Ero sivun ”Nero” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [katsottu versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
kirjasta elämäkertaa |
jälkimaineesta |
||
Rivi 18:
Neron elämään liitetään usein tyranniaa ja ylellisyyttä. Hänet tunnetaan monista teloituksistaan, ja hän surmasi myös äitinsä ja ehkä myös velipuolensa. Neroa on syytetty [[Rooman palo]]n sytyttämisestä, mutta nykyisin tätä pidetään epätodennäköisenä. Nero oli huomiotaherättävän kiinnostunut kreikkalaisista taiteista kuten musiikista, teatterista ja runoudesta.
Harvat säilyneistä lähteistä esittävät Neron suotuisassa valossa
== Elämäkerta ==
Rivi 29:
Agrippina esiintyi poikansa hallituskauden alussa tasavertaisena tämän kanssa esimerkiksi kolikoissa. Aluksi Nero tottelikin äitiään mutta aikuistuttuaan tuli omapäisemmäksi. Heidän taistelunsa vallasta päättyi siihen, kun Nero surmautti Agrippinan vuonna 59. Surma ei vähentänyt Neron kansansuosiota, sillä moni ei pitänyt Agrippinan sekaantumisesta politiikkaan. Myöhemmät kirjoittajat ovat usein nähneet äidinmurhan osoituksena Neron heikosta psyykkisestä tilasta ja [[sadismi]]sta.<ref>Ojanaho 2009, s. 45–46.</ref>
Nero keskittyi valtakaudellaan diplomatiaan ja kauppaan ja lisäsi keisarikunnan kulttuurista pääomaa. Hän määräsi rakennettavaksi teattereita ja edisti urheilukilpailujen järjestämistä. Hänen hallituskautensa aikana Rooma oli menestyksekkäästi [[Neron sota Parthiaa vastaan|sodassa Parthiaa vastaan]], ja hän neuvotteli rauhan [[Parthian valtakunta|Parthian valtakunnan]] kanssa. Hän kukisti myös Britannian kapinan ja osallistui [[ensimmäinen juutalaissota|ensimmäiseen juutalaissotaan]].
Äitinsä kuoleman jälkeen Nero omistautui aiempaa enemmän taiteellisille harrastuksilleen, mikä seurauksena hänestä tuli epäsuosittu senaattoriluokan piirissä. Vuonna 65 tuli ilmi suuri Pison nimeä kantava salaliitto keisaria vastaan, joka johti useisiin kuolemantuomioihin ja karkotuksiin. Viimeisinä vuosinaan Nero keskittyi itseensä ja jätti hallinnon muille, erityisesti vapautetuille orjilleen. Koska hän oli paljon poissa Roomasta, häntä vastaan punottiin juonia. Huhtikuussa 68 puhkesi kapina [[Gallia]]ssa, minkä jälkeen Espanjan legioonat huusivat johtajansa [[Galba]]n uudeksi keisariksi, ja kesäkuun alussa senaatti julisti tämän uudeksi keisariksi. Kun senaatin joukot tulivat noutamaan valtion viholliseksi julistettua Neroa, hän teki itsemurhan Rooman liepeillä.<ref>Ojanaho 2009, s. 47–48.</ref> Suetoniuksen mukaan Nero iski tikarin kurkkuunsa sihteerinsä avulla.<ref name=nero>http://www.mv.helsinki.fi/home/akajas/tekstit/nero/nero.htm#5061</ref> Roomalaishistorioitsija [[Dion Kassios]] kertoo Neron viimeisten sanojen olleen: "''Minkä taiteilijan maailma minussa menettääkään!"''.<ref>{{kirjaviite | Tekijä = Cassius Dio | Nimeke = LXIII 26:3 | Julkaisija = Loeb Classical Library | Vuosi = 1925 | www = http://penelope.uchicago.edu/Thayer/E/Roman/Texts/Cassius_Dio/63*.html}}</ref>
== Rooman palo ==
