Ero sivun ”Satiiri” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [katsottu versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
kh, lähteitä, pois lähteetön-m, pois toimimaton am |
kuvausta kirjan alusta |
||
Rivi 1:
'''Satiiri''' on taiteen laji ja tyylikeino, joka tarttuu todellisuuden ja ihanteiden eroavaisuuksiin ja kritisoi ihmisten paheita tai yhteiskunnan epäkohtia. Satiirista teosta läpäisee kriittinen, pilkallinen tai aggressiivinen asenne, pureva iva.<ref name="kivisto-9">Kivistö 2007, s. 9.</ref>
Teksti määrittyy satiiriksi yleensä sen sävyn tai tarkoituksen mukaan, ei niinkään sen ulkoisten muotokriteerien perusteella. Ulkoisen muotonsa satiiri lainaa isäntälajiltaan. Satiiri on laji tai moodi, joka voi tunkeutua mihin tahansa muuhun lajiin ja alistaa sen satiirisen tarkoituksensa palvelukseen, näin muuttaen sitä oleellisesti. Satiirin isäntälaji voi olla esimerkiksi runo, matkakertomus, kirje, pitokuvaus, essee, dialogi, tutkielma tai romaani.<ref name="kivisto-9" />
Satiiri voidaan lukea [[huumori|huumorin]] lajiksi. Puhdasta komiikkaa se ei silti ole, sillä pyrkii pelkän huvittamisen sijasta esittämään kritiikkiä. Satiirin päätarkoitus onkin hauskuttamisen sijaan poliittinen, yhteiskunnallinen tai moraalinen. Naurua käytetään kohdetta vastaan ja kohteena olevaa henkilöä tai ilmiötä pilkataan, kun puhtaassa huumorissa kohdetta ymmärretään.<ref name=ens>{{kirjaviite | Nimeke = Otavan suuri ensyklopedia, 8. osa (Reykjavik–Sukulaisuus) | Sivu = 6100, art. satiiri | Julkaisija = Otava | Vuosi = 1976 | Isbn = 951-1-05637-9}}</ref>▼
==Luonne==
▲Satiiri
Satiirista teosta läpäisee kriittinen, pilkallinen tai aggressiivinen asenne, pureva iva. Satiiriin kuuluu myös hauskuus, sillä se esittää kritiikkinsä naurua herättäen ja koomisin keinoin, tekemällä kohteestaan naurettava. Mutta siinä kun [[huumori]] ymmärretään yleensä hyväntuuliseksi ja kujeelliseksi leikinlaskuksi, jossa naurettaviin elämän ilmiöihin suhtaudutaan myötätuntoisesti, satiiri on harvemmin tällä tavoin myötätuntoista. Satiirissa kohteen naurettavuus voidaan osoittaa ilman myötäelämisen signaaleja.<ref name="kivisto-9" />
Satiiri lähenee toisinaan tarkoitushakuista polemiikkia ja [[propaganda]]a. Satiiria ja propagandaa yhdistää musta-valkoisen kontrastin luominen, selvästi hahmottuvat hyvän ja pahan symbolit sekä abstraktin periaatteen esittäminen konkreettisessa muodossa. Satiiri kuitenkin käyttää näitä keinoja tarinansa lähtökohtana mutta ei pyri propagandan tavoin vastakohtien lopulliseen lukitsemiseen.<ref name="kivisto-9" />
==Kohde==
Satiirilla on aina kohde, jota se kritisoi. Satiirin kohde voi olla ilmeinen tai tulkintakysymys ja lukijan määriteltävissä.<ref name="kivisto-10">Kivistö 2007, s. 10.</ref>
Satiiri nauraa kohteille, joissa on jotain pahaa, vahingollista ja tuhoavaa, mutta ei harmittomille kohteille kuten mille huumorissa nauretaan. Satiirissa naurettava tulkitaan eettisessä valossa, hyvän vastakohtana. Tähän poikkeus on typeryyden pilkkaamiseen keskittyvä satiiri.<ref>Kivistö 2007, s. 16–17.</ref>
