Ero sivun ”Hella Wuolijoki” versioiden välillä

[[Eduskuntavaalit 1948|Vuoden 1948 vaaleissa]] SKDL kärsi tappion ja menetti 11 eduskuntapaikkaa. Pudonneiden joukossa oli myös Hella Wuolijoki. <ref> Pekka Lounela: ''Hella Wuolijoki – legenda jo eläessään'', s. 205. Porvoo-Helsinki: WSOY, 1979. </ref> Vaalien jälkeen eduskunta hyväksyi [[Suomen Sosialidemokraattinen Puolue|SDP:n]] kansandustajan, Yleisradion sodanjälkeistä ohjelmapolitiikkaa näkyvästi vastustaneen [[Yrjö Kilpeläinen|Yrjö Kilpeläisen]] tarmokkaasti ajaman ja hänen sodanaikaisen kutsumanimensä mukaan nimetyn ”Lex Jahvetin”, jonka nojalla Yleisradion hallintoneuvoston jäsenten valinta siirtyi eduskunnalle. <ref> Lounela 1979, s. 210. </ref> Kilpeläinen ja Wuolijoki tunsivat henkilökohtaistakin vastenmielisyyttä toisiaan kohtaan; Wuolijoen mielestä Kilpeläisessä henkilöityivät kaikki sodanaikaisen radiotoiminnan kielteiset puolet. <ref> Oinonen 2004, s. 143. </ref> Uuden hallintoneuvoston ensimmäisessä kokouksessa kesäkuussa 1949 Hella Wuolijoki vapautettiin hallintoneuvoston [[Maalaisliitto|maalaisliittolaisen]] jäsenen [[Atte Pakkanen|Atte Pakkasen]] ehdotuksesta ja SDP:n [[Väinö Hakkila]]n tukemana Yleisradion pääjohtajan tehtävästä äänin 13–3. Erottamisen perusteena oli yleinen tyytymättömyys Wuolijoen toimintaan pääjohtajana. Erottamista vastustivat hallintoneuvoston kolme kansandemokraattista jäsentä ja lisäksi kolme muuta jäsentä äänesti tyhjää. Uudeksi pääjohtajaksi valittiin Yleisradion talouspäällikkö, puolueisiin sitoutumaton [[Einar Sundström]]. Muutamat muutkin Yleisradion toimihenkilöt, näkyvimpänä esitelmä- ja selostusosaston päällikkö Erkki Vala, menettivät Wuolijoen irtisanomisen ja radion ”normalisoinnin” myötä työpaikkansa. Jäähyväispuheessaan radion kuuntelijoille muutamaa päivää myöhemmin Hella Wuolijoki toivoi, ettei Yleisradio ”kokonaan politisoituisipolitisoituisi” ja että sanomalehdistö antaisi hänen seuraajalleen ”sen työrauhan, jota minä en saanut”. <ref> Lounela 1979, s. 211–216. </ref>