=":0" /> Klassinen liberalismi ei anna valtiolle ikinä oikeutta puuttua näihin yksilön ponnisteluihin markkinoilla ja niistä seuranneisiin saavutuksiin, sekä mielivaltaisesti ja keinotekoisesti tasoittavan palkkoja ja ihmisten saavutuksia.<ref name=":0" /> Mannermainen liberalismi pitää pyrkimyksiä tasa-arvoon yhteiskunnallisena saavutuksena ja korkeampana päämääränä, kun taas klassisen liberalismin mukaan kaikki nämä pyrkimykset hallitustasolla ovat poliittista [[Despotismi|despotismia]] ja [[Totalitarismi|totalitarismia]].<ref name=":0" /> Mannermaisessa liberalismissa vapaus merkitsee oikeutta osallistua poliittiseen prosessiin, kun taas klassisen liberalismin edustajat katsovat että vapaus on sitä, että ihmiset voivat tehdä valintansa itsenäisesti ja mahdollisimman omaehtoisesti ilman hallituksen ohjailua. Klassisten liberalistien mukaan poliittiset lupaukset ovat tyhjiä ja poliittiset ohjelmat muuttuvat aikanaan väistämättä kansalaisten vapauksia rajoittaviksi keinotekoisiksi esteiksi ([[Tulli|tullit]], [[Tariffi|tariffit]], [[Kieltolaki (Suomi)|kieltolaki]] ja [[sääntely]]).<ref name=":0" /> Mannermaisen liberalismin mukaan valtiolle tulee antaa rajoittamaton valta kehittää yhteiskuntaa. Sen sijaan klassiset liberalistit edellyttävät, että tämän vallan tulee olla hallitustasolla rajattua, ja puolestaan [[Markkinatalous|vapailla markkinoilla]] ihmisten välinen keskinäinen kilpailu ja yhteistyö vieköön ihmiskuntaa eteenpäin [[Spontaani järjestys|spontaanisti]] ja omaehtoisesti.<ref name=":0" /> Ranskalaisessa valistuksessa valtio edustaa yhteisön kollektiivista viisautta ja korkeampaa eettisyyttä, johon ihmiset eivät pelkästään markkinoilla toimien voi heidän mukaansa yltää.
 
[[Suomi|Suomessa]] klassista liberalismia ovat edustaneet esimerkiksi Adam Smithiä edeltänyt [[Anders Chydenius]] sekä [[Peter Forsskål]], kuka jäi tosin melko tuntemattomaksi varhaisen kuolemansa takia. [[Saksa|Saksassa]] klassista liberalismia edustivat filosofi [[Immanuel Kant]], [[Wilhelm von Humboldt]] ja runoilija [[Friedrich Schiller|Friedrich Shiller]]. Kant ymmärsi järjen rajallisuuden ja hän kannatti yksilönvapautta, [[Laissez-faire|vapaata markkinataloutta]] sekä muita klassisen liberalismin arvoja. Myös amerikkalaisilla ajattelijoilla on ollut vahvan liberaaleja ajatuksia. [[Yhdysvallat|Yhdysvaltain]] presidenteistä sekä [[Thomas Jefferson]] (1743–1826) että [[James Madison]] (1751–1836) toteuttivat liberaalisen liikkeen ajatuksia käytännössä. He eivät ainoastaan pystyttäneet liberaalista kansanvaltaa, vaan myös edistivät liberaalisen aatteen vaikutusta Amerikan hallitusjärjestelmään voimistamalla ''checks and balances'' -järjestelmää (tarkistukset ja tasoitukset), [[osavaltio]]iden oikeuksia ja [[kaksikamarinen kongressi|kaksikamarista kongressia]]. Liberaalisten ajatuksien leviämiseen Yhdysvaltain hallituksessa vaikutti merkittävästi teos ''The Federalist'' (1788), joka tunnetaan paremmin nimellä ''[[The Federalist Papers]]''. Teoksen tekijöitä olivat Madison, [[Alexander Hamilton]] ja [[John Jay]]. [[John Stuart Mill]]in (1806–1873) esittämät ajatukset merkitsivät käännekohtaa liberalismin historiassa. Näkökulmasta riippuen häntä pidetään joko klassisen liberalismin viimeisenä edustajana tai [[sosiaaliliberalismi]]n isänä.{{Kenen mukaan}} Hän vastusti [[Kollektivismi|kollektivistisia]] taipumuksia, ja antoi myös yksilön elämänlaadulle suuren arvon. Hän kannatti myös [[Naisten äänioikeus|naisten äänioikeutta]] ja [[Osuuskunta|osuuskunti]]a.
 