Satiirin kohteeksi voidaan periaattessa valita mikä tahansa. Kohde voi olla yleisinhimillinen, ajaton heikkous tai pahe, kuten vallanhalu, ahneus tai tekopyhyys. Kohde voi olla myös historiallinen henkilö tai ryhmittymä, kuten vallanpitäjä, poliittinen liike tai uskonnollinen ryhmä. Yhdellä satiirilla voi olla useitakin kohteita. Hyvä satiiri on purevaa, pisteliästä, iskevää tai myrkyllistä, ja sen pitää ainakin periaattessa pystyä vahingoittamaan kritisoimaansa kohdetta.<ref name="kivisto-10" />
Satiirikko perustaa toimintansa mielestään oikeellisuuteen ja nimeää syyllisiä. Useat satiirien kirjoittajat ovat korostaneet, että he hyökkäävät kohdistetusti pahetta ja typeryyttä vastaan; viattomat, hyveelliset ja viisaat ovat satiirilta turvassa. Satiireille on kuitenkin ominaista hyökkäävä subjektiivisuus, harvemmin kriittinen objektiivisuus.<ref name="kivisto-10" />
Satiirin aggressiivisuus näkyy yksinkertaisimmillaan verbaalisena väkivaltana, haukkumasanoina ja kirouksina. Kertovassa ja fantastisessa satiirissa esiintyy pilevämpää, symbolista aggressiota. Juonen tasolla se ilmenee siten, että satiirien henkilöhahmot joutuvat toistuvasti kivuliaisiin seikkailuhin. Epäsuoraa aggressiota on siinä, kun henkilöhahmoja alennetaan eläimiksi, mekaanisiksi olioiksi tai karikatyyreiksi.<ref name="kivisto-10" />
Satiirin henkilökuvaus on kärjistävää. Kohteen naurettavia puolia liioitellaan pilkallisesti, ei niinkään henkilön fyysisiä piirteitä kuten koomisessa esityksessä, vaan hänen heikkouksiaan tai paheita. Ulkomuotonsa kohentelijoita ja oikean olemuksensa kätkijöitä satiireissa käsitellään happamasti.<ref name="kivisto-10" />
Satiirien henkilöinä on vallanhaluisia sadisteja, turhamaisia diivoja sekä omaa tähteyttään suojelevia typeryksiä. Henkilöt ovat litteitä karikatyyreja, jotka koostuvat muutamista keskeisistä luonteenpiirteistä, heikkouksista tai paheista.<ref name="kivisto-11">Kivistö 2007, s. 11.</ref>
Satiirin kohde on komediasta poiketen usein tunnistettava ja historiallinen henkilö. Nauru suuntautuu satiirissa myös yleensä ylöspäin sosiaalisessa hierarkiassa, kuten poliittisiin vaikuttajiin, auktoriteettihahmoihin tai oppineisiin. Satiirikko asettuu näiden yläpuolelle tuntemalla moraalista tai älyllistä ylemmyyttä. Oppineisuus voidaan osoittaa näennäiseksi ja ihminen teeskentelijäksi. Satiirissa ei ole yleensä hyväksyttyä että valtaa pitävä pilkkaisi alaistaan. Myöskään vakavasti sairaille ei satiirissa naureta, luulosairaille kylläkin.<ref name="kivisto-17">Kivistö 2007, s. 17.</ref>
