Ero sivun ”Arabikevät” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Ei muokkausyhteenvetoa
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 10:
Ulkomaat eivät aiheuttaneet arabikevättä, vaikka sen yhtenä syynä onkin (esimerkiksi tutkija Seymour M. Hershin mukaan) se, että Yhdysvallat ja Saudi-Arabia tukivat [[Sunnalaisuus|sunnalaisia]] äärijärjestöjä ja [[Muslimiveljeskunta|Muslimiveljeskuntaa]], jotta [[Šiialaisuus|šiiojen]] ja erityisesti Iranin vaikutusvalta ei alueella pääsisi kasvamaan.<ref>[http://www.newyorker.com/magazine/2007/03/05/the-redirection The New Yorker 5.3.2007, viitattu 9.1.2015]</ref> Arabikevään aktivistit vastustivat ainakin osin myös länttä, joka oli tukenut esimerkiksi Egyptin vanhaa hallintoa.{{Lähde}}
 
Mielenosoitukset eivät olleet arabimaissa tuntemattomia ennen arabikevättä. Hajanaisia mielenosoituksia esiintyi 2000-luvulla, mutta viranomaiset onnistuivat kukistamaan ne. Esikuvina saattoivat olla [[Iran]]in mielenosoitukset 2009 ja [[Kirgisia]]n vallankumous 2010. Vuosina 2007-20082007–2008 oli [[Maailman_ruokakriisi_2007–2008|laaja ruuan hintakriisi]], joka köyhdytti arabeja ja synnytti tyytymättömyyttä hallituksia kohtaan. Arabiyhteiskuntien rakennemuutos ja nuorisotyöttömyys synnytti vanhaan valtaan kielteisesti suhtautuvan nuorison. On perusteltua ajatella, että arabikevään liikehdinnän perimmäinen syy on köyhyydessä.<ref name=tulk />
 
== Edeltäviä protesteja islaminuskoisissa maissa ==
 
Kuwaitissa oli vuonna 2005 "sininen vallankumous", jossa osoitettiin mieltä naisten äänioikeuden puolesta. Naiset saivat äänioikeuden, mutta valta ei vaihtunut. Iranissa vuonna 2009-20102009–2010 "vihreä vallankumous", jossa protestoijat pitivät vaalitulosta väärennettynä. Mutta ehdokas Mousavin kannattajat eivät saaneet tahtoaan läpi. Tunisian Gafsan kaivosalueella oli kuukausia kestäviä protesteja vuonna 2008. Egyptissä työväestö protestoi vuodesta 2004. Egypti kukisti vuoden 2008 protestin ja lakon soluttautumalla ja mellakkapoliisin avulla. Tässä protestissa osanottajat olivat nuoria työnväen- ja keskiluokkaisia. Algeriassa oli monia protesteja vuosina 2008 ja 2010. Länsi-Saharassa perustettiin 2010 sahrawien protestileiri, jonka Marokon turvallisuusjoukot hajottivat ja tuhosivat.
 
== Arabikevät puhkeaa esiin Tunisiassa ==