Ero sivun ”Khartum” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Rivi 94:
 
== Historiaa ==
===Varhainen historia===
[[tiedosto:Sudan Khartoum from air with Nile 1936.jpg|thumb|asen|Näkymä Khartumiin vuonna 1936.]]
Arkeologisten löydösten perusteella nykyisen Khartumin alueella on ollut ihmisasutusta jo 7000 vuotta [[eaa.]] Varhaiset löydökset käsittävät esimerkiksi saviastioiden jäänteitä, sekä kivi- ja luutyökaluja. Villin [[durra]]n viljely aloitettiin 5000 vuotta eaa. ja 3000 vuotta eaa. ilmasto kuiveni, alue aavikoitui ja monet paikallsiet siirtyivät paimentolaisiksi. 2300 vuotta eaa. kaupasta [[Muinainen Egypti|Egyptin]] kanssa oli tullut kiinteä osa elinkeinoelämää. Egyptin valta ulottui [[Uusi valtakunta|uuden valtakunnan]] aikana [[Niili]]n viidennelle kataraktille. Valkoisen- ja Sinisen-Niilin yhtymäkohdan aluetta hallitsi egyptiläisten nimellä [[Irem]] tuntema kuningaskunta ja myöhemmin aluetta hallitsi [[Kuš]]. [[Rooman valtakunta]] valtasi Egyptin vuonna 30 eaa. Keisari [[Nero]] lähetti sotilaitaan tutkimaan Niilin ylävartta ja ilmeisesti roomalaiset saavuttivat alueen hieman nykyisen Khartumin pohjoispuoella. 500-luvulle mennessä alueella oli noussut valtaan [[nubialaiset|nubialainen]] [[Alwa]]n kuningaskunta, jonka hallitsijat omaksuivat [[kristinusko]]n [[piispa Longinus|piispa Longinuksen]] lähetystyön tuloksena. Heidän pääkaupunkinsa [[Soba (kaupunki)|Soba]] sijaitsi parikmmentä kilometriä ylävirtaan Sinistä-Niiliä nykyisestä Khartumista 900-luvulla alueelle lähetetty egyptiläinen lähettiläs Ibn Salim al-Aswani kirjoitti [[Tuti]]n saaresta ja mainitsi alueen maatalouden kukoistavan.<ref name="CMENA">{{Kirjaviite | Tekijä =Michael R. T. Dumper ja Bruce E. Stanley | Nimeke =Cities of The Middle East and North Africa | Vuosi =2007 | Luku = | Sivu = 215-221 | Selite = | Julkaisija =ABC CLIO | Tunniste =ISBN 1-57607-919-8 | www = | www-teksti = | Kieli ={{en}} }}</ref>
 
===Muslimivalta===
[[Islam]] saapui alueelle 700-luvun jälkeen ja Sobassa oli muslimien kaupunginosa. Alwan kuningaskunta oli hajonnut 1200-luvulle tultaessa ja sitä seurasivat muslimien johtamat päälliköt. Seuravan vuosisadan aikana valtaan nousivat [[arabit|arabiheimot]], jotka olivat alkaneet liikkua etelään [[Egyptin muslimivalloitus|Egyptin muslimivalloituksen]] jälkeen. Abdullabi-heimo valtasi Valkoisen- ja Sinisen-Niilin yhhtymäkohdan [[Abdallah Jamma]]n johdolla. He perustivat pääkaupunkinsa [[Gerri]]in hieman nykyisestä Khartumista pohjoiseen. Vuonna 1504 [[funjit]] perustivat [[Sennarin sulttaanikunta|Sennarin sulttaanikunnan]] jokien yhtymäkohdasta etelään ja kukistivat abdullabit. Seuraavien parin vuosisadan aikana alueella alkoi liikkua [[suufilaisuus|suufilaisia]] saarnaajia ja Tutin saaresta tuli islamin leviämisen keskus Itä-Afrikassa. Fakih Arbab al-Agayed perusti vuoden 1691 paikkeilla uskonnollisen koulun ja moseijan nykyiseen Länsi-Khartumiin ja paikka houkutteli satoja opiskelijoita. Yksi opiskelijoista oli Shaykh Hamad, joka perusti myöhemmin oman koulunsa [[Omdurman]]in paikalle ja kaupungin kasvaessa hänen koulunsa ympärille. Samaan tapaan muodostui muita kyliä, jotka kuuluvat nykyisin Khartumin suuralueeseen.<ref name="CMENA" />
 
Sennarin sulttaanikunta ajautui kaooksen 1800-luvun alussa ja poliittisen tyhjiön täytti Egyptin hallitsija [[Muhammad Ali (Egypti)|Muhammad Ali]]. Tutin saaren pommittamisen jälkeen egyptiläiset joukot rantautuivat Khartumin alueella vuonna 1821 ja sotaretki koko alueen valtaamiseksi jatkui vuoteen 1823. Valloituksen jälkeen heräsi tarve perustaa alueelle hallinnollinen keskus. Vuonna 1826 Sudanin uusi kenraalikuvernööri [[Khuršid pašša]] perusti päämajansa ja moskeijan Khartumiin. Vuoteen 1840 mennessä paikka oli kasvanut yli 20&nbsp;000:n asukkaan kaupungiksi. Hallinnon toimistoja ja linnoitettuja rakennuksia lukuunottamatta suurin osa Khartumin rakennuksista oli rakennettu mudasta ja kaupunki kasvoi ilman kaupunkisuunnitelmaa. Kavukaupungin maineen saanut Khartum tuli tunnetuksi orjakaupasta ja prostituutiosta, sekä paikkana jossa saattoi rikastua nopeasti, mutta toisaalta myös olemattomasta vesihuollostaan ja viemäröinnistään.<ref name="CMENA" />
 
