Ero sivun ”James Cook” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [katsottu versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
→Jälkimaine: lisää, nostetaan omaksi pääosiokseen |
→Jälkimaine: lisää, ryhmittelyä |
||
Rivi 189:
Clarken kirje Cookin kuolemasta saavutti Lontoon tammikuussa 1780. Laivat saapuivat Englannin rannikoille elokuun alussa 1780, viettivät kaksi kuukautta Skotlannin vesillä suotuisia tuulia odotellen ja saapuivat Lontooseen lokakuussa. Retkikunnan paluu ei tällä kertaa ollut suuri puheenaihe. Matkaa pidettiin epäonnistuneena, sillä sen aikana ei löydetty Luoteisväylää muttei myöskään todistettu, etteikö sitä olisi. Havaijisaarten löytymisen merkitystä ei vielä tuolloin arvostettu. Lehtijutut ylistivät Cookin panosta merenkulun hygienian edistämisessä sekä hänen humaaniuttaan kohtaamiensa kansojen suhteen sekä sen ironiaa, että hän joutui lopulta alkuasukkaiden surmaamaksi.<ref>Whitney 1989, s. 400–402.</ref>
==Kuoleman jälkeen==
==Jälkimaine==▼
[[Kuva:James Cook, Waimea Kauai.JPG|thumb|upright|James Cookin patsas [[Waimea]]lla, Havaijilla]]
Cookin kuolemaa seuranneina vuosikymmeninä hänestä tuli kansallissankari, josta tehtiin useita kirjoja, näytelmiä ja maalauksia. Cookista tuli tavallisten englantilaisten sankari, koska hän oli löytänyt uusia maita ja levittänyt eurooppalaista sivistystä maailmalle rauhanomaisin keinoin. Cookissa arvostettiin myös sitä, kuinka hän oli noussut köyhistä lähtökohdista arvostetuksi omin avuin, ja kuinka hän oli kaikin keinoin helpottanut tavallisen merimiehen elämää. Cookin maine levisi myös ulkomaille kuten Saksaan ja Ranskaan, missä häntä ylistettiin itseoppineena rauhanmiehenä, joka toi Tyynellemerelle maanviljelyksen ja avasi koko maailman rauhanomaiselle navigoinnille.<ref>Whitney 1989, s. 405–407.</ref> Jotkin soraäänet tosin epäilivät sitä, hyötyivätkö Tyynenmeren saarten asukkaat todella löytymisestään ja eurooppalaisista tavaroistaan, jotka vain synnyttivät heissä ahneutta. Cook itse oli surrut eniten sitä, että eurooppalaiset olivat tuoneet Tyynellemerelle sukupuolitaudit.<ref>Whitney 1989, s. 411.</ref>
Britannia aloitti Cookin vierailemien Tyynenmeren saarten ja rannikoiden hyödyntämisen nopeasti, ja seuduille oli lähetetty useita retkikuntia jo vuosikymmenen kuluessa Cookin kuolemasta. Retkikunnat olivat niin valtion rahoittamia kuin yksityisiäkin, ja niiden tarkoitukset saattoivat olla kaupallisia, poliittisia tai tieteellisiä. Esimerkiksi vuonna 1787 Australian itärannikolle lähetettiin 11 laivaa perustamaan englantilainen siirtokunta, kapteeni [[William Bligh]] lähetettiin Tahitille keräämään leipäpuita [[Karibia]]n orjien ravinnoksi, ja Pohjois-Amerikan rannikolle oli alkanut purjehtia turkiskauppiaiden laivoja, jotka pysähtyivät Havaijille täydentämään muonavarastojaan matkalla Kiinaan. Lähes kaikki retkikunnat noudattivat Cookin ja Joseph Banksin antamaa mallia, ja monella matkalla oli mukana Cookin mukana olleita miehiä.<ref>Whitney 1989, s. 415–416.</ref>
▲==Jälkimaine==
Cookin saavutukset perustuivat hyvän merimiestaidon, erinomaisen kartoittamiskyvyn ja poikkeuksellisen rohkeuden yhdistelmään. Hän oli valmis menemään vaarallisiinkin paikkoihin, kuten eteläiselle napapiirille ja Australian Isolle valliriutalle. Cookille oli tosin suurta etua siitä, että juuri hänen uransa aikana voitiin ottaa käyttöön uusia tehokkaita navigointimenetelmiä, etenkin [[John Harrison]]in keksintöjen ansiosta. Aiemmin oli taitavinkin merikapteeni joutunut purjehtimaan maailman merillä melko sokkona.
| |||