Ero sivun ”Pohjois-Jemenin sisällissota” versioiden välillä

'''Pohjois-Jemenin sisällissota''' oli sisällissota, joka alkoi [[Pohjois-Jemenin tasavalta|tasavaltalaisten]] vallankaappauksesta [[Jemenin kuningaskunta|Jemenin kuningaskunnassa]] vuonna 1962. Vallankaappausta seurasi sota tasavalatalaistentasa­valtalaisten ja kuningasmielisten välillävälinen sota, johon sekaantuivat myös ulkomaat ja etenkin toistensa kanssa kilpailleet [[Egypti]] ja [[Saudi-Arabia]]. Sota päättyi lopulta rauhaan vuonna 1970, kuninkaan maanpakoon ja tasavaltaan, jonka hallintoon otettiin mukaan myös entisiä kuningasmielisiä.

[[Zaidiliasuus|Zaidilainen]] [[imaami]] [[Yahya Muhammad Hamid ed-Din]] julisti Jemenin itsenäiseksi [[Osmanien valtakunta|Osmanien valtakunnastvaltakunnasta]] 30. lokakuuta 1918, ja vuonna 1926 hän julisti itsensä [[Jemenin kuningaskunta|Jemeinin kuningaskunnan]] hallitsijaksi. Imaamit olivat Jemenin pohjoisosissa vaikuttaneen [[islam]]in zaidilaisen sektin johtajia, jotka valittiin ravallisestitavallisesti muutamasta profeetta [[Muhammad]]ista polveutuvasta suvusta. Imaami Yahyan suku oli Bayt Hamid al-Din. Kuninkaaksi noustessaan Yahya halusi ottaa käyttöön islmailaisenislamilaisen [[šaria]]lain, kun taas yleisesti käytössä ollut laki oli niin sanottu heimolaki eli [[urf]]. Tilanne vaati näin heimojen poliittisen aseman heientämistäheikentämistä.<ref name="emew" />

Sisäpolitiikan synnyttämä oppositioliike salamurhautti Yahyan vuonna 1948. Jonkin aikaa kestäneen valtakamppailun jälkeen kuninkaaksi nousi Yahyan poika [[Ahmad bin Yahya]]. Asemansa vakinnuttaakseen Ahmad teki sotilasliiton [[Egypti]]n kanssa vuonna 1956 ja nimittiseuraajakseennimitti seuraajakseen poikansa [[Sayf al-Islam Mohammed al-Badr]]in. Vuonna 1960 hän lähti maasta sairaalahoitoon ulkomaille, jolloin maan hallinnasta oli vastuussa hänen poikansa Muhammad al-Badr. Muhammad alkoi toteuttaa poliittisia uudistuksia, joita oltiin lupailtu pitkään, mutta joita ei oltu pantu käytäntöön aikaisemmin. Poikansa omavaltaisuudesta raivostunut Ahmad bin Yahya kumosi uudistukset hänen palattuaan Jemeniin, mikä aiheutti useita viikkoja kestäneitä mellakoita.<ref name="emew">{{Kirjaviite | Tekijä = Spencer C. Tucker | Nimeke = Encyclopedia of Middle East Wars | Vuosi = 2010 | Luku = | Sivu = 1444-1446 | Selite = Volume 4 T-Z | Julkaisupaikka = | Julkaisija = ABC- CLIO | Suomentaja = | Tunniste = ISBN 978-1-85109-948-1 | Isbn = | Kieli = {{en}} }}</ref>

Ahmad kuoli 19. syyskuuta 1962, ja valtaan nousi hänen poikansa Muhammad al-Badr. Badr aramahtiarmahti kaikki isänsä aikana pidätetyt poliittiset vangit, mikä ei kuitenkaan riittänyt hävittämään kuningaskuntaan liittynyttä epäluottamusta. 27. syyskuuta 1962 kuninkaallista vartiostoa komentanut [[Abdullah al-Sallal]] aloitti vallankaappauksen [[Sanaa]]ssa. Vallankaappaajat julistivat [[Pohjois-Jemenin tasavalta|Pohjois-Jemenin tasavallan]] perustetuksi ja he piirittivät kuninkaan Dar al-Bashairin palatsin. Palatsin vartijat tekivät vastarintaa, joka mureni vasta seuraavana päivänä. Vallankaappaajat julistivat [[radio]]nmn välityksellä kuninkaan kuolleen, mutta todellisuudessa hänen oli onnistunut paeta myötämielisten heimojen luokse pohjoiseen. Pohjoisen zaidilaiset heimot asettuivat imaamisaimaaminsa taakse, ja kuningasta tuki myölsmyös Jemenin naapurimaa ja toinen kuningaskunta [[Saudi-Arabia]]. Tasavaltalaiset saivat puolestaan apua [[Egypti]]n presidentti [[Gamal Abdel Nasser]]in hallinnolta. Egypti ja Saudi-Arabia kilpailivat tuolloin vaikutusvallasta arabimaailmassa, ja Nasser toivoi voivansa palauttaa osan Egyptin arvovallasta, jota pidettiin menetettynä [[Yhdistynyt arabitasavalta|Yhdistyneen arabitasavallan]] hajoamisen jälkeen.<ref name="emew" />

