Ero sivun ”Eino E. Suolahti” versioiden välillä

'''Eino Edvard "Nenno" Suolahti''' ([[28. marraskuuta]] [[1914]] [[Helsinki]] – [[21. marraskuuta]] [[1977]] Helsinki) oli historioitsija, professori ja kulttuuripersoonallisuus, joka toimi pitkään [[WSOY]]|WSOY:n]] kirjallisena johtajana ja sen jälkeen [[Akateeminen kirjakauppa|Akateemisen kirjakaupan]] johtajana.

Suolahden vanhemmat olivat lääkintäkenraalimajuri [[Eino Suolahti]] ja Anna Suolahti, o.s. Forsell<ref>[http://runeberg.org/kuka/1954/0845.html Kuka kukin on 1954,] s. 854 Otava 1954 (Runeberg.org)</ref>. Hänen pikkuveljensä oli nuorena kuollut lupaava säveltäjä [[Heikki Suolahti]]. Hän pääsi ylioppilaaksi [[Helsingin Suomalainen Yhteiskoulu|Helsingin Suomalaisesta Yhteiskoulusta]] ja, opiskeli historiaa [[Helsingin yliopisto]]ssa ja valmistui filosofian maisteriksi 1936. Suolahti väitteli tohtoriksi sodan jälkeen 1946;. väitöskirjanVäitöskirjan aiheena oli porvarispoikien opinkäynti ja sen aiheuttama säätykierto [[Turun Akatemia]]ssa 1600-luvulla.

Suolahti kirjoitti merkittävimmät teoksensa 1940-luvun lopulla. Vuonna 1947 hän julkaisi setänsä [[Gunnar Suolahti|Gunnar Suolahden]] elämäkerran, ja vuonna 1950 ilmestyneeseen Helsingin kaupungin historian ensimmäiseen osaan Suolahti kirjoitti luvut ''Vantaan Helsinki'' ja ''Ensimmäinen Vironniemen Helsinki''. Vuonna 1949 Suolahti oli jo julkaissut ''Helsingin neljä vuosisataa'' -nimisen teoksen, ja häntä alettiinkin pitää [[Helsingin historianhistoria]]n asiantuntijana. Suolahti toimi 25 vuoden ajan Helsingin yliopiston kulttuurihistorian dosenttina. HänAkateemisen Kirjakaupan johtajana toimiessaan hän sai [[professori]]n arvonimen toimiessaan Akateemisen Kirjakaupan johtajana.

Suolahti opetti 1930-luvulta vuoteen 1948 historiaa ja latinaa Helsingin Suomalaisessa Yhteiskoulussa. Tämän jälkeen hän oli [[Tukholma]]ssa dosenttistipendiaattina vuoden verran 1948–1949 ja toimi sitten [[Suomen Akatemia]]n sihteerinä 1949–1951. Vuonna 1951 hänetSuolahti valittiin WSOY:n kirjalliseksi johtajaksi [[Martti Haavio]]n jälkeen, ja tätä tointa Suolahtihän hoiti vuoteen 1966 saakka. Suolahti keskittyi WSOY:ssa ennen kaikkea käännöskirjallisuuteen ja jätti kaunokirjallisuuden{{Selvennä|tarkoittaako kotimaista kaunokirjallisuutta}} pääjohtaja [[Yrjö A. Jäntti|Yrjö A. Jäntin]] vastuulle. Suolahden oma kirjallinen tuotanto väheni niin, että hän julkaisi lähinnä vain esseitä. Vuonna 1972 WSOY:n hallintoneuvoston puheenjohtaja, professori [[Ilmari Melander]] ehdotti yhtiön jo jättänyttä Suolahtea uudeksi pääjohtajaksi tehtävästä irtisanoutuneen [[Hannu Tarmio]]n tilalle, mutta Suolahti kieltäytyi tarjouksesta Tarmion erosta nousseen kohun vuoksi. Hieman myöhemmin Tarmio suostui jatkamaan WSOY:n pääjohtajana.

ViimeisetElämänsä viimeiset yksitoista vuotta, elämästäänvuodesta 1966 alkaen, Suolahti toimi Akateemisen kirjakaupan johtajana vuodesta 1966 alkaen. Suolahti keskittyi tässä tehtävässä lähinnä asiakassuhteiden hoitoon, edustamiseen ja henkilökunnan ohjaamiseen ja jätti talousasiat alaistensa vastuulle. Alkoholi alkoi kuitenkin 1970-luvulla hallita Suolahden elämää, ja. hänHän kuoli 62-vuotiaana vuonna 1977 harvinaiseen lisämunuaissyöpään.

== TeoksiaTeokset ==

* ''PorvarispoikienRenessanssia opinkäyntija Suomen barokkiajallaromantiikkaa''. , WSOY, 1946.

* ''RenessanssiaGunnar ja romantiikkaaSuolahti: 25ihminen esseetäja tutkija''. , WSOY, 19461947.

** ''Helsingin neljä vuosisataa'', epilogin 1970-luvun alusta kirj. Teemu Aalto. Otava, 19491972.

* ''Helsinki: Itämerenja tytärhelsinkiläiset'', valokuvatHelsingin Clairekaupungin Aho, tekstin kirjoittanutkuvatoimikunta: Eino E. Suolahti ... ja WSOYmuita; 1957teksti: Heikki Brotherus. Helsingin kaupunki, 1966.

* [http://www.tyrvanto.net/tyrvantoseura/lehti01/j3.htm Anto Leikola: Nenno Suolahti, aikansa kulttuuripersoonallisuus. Tyrvännön joulu 2001] (https://web.archive.org/web/20070927043519/http://www.tyrvanto.net/tyrvantoseura/lehti01/j3.htm Artikkeli arkistoitu Achive.orgiin)