=== Klassinen koulukunta ===
Klassinen koulukunta edustaa alkuperäistä liberalismia, jonka merkittävimpiä ajattelijoita olivat: [[David Hume]], [[Adam Ferguson]], [[Adam Smith]], [[David Ricardo]], [[Thomas Malthus]], Robert Torrens, Nassau Senior ja John McCulloch. Edellämainitut ajattelijat loivat liberalismin klassiselle suuntaukselle teoriapohjan, jonka mukaan ajatella vapautta, oikeudenmukaisuutta ja markkinoita uudella tavalla. Klassisen koulukunnan ajattelijat katsoivat että yhteiskunta jossa yrittäjyys on vaivatonta, omistusoikeus on yksityistä, markkinat ovat mahdollisimman vapaat, eikä hintamekanismia manipuloida, hyödytti ihmisiä ja koko yhteiskuntaa kokonaisuudessaan. Puolestaan julkisen sektorin [[Interventio|interventiot]] markkinoiden toimintaan nähtiin haitallisina.<ref name=":0" /> Klassiset ajattelijat karsastivat poliittista innostusta, ideologista kiihkoa sekä uskonnollista retoriikkaa. He eivät myöskään usko käsitykseen, että yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisu voitaisiin uskoa joillekin tarkkaan valituille henkilöille. Tämän koulukunnan mukaan ei ole olemassa sellaista hierarkiaa tai kollektiivia, joka olisi vapaa ihmisenä olemisen rajoitteista. Siksi yhteiskuntaa ja sen ongelmia tulisikin analysoida yksilön, eikä kollektiivin, näkökulmasta. Erityispiirteinä ovat muun muassa: [[Spontaani järjestys|spontaani prosessi]] ja [[kansalaisyhteiskunta]].{{Selvennä}}
 
===Itävaltalainen koulukunta ===
Itävaltalainen koulukunta elvytti klassisen liberalismin teoreettisen perinnön, ja jalosti sekä kehitti monia sen ideoista ([[rajahyöty]]) eteenpäin. Liberalismin itävaltalaisen koulukunnan tunnetuimpia edustajia olivat: [[Karl Menger]], [[Friedrich von Wieser]], Eugen von Böhm-Bawerk, [[Ludwig von Mises]], [[Friedrich von Hayek|Friedrich Haeyk]] ja Ludwig Lachmann. Itävaltalainen koulukunta on yksi sitkeimmistä valtiojohtoisuuden ja, [[Kollektivismi|kollektivismin]] ja sosialismin vastustajista<ref>{{Kirjaviite|Tekijä=Ludwig Von Mises|Nimeke=Marxism Unmasked - From Delusion to Destruction|Vuosi=2006|Sivu=28|Julkaisupaikka=Irvington-on-Hudson, N.Y.|Julkaisija=Foundation for Economic Education|Tunniste=173434322|Isbn=1572462108|www=https://www.worldcat.org/oclc/173434322}}</ref><ref>{{Kirjaviite|Tekijä=Ludwig Von Mises|Nimeke=Socialism - An Economic and Sociological Analysis|Vuosi=1922|Sivu=|Julkaisija=Yale University Press}}</ref>, ja onkin kokenut uuden renessanssin [[1980-luku|1980-luvulla]] [[Yhdysvallat|Yhdysvalloissa]], [[Eurooppa|Euroopassa]], [[Venäjä|Venäjällä]] ja muissa vanhoissa sosialistimaissa.<ref name=":0" /> Ominaisia piirteitä itävaltalaisen koulukunnan ajattelijoille ovat muun muassa: keskuspankkien [[Interventio|interventioiden]] vastustaminen<ref>{{Kirjaviite|Tekijä=Murray N. Rothbard|Nimeke=The Case Against the Fed|Vuosi=1994|Sivu=118–119|Julkaisupaikka=Auburn, Ala.|Julkaisija=Ludwig Von Mises Institute|Tunniste=32938131|Isbn=094546617X|www=https://www.worldcat.org/oclc/32938131}}</ref><ref>{{Kirjaviite|Tekijä=Ludwig Von Mises|Nimeke=Planned Chaos|Vuosi=1972|Sivu=13|Julkaisupaikka=Irvington-on-Hudson, NY|Julkaisija=The Foundation for Economic Education|Tunniste=426178311|Isbn=9780910614009|www=https://www.worldcat.org/oclc/426178311}}</ref><ref>{{Kirjaviite|Tekijä=Ludwig Von Mises|Nimeke=A Critique of Interventionism|Vuosi=1929|Sivu=|Selite=Englanninkielinen käännös: Hans F. Sennholz.|Julkaisupaikka=Auburn, AL|Julkaisija=Foundation for Economic Education|Tunniste=942664654|Isbn=9781610161954|www=https://www.worldcat.org/oclc/942664654}}</ref>, metodologinen dualismi, apriorismi ja [[prakseologia]]<ref>{{Kirjaviite|Tekijä=Ludwig Von Mises|Nimeke=Human Action - A Treatise on Economics|Vuosi=1998|Sivu=69–70|Julkaisupaikka=Auburn, Ala.|Julkaisija=Ludwig Von Mises Institute|Tunniste=40712873|Isbn=0945466242|www=https://www.worldcat.org/oclc/40712873}}</ref>, subjektivismi, [[metodologinen individualismi]]. {{Selvennä}}
 
=== Chicagon koulukunta ===