Ero sivun ”Vapaaehtoistyö” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
wl, abc...
Rivi 1:
'''Vapaaehtoistyö''' on yksittäisten ihmisten tai yhteisöjen hyväksi tehtyä toimintaa, josta ei saa rahallista korvausta eli palkkaa. Sitä tehdään omasta vapaasta tahdosta, ilman pakkoa. Vapaaehtoistoiminnaksi ei myöskään lasketa toimintaa, jota pidetään velvollisuutena perhettä tai sukua kohtaan. Jotkut toimintaa organisoivat yhteisöt saattavat maksaa vapaaehtoistoimintaan osallistumisesta kulukorvauksia (esimerkiksi matkakorvauksia) Vapaaehtoistyötä voi tehdä kuka tahansa iästä ja asuinpaikasta riippumatta kykyjensä, aikataulunsa ja voimavarojensa mukaan. Kotimaan lisäksi vapaaehtoistyötä voi tehdä myös ulkomailla.
 
Suurella osalla [[järjestö]]jä ja seuroja on tarjolla vapaaehtoistoimintaa (esimerkiksi vanhusten ystäväpalvelu, puhelinpäivystys tai katupartiointi). [[Suomen Punainen Risti]] kuuluu Suomen suurempiin kansalaisjärjestöihin[[kansalaisjärjestö]]ihin, jonka toiminnassa on mukana noin 45 000 vapaaehtoisjäsentä.
 
Vuosi 2011 oli Euroopan vapaaehtoistoiminnan vuosi kaikissa EU-maissa.
Rivi 35:
*[[Suomen evankelis-luterilainen kirkko]]
*[[Suomen Latu]]
*[[Suomen Meripelastusseura]]
*[[Suomen Punainen Risti]]
*[[Suurella Sydämellä]]
Rivi 40 ⟶ 41:
*[[Uusi Tuuli]] ry.
*[[YAD|Youth Against Drugs]]
 
*[[Suomen Meripelastusseura]]
 
== Vapaaehtoistoiminta seurakunnissa ==
[[Evankelis-luterilainen seurakunta|Evankelisluterilaisissa seurakunnissa]] osallistujatilastojen perusteella eniten vapaaehtoisia on kuorolaisina, yhteiskunnallisessa tukitoiminnassa, lapsi- ja nuorisotyön ohjaajina sekä isosina.<ref>Oravasaari, T: "Työtä riittää kaikille – Tutkimus vapaaehtoistoiminnan tulevaisuudenkuvista Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa." Helsingin yliopisto: Helsinki. Pro gradu -tutkimus 2008, sivu 38-44.</ref> Useilla seurakunnilla on käytössä vapaaehtoistyö.fi -internetsivusto, josta voi etsiä avoimia vapaaehtoistehtäviä.
 
== Katso myös ==