Yksi satiirin kestoaihe on ihmisyyden pintapuolisuuden ja perimmäisen eläimellisyyden osoittaminen. Suosituimpia vertailukohtia ovat olleet aasi, apina ja sika. [[George Orwell]]in ''[[Eläinten vallankumous|Eläinten vallankumouksessa]]'' ihmisen metaforinen eläimellisyys muuttuu konkreettisesti kun valtaapitävät siat samastuvat [[Neuvostoliitto|neuvostovallan]] poliittisiin johtajiin ja maatilan muu karja riistettyyn kansaan.<ref name="kivisto-11" /> Ihmisen eläimellisyys voi uudemmissa tai karnevalistisissa satiireissa olla myös vapauttava ja kumouksellinen, ei vain yksinomaan kriitikin kohde.<ref name="kivisto-12">Kivistö 2007, s. 12.</ref>
Ihmisen mekaanisuutta satirisoidaan esimerkiksi [[Aldous Huxley]]n ''[[Uljas uusi maailma|Uljaassa uudessa maailmassa]]'', jossa ihmisiä valmistetaan sarjatuotantona tehdasmaisissa oloissa.<ref name="kivisto-12" />
Uudempana aikana suosituksi satiirin kohteeksi on noussut henkilöt, joiden identiteetti on rakentunut naistenlehdistä ammennetun minäkuvan, merkkituotteiden tai populaarikulttuurin luomien mielikuvien varaan.<ref name="kivisto-12" />
Satiirien kestokohteita eri aikoina ovat olleet esimerkiksi materiaalisuuden ja pinnallisuuden kritiikki sekä kuvaukset ihmisistä, jotka ovat vieraantuneet itsestään, elämästään ja todemmasta todellisuudesta. Esimerkiksi [[Evelyn Waugh|Evelyn Waugh’n]] teosten hyvin toimeentulevat ihmiset täyttävät tyhjyyttään erilaisilla pirskeillä ja makaabereilla huvituksilla.<ref name="kivisto-13">Kivistö 2007, s. 13.</ref>
Nykyajan satiireissa toistuvia aiheita ovat esimerkiksi virtuaalimaailman ylivalta, rahan, menestyksen tai elämysten loppumaton halu sekä oman yksilöllisyyden epätoivoinen etsintä. Nykyajan satiirille tyypillstä on ahneuden, itsekkyyden tai vallanhimon kaltaisten paheiden tuomitseminen.<ref name="kivisto-13" />
== Muita piirteitä ==
Satiiri on usein rakenteeltaan episodimaista, siinä on poikkeamia, nopeita näkökulman vaihdoksia, äkillistä lopetusta ja kaikenlaista runsautta.<ref name="kivisto-9" />
Satiiri joskus hämärtää normaaliuden ja hulluuden rajaa, kyseenalaistaen nämä luokittelut mielivaltaisina. Tästä tunnettu esimerkki on [[Jaroslav Hašek]]in ''[[Švejk|sotamies Švejk]]''. Viisaus näyttäytyy satiireissa usein Svejkin kaltaisten narrien hahmoissa, jotka näennäisen naiiveilla mutta selvänäköisillä kysymyksillään aiheuttavat häiriöitä yhteiskunnan näennäisen toimivassa koneessa.<ref name="kivisto-13" />
Satiiriin kuuluu lahjomaton tuomitseminen. Satiirikot sanovat pyrkivänsä kertomaan totuuden tai tuomaan esiin havaitsemiaan näennäisarvoja tai valheellisuutta. Satiirikon totuudessa on toki usein myös subjektiivisuutta, valikointia ja liioittelua. Satiiri on usein nähty sananvapauden pioneerina, jolla on lupa rangaistuksetta, suorapuheisesti ja sopivuuden rajoja koetellen kritisoida yhteiskunnallista kehitystä ja paljastaa ihmisten paheita.<ref name="kivisto-14">Kivistö 2007, s. 14.</ref>
