Ero sivun ”Satiiri” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [katsottu versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
kuvausta kirjan alusta |
→Historiaa: mainitaan menippolainen satiiri vaikka tässä |
||
Rivi 70:
== Historiaa ==
[[Menippolainen satiiri]] on antiikista periytyvä, edelleen käytetty, ilomielinen proosasatiirin muoto. Se sai nimensä kreikkalaiselta kyynikkofilosofi [[Menippos|Menippokselta]], joka eli 200-luvulla eaa. Menippolaisessa satiirissa henkilöiden luonteenpiirteitä liioitellaan karaktyyrimäisesti, ja he esiintyvät lähinnä joidenkin ajattelu- ja suhtautumistapojen edustajina.<ref>Pankakoski, Timo (teoksessa ''Satiiri'', 2007), s. 239–240.</ref>
[[Tragedia]] ja [[komedia]] olivat menneinä vuosisatoina ylväitä taidemuotoja. Niissä ei sopinut esittää paheellisia tai inhottavia ihmisiä tai olosuhteita. Kun taiteellinen ilmaisu vapautui 1700-luvulla, nousi esille ennen kiellettyjä alhaisia, perverssejä, rumia ja halpamaisia ilmiöitä. Satiirin keinoin ilmaistiin yhteiskunnan moraalista rappiota. Siitä muodostui 1900-luvun modernin kirjallisuuden keskeinen tyylisuunta. Henkilöhahmoissa on usein sadistinen paholainen ja hänen viattomia uhrejaan. Jos tyylilajiin yhdistetään romantiikkaa, siirrytään [[Kauhukirjallisuus|kauhukirjallisuuden]] ja mustan romantiikan alueelle.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä=Schwanitz, Dietrich | Nimeke=Sivistyksen käsikirja: Kaikki, mikä tulee tietää | Selite=(Bildung: Alles, was man wissen muss, 1999.) Suomentanut toimittaen Riitta Virkkunen | Sivu= 227, 230–231| Julkaisupaikka=Helsinki | Julkaisija=Ajatus | Vuosi=2003 | Tunniste=ISBN 951-20-6356-5}}</ref>
| |||