Neron on usein väitetty vuonna [[64]] tapahtuneen [[Rooman palo]]n sytyttäjäksi. Aikalaiset epäilivät keisari Neron sytyttäneen Rooman tahallaan. Eräät myöhemmät roomalaiset historioitsijat, kuten [[Suetonius]] ja [[Cassius Dio]], pitivät häntä syyllisenä paloon.<ref>{{kirjaviite | Tekijä = Suetonius | Nimeke = The Lifes of the Twelve Caesars, kappale 38 | Julkaisija = Loeb Classical Library | Vuosi = 1914 | www = http://penelope.uchicago.edu/Thayer/E/Roman/Texts/Suetonius/12Caesars/Nero*.html}}</ref><ref>{{kirjaviite | Tekijä = Cassius Dio | Nimeke = LXII 16 | Julkaisija = Loeb Classical Library | Vuosi = 1925 | www = http://penelope.uchicago.edu/Thayer/E/Roman/Texts/Cassius_Dio/62*.html}}</ref> Epäilyksiä herätti se, että palon jälkeen Nero rakennutti kaupungin suurelta osin uudestaan entistä monumentaalisempaan tyyliin. Hän rakennutti samalla itselleen entistä suuremman palatsin, [[Domus Aurea]]n.<ref>{{kirjaviite | Nimeke = Otavan iso Fokus, 6. osa (Ra-Su) | Sivu = 3550, art. Rooma | Julkaisija = Otava | Vuosi = 1973 | ISBN = 951-1-01236-3</ref> Lisäksi keisari Neron kerrottiin soittaneen lyyraa ja laulaneen laulua [[Troijan sota|Troijan sodasta]] katsellessaan paloa.<ref>Cassius Dio, LXII:17}}</ref>. Toisaalta historioitsija [[Tacitus|Tacituksen]] mukaan Nero ei ollut palon syttymishetkellä pääkaupungissa, vaan syntymäkaupungissaan, Antiumissa (nyk. [[Anzio]]), joka on noin 50 kilometrin päässä Roomasta. Tämän kuvauksen mukaan hän saapui Roomaan vasta, kun paloalue lähestyi Domus Transitoriaa.<ref name=Tacitus41>{{kirjaviite | Tekijä = Publius Cornelius Tacitus | Nimeke = Annales 15:39–41 | Julkaisija = Bruce J. Butterfield | Vuosi = 1997 | www = http://mcadams.posc.mu.edu/txt/ah/Tacitus/TacitusAnnals15.html}}</ref> Nykyajan historioitsijat pitävät yleisimmin Neron syyttömänä muun muassa siksi, että häntä syyttäneet Suetonius ja
Kun Neroa epäiltiin palon sytyttäjäksi, hän puolustautui ja syytti palosta Rooman [[kristitty]]jä. Tämä johti siihen, että
==
Nero jakoi voimakkaasti mielipiteitä keisarinkautensa aikana ja sen jälkeen. Hänen neljäntoista vuoden kautensa alussa häntä vastaan ei vielä juoniteltu, vaan salaliitot kukoistivat vasta viimeisinä vuosina. Tämä voi viitata siihen, että aluksi Neroa pidettiin hyvänä hallitsijana, jonka hyvät teot myöhemmin unohdettiin. Neron kauden myönteiset asiat on myös selitetty neuvonantajien ansioksi. Rooman yläluokka halveksui Neroa hänen keisarille sopimattomien ja kansanomaisten harrastusten vuoksi, mutta tavallinen rahvas arvosti häntä juuri samasta syystä. Jotkut iloitsivatkin Neron kuolemasta samalla kuin toiset kukittivat hänen hautaansa vielä pitkään.<ref>Ojanaho 2009, s. 63, 74–75.</ref> Neron suosio säilyi etenkin valtakunnan itäosissa.<ref>Ojanaho 2009, s. 65.</ref>
Kuolemansa jälkeen Nerolla oli Rooman valtakunnan pääkaupungin yläluokan jäsenten piirissä huono maine, ja heidän kirjoittamasta historiastaan Nero nykyisin tunnetaan. Nero oli vienyt roomalaiselta yläluokalta ylpeyden ja loannut perinteet. Niin [[Tacitus]] kuin [[Suetonius]]kin kuuluivat keisarikaudesta kärsineeseen senaattorisäätyyn, ja he kirjoittivat Nerosta kielteisesti ja lisäksi vasta monta vuosikymmentä Neron kuoleman jälkeen. Varhaiset kirkkoisät ja kristillinen kirjoitustraditio taas syyttivät Neroa [[Paavali]]n ja [[Pietari (apostoli)|Pietari]]n marttyyrikuolemista ja esittivät hänet [[Saatana]]na ja uskon vihollisena. Neron kuva kirkollisessa historiankirjoituksissa vain huononi keskiajalle siirryttäessä. Rahvaan piirissä kulkeneessa suullisessa perimätiedossa Neroon alettiin vuosisatojen kuluessa liittää myyttisiä piirteitä, jotka liittyivät usein eläimiin kuten suteen ja sammakkoon.<ref>Ojanaho 2009, s. 66–69.</ref>
==Lähteet==
* {{Kirjaviite | Tekijä=Ojanaho, Marianne | Nimeke=Keisari Nero: tyranni ja taiteilija | Julkaisupaikka=Jyväskylä | Julkaisija=Atena | Vuosi=2009 | Tunniste=ISBN 978-951-796-587-3}}
===Viitteet===
{{Viitteet|sarakkeet}}
== Kirjallisuutta ==
| |||