Ero sivun ”Etruskit” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 31:
 
===Kaupunkivaltioiden kehitys===
Etruskiyhteiskunta perustui kaupunkivaltioille. Niiden kehitys on mahdollisesti käynyt aristokraattisesta monarkiasta 500-luvun eaa. jälkipuoliskon diktatuurivaiheen kautta aristokraattiseen demokratiaan.<ref name="etruskit-14" /> Kaupunkivaltioita hallitsivat alun perin etruskikuninkaat (''lucumot''), joiden valta siirtyi ajan kuluessa osittain yläluokan käsiin.<ref>{{Kirjaviite | Nimeke = Brockhampton dictionary of archaeology| Julkaisija = Brockhampton press| Vuosi = 1997| Sivut = 76–77| Selite = | Julkaisupaikka = London| Isbn = 1-86019-718-3| Kieli = {{en}}}}</ref>
 
Kaupunkivaltiot saattoivat joskus liittoutua keskenään sotien aikana, mutta ne myös sotivat toisiaan vastaan. Roomalaisten lähteiden mukaan 12 johtavaa etruskikaupunkia muodosti liiton, ''dodekapoliksen'', jonka johtajat kokoontuivat vuosittain [[Volsinii]]hin.<ref name="etruskit-14">Kaimio (''Etruskit'', 2003), s. 14–15.</ref> Valtioliittojen yhteistyö saattoi kuitenkin rajoittua uskonnollisen elämän piiriin.<ref name="pikkujättiläinen" /> Kaupunkivaltioiden liittoja on kerrottu olleen myös etelässä [[Campania]]ssa ja pohjoisessa Italiassa.<ref name=”eb” />
Rivi 60:
[[Kuva:Paris - Louvre - Sarcophage.jpg|thumb|Etruskipariskunta kuvattuna sarkofagissa]]
{{Pääartikkeli|[[Etruskin kieli]]}}
Etruskien käyttämä [[etruskin kieli]] tunnetaan hyvin vaillinaisesti. Vaikka sitä kirjoitettiin hyvin tunnetulla [[kreikkalaiset aakkoset|kreikkalaisten aakkosten]] muunnelmalla, siitä on säilynyt ja kyetty kääntämään vain katkelmia. Niiden perusteella kuitenkin tiedetään, ettei kieli ollut [[indoeurooppalaiset kielet|indoeurooppalainen]] eikä sille ole löydetty nykykielten joukosta kielisukulaisia. Viimeinen nimeltä tunnettu etruskin taitaja oli Rooman keisari [[Claudius]] (k. 54 jaa.). Viimeiset etruskin osaajat lienevät olleet perinteisiä roomalaisia ennustajia, joiden toiminta [[kristinusko]]n myötä kiellettiin.<ref>[http://www.mariamilani.com/ancient_civilisation_civilization/ancient_etruscans.htm The ancient Etruscans, their origins, culture and downfall], Giovanni Milani, tallennettu 13.11.2012</ref> Viimeinen maininta kielen käytöstä on vuodelta 410, kun etruskipapeilta pyydettiin salamia torjumaan [[Visigootit|visigoottivalloittajia]].<ref name=”eb”>{{Verkkoviite | Osoite = https://global.britannica.com/topic/ancient-Italic-people | Nimeke = Ancient Italic people: The Etruscans | Tekijä = Nancy Thomson de Grummond | Ajankohta = 2015 | Julkaisu = Encyclopædia Britannica | Viitattu = 5.9.2016 }}</ref>
 
