Ero sivun ”Auktoriteetti” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Ei muokkausyhteenvetoa
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 3:
 
[[Martti Haavio]] määritteli opettajan auktoriteetin vuonna 1948 seuraavasti:
{{sitaatti|Opettajan auktoriteetilla tarkoitamme siis sitä henkistä voimaa, joka hänestä säteilee koululuokkaan, niin että hän voi ulkonaisesti ja sisäisesti johtaa sitä. Hänen katseensa ja sanansa saavat luokassa aikaan toivotun vaikutuksen|Haavio, Martti 1948: Opettajapersoonallisuus, s. 28}}<ref>Haavio 1948, 28</ref>
voi ulkonaisesti ja sisäisesti johtaa sitä. Hänen katseensa ja sanansa saavat luokassa aikaan toivotun vaikutuksen|Haavio, Martti 1948: Opettajapersoonallisuus, s. 28}}<ref>Haavio 1948, 28</ref>
 
Auktoriteetti-käsitteen taustalla on latinan sana ''auctor''. Sillä on tarkoitettu henkilöä, joka on ensimmäisenä järjestelmällisesti kuvannut jonkin kasvi- tai eläinlajin. Sanalla viitataan myös muun muassa kirjan tekijään (vrt. engl. ''author''), yleisemmin esimerkiksi (tiedon) lisääjään, aikaansaajaan tai alullepanijaan.{{lähde}}
 
Lääkäri voi kirjoittaa lääkettä osoittamatta sitä tietylle potilaalle. Tällöin määräys koskee ”lääkärin tai hammaslääkärin ammattinsa harjoittamisen yhteydessä tarvitsemaa lääkettä”, joka on määrätty auktoriteetin nojalla.<ref>{{Verkkoviite | osoite = http://www.valvira.fi/terveydenhuolto/hyva-ammatinharjoittaminen/laakehoito/pro_auctore_-laakemaaraykset| nimeke = Pro auctore -lääkemääräykset| tekijä = | julkaisu = Hyvä ammatinharjoittaminen| ajankohta = 14.7.2015| julkaisija = Valvira| viitattu = 2.7.2016 }}</ref> Tämä ilmaistaan fraasilla ''pro auctore'', ”reseptin tekijää varten”, mikä on kuitenkin eri asia kuin oma käyttö.{{lähde}}
http://www.valvira.fi/terveydenhuolto/hyva-ammatinharjoittaminen/laakehoito/pro_auctore_-laakemaaraykset| nimeke = Pro auctore -lääkemääräykset| tekijä = | julkaisu = Hyvä ammatinharjoittaminen| ajankohta = 14.7.2015| julkaisija = Valvira| viitattu = 2.7.2016 }}</ref> Tämä ilmaistaan fraasilla ''pro auctore'', ”reseptin tekijää varten”, mikä on kuitenkin eri asia kuin oma käyttö.{{lähde}}
 
Auktoriteetille antaa lisäpainoa hänen käyttämänsä kieli. Historiallisesti auktorin käsite oli jopa varattu nimenomaan latinaksi tai kreikaksi kirjoittaville. Muiden kielten käyttäjät tai itse kirjoittamisen teknisesti suorittavat eivät olleet auktoreita. Jälkimmäisestä käytetään nimitystä ''copista'', alkutekstin kopioija.{{lähde}}
 
''Auktoriteettiusko'' tarkoittaa sitä, että lähteen tietoihin uskotaan helposti ilman [[Lähdekritiikki|kritiikkiä]] sen omaaman arvostuksen vuoksi.
 
== Katso myös ==
* [[Milgramin tottelevaisuuskoe]]
 
==Lähteet==
* {{Kirjaviite| Nimeke = Shaping authority : how did a person become an authority in Antiquity, the Middle Ages and the Renaissance?| Julkaisija = Turnhout| Vuosi =2016| Tekijä = Boodts, Shari, Leemans, Johan, Meijns, Brigitte|Luku = | Sivu = | Sivut = | Selite = | Julkaisupaikka = Brepols| Tunniste = | Isbn = 978-2-503-56823-2| www = | www-teksti = | Tiedostomuoto =| Viitattu = | Kieli = {{en}} }}
| Julkaisupaikka = Brepols| Tunniste = | Isbn = 978-2-503-56823-2| www = | www-teksti = | Tiedostomuoto =| Viitattu = | Kieli = {{en}} }}
* {{Kirjaviite| Nimeke = Opettajapersoonallisuus| Julkaisija = K.J. Gummerus Osakeyhtiö| Vuosi =1948| Tekijä = Haavio, Martti H.| Suomentaja =| Luku = | Sivu = | Sivut = | Selite =| Julkaisupaikka = Jyväskylä| Tunniste = | Isbn =| www = | www-teksti = | Tiedostomuoto =| Viitattu = | Kieli = }}
* {{Kirjaviite| Nimeke = The notion of authority : a brief presentation| Julkaisija = Verso| Vuosi =2014 | Tekijä = Kojéve, Alexandre| Suomentaja =| Luku = | Sivu = | Sivut = | Selite =alkuteos La notion de l’autorité | Julkaisupaikka = London| Tunniste = | Isbn =978-1-78168-095-7| www = | www-teksti = | Tiedostomuoto =| Viitattu = | Kieli = {{en}} }}
* {{Kirjaviite| Nimeke = Ammatillisen opettajan identiteetti ja auktoriteetti : ammatilliset opettajat ja opiskelijat ideaalia ammatillista opettajuutta etsimässä| Julkaisija = Lapin yliopisto| Vuosi =2014| Tekijä = Koski-Heikkinen, Anne| Suomentaja = | Luku = | Sivu = | Sivut = | Selite =| Julkaisupaikka = | Tunniste = | Isbn =978-952-484-709-4| www = http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-484-709-4| www-teksti = | Tiedostomuoto =| Viitattu = 2.7.2016| Kieli = }}
| Tekijä = Kojéve, Alexandre| Suomentaja =| Luku = | Sivu = | Sivut = | Selite =alkuteos La notion de l’autorité
| Julkaisupaikka = London| Tunniste = | Isbn =978-1-78168-095-7| www = | www-teksti = | Tiedostomuoto =| Viitattu = | Kieli = {{en}} }}
* {{Kirjaviite| Nimeke = Ammatillisen opettajan identiteetti ja auktoriteetti : ammatilliset opettajat ja opiskelijat ideaalia ammatillista opettajuutta etsimässä| Julkaisija = Lapin yliopisto| Vuosi =2014| Tekijä = Koski-Heikkinen, Anne| Suomentaja =
| Luku = | Sivu = | Sivut = | Selite =| Julkaisupaikka = | Tunniste = | Isbn =978-952-484-709-4| www = http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-484-709-4| www-teksti = | Tiedostomuoto =| Viitattu = 2.7.2016| Kieli = }}
===Viitteet===
{{Viitteet}}