Ulkomaalaisten valtaan ja Khartumin siveettömyyteen tyytymätön [[Muhammad Ahmed bin Abdallah]] alkoi saarnata ja kerätä kannattajia julsitautuen [[mahdi]]ksi. Tilanne kärjistyi pian yhteenottoihin egyptiläisten sotilaiden kanssa ja vuonna 1883 Abdallahin kannatajat valtasivat [[al-Obeid]]in kaupunki. Samaan aikaan [[Yhdistynyt kuningaskunta|britit]] olivat vakiinuttamassa asemaansa Egyptissä. Britit päättivät avekuoida alueen ja tämän järjestämiseksi majuri [[Charles George Gordon]] saapui Khartumiin tammikuussa 1884. Paikalla hän tajusi evakuointia tarvitsevan lähes 15&nbsp;000 henkilöä ja heistä monet olivat eurooppalaisia. Mahdin joukot piirittivät Khartumin ja valtasivat Omdurmanin sen lähistöllä. Britit päättivät lopulta lähettää Gordonin avuksi armeijan ja tämän tajuttuaan mahdi päätti hyökätä Khartumia vastaan ja valtasi sen 25. tammikuuta 1885. Jokea pitkin saapuneet britit löysivät hylätyn kaupungin ja palasivat alavirtaan. Mahdi kuoli ja hänen seuraajansa rakennutti uuden [[Mahdiyya]]n pääkaupungin Omdurmaniin. Britit palasivat lopulta Sudaniin ja kukistivat mahdistit [[Omdurmanin taistelu]]ssa 2. syyskuuta 1898.<ref name="CMENA" />
 
===Siirtomaakausi===
Britit muodostivat Sudaniin yhteiushallinnonyhteishallinnon Egyptin kanssa ja he alkoivat jälleenrakentaa raunioitunutta Khartumia. Kaupunki yhdistettiin rautatiellä [[Port Sudan]]iin etelässä ja rakennuttivat uusia rakennuskia. Vuonna 1900 kaupungissa oli noin 8&nbsp;000 asukasta. Kahakat mahdistien kanssa muualla Sudanissa jatkuivat aina vuoteen 1913 saakka ja Khartumista muodostui näin tärkeä sotilastukikohta. Kauopunki jakautui eurooppalaiseen osaan ja paikallisten asuttamiin hökkelikyliin siitä etelään. Sudanilaiset sotilaat kapinoivat Khartumissa marraskuussa 1924, mutta kapina kukistettiin 15 sudanilaisen ja 14 britin koullessa taisteluissa. Britit alkoivat kapinan jälkeen kehittää Sudania erikseen Egyptistä. [[Toinen maailmansota|Toisen maailmansodan]] jälkeen britit alkkoivat purkaa siirtomaavaltakuntaansa ja Sudan itsenäistyi vuonna 1954. Samana vuonna kaupungissa oli noin 100&nbsp;000 asukasta ja naapurikaupunki Omdurmanissa 140&nbsp;000.<ref name="CMENA" />
 
===Nykyaika===
Khartum laajeni kauas yli vanhojen rajojensa 1950- ja 1960-luvuilla. Vanhoja rakennuskia purettiin ja niiden tilalle rakennetiin yläluokan asuinalueita. [[Khartumin yliopisto]] perustettiin vuonna 1956. [[Pohjois-Khartum]]ista muodostui maan teollisuuden keskus ja se kasvoi suhteellisesti nopeammin, kuin Omdurman tai Khartum. Koko Khartumin elintaso oli huomattavasti korkeampi kuin Sudanin maaseudun, mikä johti luonnollisesti maaseudulta kaupunkiin suuntautuvan muuttoliikkeeseen. 1900-luvun loppupuolella kaupunkiin on muuttanut myös suuria joukkoja pakolaisia, esimerkiksi [[Etiopia]]sta ja [[Eritrea]]sta.<ref name="CMENA" /> Kaupunkiin on vaikuttanut myös Sudanin oma sisäinen epävakaus. [[20. elokuuta]] [[1998]] [[Yhdysvallat|Yhdysvaltojen]] [[Risteilyohjus|risteilyohjukset]] tuhosivat [[Al-Shifan lääketehdas|al-Shifan lääketehtaan]]. Tehtaan uskottiin valmistavan kemiallisia aseita [[Osama bin Laden]]in [[Al-Qaida]]-ryhmälle.<ref>[http://edition.cnn.com/US/9808/20/us.strikes.02/ U.S. missiles pound targets in Afghanistan, Sudan] CNN 1998</ref> Vuonna 2008 [[Darfurin konflikti|darfurilainen]] kapinallisryhmä [[ustice and Equality Movement]] eli Jem teki hyökkäyksen kaupunkia vastaan.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://news.bbc.co.uk/2/hi/africa/7395379.stm | Nimeke = Sudan crackdown after rebel raid | Tekijä = | Tiedostomuoto = | Selite = | Julkaisu = BBC News | Ajankohta = | Julkaisupaikka = | Julkaisija = BBC | Viitattu = 29.10.2017 | Kieli = {{en}} }}</ref> Kaskushallinnon joukot löivät kuitenkin lopulta hyökkääjät takaisin.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.nytimes.com/2008/05/12/world/africa/12sudan.html | Nimeke = After a Quixotic Attack in Sudan, a Question Lingers: Why? | Tekijä = Jeffrey Gettleman | Tiedostomuoto = | Selite = | Julkaisu = The New York Times | Ajankohta = | Julkaisupaikka = | Julkaisija = | Viitattu = 29.10.2017 | Kieli = {{en}} }}</ref>
 
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/wiki/Khartum