Satiirissa voi olla sanaleikkejä, kielellistä nokkeluutta ja [[fantasia]]a, joilla satiiri tehdään nautittavaa ja huvittavaa. Muista kritiikin muodoista satiirin erottaakin hauskuus ja fiktiivisen maailman luominen. Satiirista ja koomista esitystä yhdistää potentiaalinen hauskuus, eikä lajien välillä ole selvää rajaa. Satiirin päätarkoituksena ei kuitenkaan ole viihdyttäminen tai hauskuuttaminen kuten komedialla, vaikka se hyödyntäisikin komiikkaa ja huumoria. Satiirisuuteen kuuluu huumorin alla piilevä vakavuus, ja se pyrkii ennemmin opettamaan kuin huvittamaan.<ref name="kivisto-15">Kivistö 2007, s. 15.</ref> Satiirin nauru on äärimmillään vahingoniloista, leimaavaa ja ulkopuolelle sulkevaa. Siinä on mukana sosiaalinen ja rankaiseva aspekti, ja se kykenee tuottamaan häpeää.<ref name="kivisto-17" />
== Satiirin maailmat ==
Kirjalliset, kertovat satiirit luovat fiktiivisen maailman sepitettyine henkilöhahmoineen. Tämä maailma ei kuitenkaan ole erillinen tekstinulkoisesta todellisuudesta, sillä satiirin ja sen lukemisen keskeisiä konventioita on viittaaminen kielenulkoiseen todellisuuteen. Maailma voidaan kuvata negatiivisesti arvottaen rappion maailmaksi, minkä taustalla on toive paremmasta maailmasta.<ref name="kivisto-19">Kivistö 2007, s. 19.</ref>
Satiirien maailman kriittisyyden voi sanoa syntyvän vastaavuudesta fiktion maailman ja reaalimaailman välillä sekä erillisyydestä ideaalin ja reaalisen välillä.<ref name="kivisto-22">Kivistö 2007, s. 22.</ref>
Satiireissa pyritään tuomaan esiin jokin kätketty tai vaiettu todellisuus, maailma kulissien takana. Tällainen paljastamisen pyrkimys saa usein moraalisen luonteen kun näennäisesti hyveellisen, toimivan todellisuuden takaa paljastuukin paheellinen, todempi todellisuus. Niiden eron näyttämiseen perustuu yksi satiirien suosikkikohde, tekopyhyyden tai kaksinaismoraalin kritiikki.<ref name="kivisto-20">Kivistö 2007, s. 20.</ref>
Satiirien henkilöt ovat harvoin pohjimmiltaan hyviä; jos ovat, ympäröivä fiktion maailma turmelee tai tuhoaa heidät.<ref name="kivisto-20" /> Satiirissa paha on ottamassa voiton hyvästä, ja kirjoittamisellaan satiirikko vastustaa tätä kehitystä.<ref name="kivisto-21">Kivistö 2007, s. 21.</ref>
Satiirisen kritiikin välineenä on joskus käytetty [[utopia]]a, onnellista ja parasta mahdollista yhteiskuntaa. Esittämällä sen kautta ihanteita satiirikko tuo verhotusti julki oman yhteiskuntansa epäkohtia ja mahdollisia uudistusehdotuksia. Utopiaakin yleisempi satiirityyppi on [[dystopia]], joka on ihannevaltion vastakohta, synkkä maailma, joka toimii varoittavana esimerkkinä. Tunnettu dystopia on George Orwellin ''[[Vuonna 1984]]''. Koska satiirien kritiikki suuntautuu aina ihmisen väärään toimintaan, dystopian kautta satiirikko osoittaa pienen ryhmän itsekkäiden pyrkimysten jättävän jalkoihinsa yksilön vapauden, tasa-arvon ja onnellisuuden.<ref>Kivistö 2007, s. 22–24.</ref>
Sota on tyypillinen satiirin ja dystopian kohde, etenkin sotakoneisto ja sotaretoriikka sekä sodan valheelliset motiivit.<ref>Kivistö 2007, s. 25.</ref>
== Juoni ja kehittyminen ==