29. syyskuuta 1962 Jemeniin saapui egyptiläinen kenraali [[Ali abd al-Hamid]], jonka tehtävänä oli arvioida tasvalatalaistentasa­valtalaisten tarpeita. Toimintatavoista oli erimielisyyksiä. Jemenin entinen lähettiläs Ahmed Abu-Zayd varoitti Nasseria siitä, että jemeniläisillä ei ollut yhtenäistä kansallismielisyyttä ja että alueelle ei pitäisi lähettää Egyptin joukkoja. Egyptin antama apu Jemeniin tulisi rajoittaa tarvikkeisiin ja taloudelliseen apuun. Nasser päätyi kuitenkin lopulta lähettämään Jemeniin lisää egyptiläisiä. Vuonna 1965 maassa oli noin 55&nbsp;000 egyptiläissotilasta. Samoihin aikoihin Jemenin kuningasmieliset olivat turvanneet tukeaturvautuneet Saudi-Arabian ohella muistamuidenkin vieraiden valtioiden ulkomaistatukeen. SitäHeitä tukivat esimerkiksi [[Irak]], [[Jordania]], [[Pakistan]], [[Iran]], [[Yhdistynyt kuningaskunta]] ja salaa myös [[Israel]].<ref name="emew" />

Egyptin asevoimien suorituyskykysuoritus­kyky Jemenissä osoittautui alhaiseksi. He tunsivat poaikallisetpaikalliset olot huonosti, ja heiltä puuttuivat esimerkiksi tarkemmat kartat alueesta. Kuningasmielisten onnistui ottaa useita voittoja, ja tammikuussa 1964 he olivat piirittäneet Sanaan. Kansainvälisesti pelko sodan laajenemisesta Saudi-Arabian ja Egyptin väöliseksiväliseksi sodaksi kasvoi. Egyptin ilmavoimat olivat theneet ilmaiskuja Saudi-Arabian puolelle kuningasmielisten joukkoja vastaan [[Najran]]issa ja [[Jizan]]issa. [[Yhdysvallat]] ilmoitti puolustavansa Saudi-Arabiaa mahdolliselta egyptiläishyökkäykseltä, ja [[John F. Kennedy]]n hallinto myi Saudi-Arabialle esimerkiksi ilmapuolustusjärjestelmiä. Egyptin ajatuessa sotaan Israelia vastaan [[Kuuden päivän sota|kuuden päivän sodassa]] yksi sen tappioon vaikuttaneista tekijöistä oli se, että sen parhammistoon kuuluneet joukot oli sidottu Jemeniin. Molemmat osapuolet olivat lopulta valmiita sopimukseen Jemenissä. Vuonna 1969 sovittiin ulkomaalaisten joukkojen vetämisestä alueelta ja sopimuksella 14. huhtikuuta 1970 sovittiin tasavaltalaisen hallinnon luomisesta, jonka mukaan otettiin kuningasmielisiä. Muhammad al-Badr suostui lähtemään maanpakoon.<ref name="emew" />

Rauhan sopimisen jälkeen Egypti veti joukkonsa Jemenistä. Kahdeksan vuotta kestäneen sodan aikana kaatui 100&nbsp;000–150&nbsp;000 henkilöä. Konflikti Jemenissä jatui brittien vetäytyessä [[Etelä-Jemen]]istä ja Etelä-Jemenin liittoutuessa [[kylmä sota|kylmän sodan]] sosialistyisensosialistisen osapuolen kanssa. Kahden Jemenin välillä oli rajaselkkauksia, kunnes maat lopulta yhdistyivvät 22. maaliskuuta 1990.<ref name="emew" />

Egyptille sota Jemenissä ei ollut pelkästään tappio, vaan siitä koitui myös joitakin etuja. Sodan päättänyt sopimus Saudi-Arabian ja Egyptin välillä takasi Egyptille osan Saudi-Arabian öljytuloista, minkä lisäksi sadoille tuhansille egyptiläisille avautuivat työmarkkinat Saudi-Arabian öljyteollisuuden parissa. Brittien vetäytyminen Etelä-Jemenistä auttoi takaamaan [[Suezin kanava]]n turvallisuuden. Saudi-ArabianArabia onnsituionnistui säilyttämään määrävämääräävän asemansa Arabian niemimaalla. Kuningaskunnan romahtaminen ei ollut saudeille paras mahdollinen ratkaisu, mutta muodostunut Pohjois-Jemenin tasvalta oli silti sille myötämielinen ja riippuvainen sen taloudellisesta tuesta. Sodan lopputuloksesta hyötyi myös [[Neuvostoliitto]], joka sai tukikohtia Etelä-Jemenistä.<ref name="bacw">{{Kirjaviite | Tekijä = Asher Orkaby| Nimeke = Beyond the Arab Cold War - The International History of the Yemen Civil War, 1962– 68 | Vuosi = 2017 | Luku = | Sivu = 205-208 | Selite = | Julkaisupaikka = | Julkaisija = Oxford University Press | Suomentaja = | Tunniste = | Isbn = 9780190618469 | Kieli = {{en}} }}</ref>

Sisällissodan vaikutukset ovat näkyneet Jemenissä pitköään sen päättymisen jälkeenkin. Esimerkiksi JemenintJemenin asavaltaatasavaltaa perustettaessa yksi tasvaltalaisten päävastustajista olivat Muhammadista polveutuvat suvut. Yksi suvuista oli al- Houthi, jonka jäsen [[Hussein al- Badr al- Houthi]] perusti [[huthit|huthien]] kapinallisliikkeen. Hutheista tuli puolestaan [[Jemenin sisällissota (2015–)|Jemenin toisen sisällissodan]] osapuoli vuonna 2015.<ref name="bacw" />