Etruskeilla ei varmasti tiedetä olleen varsinaista kirjallisuutta. Etruskit käyttivät kylläkin kirjoja uskonnon alueella, ja heillä oli ei-kirjallisia näytelmiä, jotka levisivät Etruriasta Roomaan.<ref>Kaimio, Jorma; teoksessa ''Kulttuuri antiikin maailmassa'', s. 116–117.</ref>
Rivi 79:
Etruskit ottivat taiteessaan laaja-alaisesti vaikutteita Kreikasta ja [[Orientti|orientista]].<ref>{{Verkkoviite| Osoite = http://history-world.org/etruscans.htm | Nimeke = A History of the Etruscan people including their cities, art, society, rulers and contributions to civilization | Tekijä = Robert Guisepi | Ajankohta = 2002 | Julkaisija = History World}}</ref><ref name="nielsen-128" /> Etruskit seurasivat tarkkaan Kreikan taiteen trendejä, ja he toivat maahan jo varhain kreikkalaisia saviastioita ja myös taiteilijoita. [[Kreikkalainen mytologia|Kreikkalaiset tarut]] ovat yleinen aihe etrurialaisessa kuvataiteessa ja kaikessa muussakin kuvituksessa. Oman maan taruja alkaa kuvituksessa näkyä 300-luvulta eaa. alkaen. Tyypillistä etruskitaiteen ihmishahmoille 500-luvulla oli niin sanottu "joonialainen hymy". Myöhemmin yksilölliset piirteet nousivat ihmiskuvauksessa tavoitteeksi.<ref name="nielsen-128">Nielsen (Etruskit, 2003), s. 128–131.</ref>
 
Tyypillisintä etruskien keramiikkaa oli ''[[bucchero]]'', jolle on tunnusomaista kiiltävä musta pinta, ohut seinä ja hyvin suoritettu poltto. Buccherokeramiikka oli jokapäivästäjokapäiväistä käyttötavaraa, ja sitä sijoitettiin paljon myös hautoihin. Yleisin buccheromuoto on luultavasti [[Kalkki (astia)|kalkki]]. Etruskien kauppasuhteiden johdosta buccherokeramiikkaa on löydetty koko Italian lisäksi laajalta alueelta muutakin Eurooppaa aina Puolaa myöten.<ref>Nielsen (Etruskit, 2003), s. 30–33.</ref>
 
Etruskit rakensivat kaupunkeihinsa suuria temppeleitä 600–500-lukujen eaa. vaihteesta alkaen. Kaupunkeihin tehtiin myös viemäreitä, kanavia, kastelulaitteita, tunneleita ja kallionleikkauksia, joista osa on nykyäänkin käytössä.<ref name="cas"/> Maanrakentajina erityisen taitavat etruskit kehittivät [[Holvi|holvirakenteen]], joka mahdollisti uudenlaiset ratkaisut kaikessa rakentamisessa. Sen ansiosta monet etruskien sillat ja portit ovat yhä käytössä.<ref>Kaimio, Jorma; teoksessa ''Kulttuuri antiikin maailmassa'', s. 116.</ref>
Rivi 85:
===Haudat===
[[Kuva:Tomba inghirami da volterra, int., IV-II sec. ac 03.JPG|thumb|Ati-suvulle kuulunut Inghirami-hauta tuhkauurnineen. Alun perin Volterrassa, siirretty Firenzeen.<ref>Nielsen (''Etruskit'', 2003), s. 114.</ref>]]
Etruskeista tunnetaan parhaiten heidän hautansa. Etruskihaudat ovat säilyneet paremmin kuin muu aineisto, sillä ne sijaitsevat kaupunkien ulkopuolella paikoissa, joihin myöhempi asutus ei ehtinyt levitä. Etruskien hautatyypit vaihtelevat suuresti ajanjakson ja paikkakunnan mukaan. Etrurian pohjois- ja sisäosissa myöhäisen pronssikauden ja varhaisen rautakauden [[polttohautaus]]riitti jäi vallitsevaksi. Etelä-Etruriassa omaksuttiin ruumishautaus, sillä alueen kivilaadut säilyttävät ruumiit suhteellisen siisteinä ja hajuttomina.<ref>Nielsen (''Etruskit'', 2003), s. 103.</ref>
 
Poltetut ruumiit sijoitettiin koristeltuihin tuhkauurniin. Ajan myötä yhden hengen kuoppahautaukset vaihtuivat koko perheen tai suvun kammiohautoihin. [[Nekropoli|Nekropoleissa]] vanhimmat haudat ovat keskellä, ja niiden ympärille sijoitettiin uudempia hautoja ilmeisesti perheryhminä. Hautakammiot rakennettiin kivestä maan päälle tai ne louhittiin kallioon.<ref>Nielsen (''Etruskit'', 2003), s. 104–105.</ref>