Satiirissa kehitykseen suhtaudutaan usein pessimistisesti, ja onnellinen lopetus tai sovitus eivät useinkaan kuulu satiiriin. Tapahtumat voivat kehittyä usein vain huonompaan suuntaan. Mikään ei kehity, maailma ei muutu, henkilöt eivät kasva, viisastu tai tee parannusta. Usein sama painajaismainen tilanne palaa uudestaan ja uudestaan, ja merkityksettömyys ja turhuus korostuvat. Satiireissa [[juoni]] ei olekaan komposition tärkein osa, vaan satiiri panostaa henkilöhahmoihin ja paheiden kuvaamiseen.<ref name="kivisto-26">Kivistö 2007, s. 26.</ref>
Satiirin juoni lähenee usein absurdia esitystä, jonka keskeisiä piirteitä ovat järjenvastaisuus, kaiken tarkoituksen poissaolo, tapahtumat mielekkääksi tekevien syy-seuraussuhteiden katkeaminen tai itse tapahtumien puuttuminen.<ref name="kivisto-26" />
== Historiaa ==
[[Tragedia]] ja [[komedia]] olivat menneinä vuosisatoina ylväitä taidemuotoja. Niissä ei sopinut esittää paheellisia tai inhottavia ihmisiä tai olosuhteita. Kun taiteellinen ilmaisu vapautui 1700-luvulla, nousi esille ennen kiellettyjä alhaisia, perverssejä, rumia ja halpamaisia ilmiöitä. Satiirin keinoin ilmaistiin yhteiskunnan moraalista rappiota. Siitä muodostui 1900-luvun modernin kirjallisuuden keskeinen tyylisuunta. Henkilöhahmoissa on usein sadistinen paholainen ja hänen viattomia uhrejaan. Jos tyylilajiin yhdistetään romantiikkaa, siirrytään [[Kauhukirjallisuus|kauhukirjallisuuden]] ja mustan romantiikan alueelle.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä=Schwanitz, Dietrich | Nimeke=Sivistyksen käsikirja: Kaikki, mikä tulee tietää | Selite=(Bildung: Alles, was man wissen muss, 1999.) Suomentanut toimittaen Riitta Virkkunen | Sivu= 227, 230–231| Julkaisupaikka=Helsinki | Julkaisija=Ajatus | Vuosi=2003 | Tunniste=ISBN 951-20-6356-5}}</ref>
== Esimerkkejä ==
Esimerkki satiirisesta kirjallisuudesta on [[Jonathan Swift]]in ''[[Gulliverin retket]]'', jossa Swift ottaa satiirin keinoin kantaa muun muassa uskonsotiin ja ajan tieteeseen. Uskonkiistaa esittää kansaa jakava riita siitä, pitääkö kananmuna murtaa suiposta vai tylpästä päästä. Tämä riita laajentuu täysimittaiseksi sodaksi, joka vertautuu protestanttien ja katolisten sotaan Swiftin aikana.
Toinen satiirisen kirjallisuuden klassikko on [[Voltaire]]n ''[[Candide]]''. Siinä Voltaire kritisoi sodan ja kuoleman keinoin [[Gottfried Leibniz|leibniziläistä]] optimismia, jonka mukaan ihmiskunta elää parhaassa mahdollisessa maailmassa.
==
Näyttämöllä etenkin revyyteatteri on käyttänyt vanhastaan satiirin keinoja. Arvo Salon [[Lapualaisooppera]] oli parodian keinoja taitavasti soveltanut 1960-luvun satiiri 1930-luvun politiikasta.
==== Suomalaisia satiirisia televisiosarjoja ====
{{Palstoitus alkaa|leveä}}
* [[Apinatasavalta]]
Rivi 34 ⟶ 102:
== Katso myös ==
* [[Parodia]]
==Lähteet==
* {{Kirjaviite | Tekijä = Kivistö, Sari (toim.) | Nimeke = Satiiri: johdatus lajin historiaan ja teoriaan | Vuosi = 2007 | Sivu = | Julkaisupaikka = | Julkaisija = Yliopistopaino Kustannus / Helsinki University Press | Suomentaja = | Tunniste = ISBN 978-951-570-680-5 }}
===Viitteet===
{{Viitteet}}
Rivi 52 ⟶ 121:
{{Metatieto}}
[[Luokka:Huumorin muodot]]
| |||