Arendtin teos ''Eichmann in Jerusalem: A Report on the Banality of Evil'' (1963, suom. ''Eichmann Jerusalemissa. Raportti pahanpahuuden arkipäiväisyydestä'', Docendo 2016) herätti aikoinaan suurta kohua. Arendt kertoo kirjassa [[Adolf Eichmann]]in oikeudenkäynnistä Israelissa 1961. Kirjan keskeinen väite on, että Eichmannia ja hänen kaltaisiaan rikollisia ei luonnehdi jokin poikkeuksellinen tai erityislaatuinen, muulle elämälle vieras pahuus. Pahuuden ongelma onkin päinvastoin juuri siinä, että Eichmannin tapaiset rikolliset ovat tavallisia ihmisiä, jotka sortuvat hirmutöihin ajattelemattomuuttaan, seuraten byrokraattisia ja ”oikeita” sääntöjä. Eichmannilta puuttui Arendtin mukaan moraalista mielikuvitusta – hän ei osannut pohtia tarkoin, mitä oli varsinaisesti tekemässä, ja eikä näin ollen myöskään kyseenalaistaa ylhäältä annettuja ohjeita. Näin Arendt haluaa suunnata eettisen huomion siihen, miten hyvän ja pahan välinen ero voi riippua varsin ”banaaleista” arkielämän seikoista.
