Ero sivun ”Suomen murteet” versioiden välillä

'''Suomen murteet''' ovat [[suomen kieli|suomen kielessä]] esiintyviä [[murre|murteita]]. Ne voidaan jakaa [[länsimurteet|länsimurteisiin]] ja [[itämurteet|itämurteisiin]] sekä edelleen näiden sisällä useisiin alaryhmiin. Murteiden erot olivat ennen selkeämpiä, sillä nykyisin murteet ovat sekoittuneet.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://sokl.uef.fi/aineistot/aidinkieli/murteet/etusivu.html | Nimeke =Suomen murteet | Tekijä = | Tiedostomuoto = | Selite = | Julkaisu = | Ajankohta = | Julkaisupaikka = | Julkaisija =Internetix | Viitattu = 11.12.2016 | Kieli = }}</ref>▼

==Murteen käsite==▼

[[File:Stamp 1976 - Dialects in Finland.jpg|thumb|220px|Suomen postilaitos julkaisi vuonna 1976 postimerkin, joka kuvasi Suomen murrealueita.]]▼

Suomen kielen [[murre|murteista]] puhuttaessa tarkoitetaan yleensä ns. vanhoja aluemurteita. Siksi murrekartoissa esitetään vuoden 1938 kuntajako ja suomen murteiden puhuma-alueeseen luetaan mukaan Neuvostoliitolle [[luovutettu Karjala|luovutetut alueet]], Inkerinmaa, Ruotsin Länsipohja ja Norjan Ruija. Toisaalta ruotsinkielisiä Suomen rannikkoalueita ei ole otettu mukaan.<ref>Lehikoinen s. 105−107.</ref><ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://sokl.uef.fi/aineistot/aidinkieli/murteet/murrealu.html | Nimeke = Suomen murrealueet| Tekijä = Savolainen, Erkki| Tiedostomuoto = | Selite = | Julkaisu = Internetix| Ajankohta = 1998| Julkaisupaikka = | Julkaisija = | Viitattu = 11.12.2016 | Kieli = }}</ref> Perinteisen murretutkimuksen kannalta aito murre on alkanut hävitä yleiskielen vaikutuksen, oppivelvollisuuden ja vilkastuvan muuttoliikkeen myötä 1900-luvun alussa.<ref>Rapola s. 17–20.</ref> Murteita voidaan pitää osittain väistyvänä kielimuotona, ja niiden väliset erot ovat vähitellen tasoittuneet, mutta toisaalta ne ovat yhä myös elävää kieltä. Ihmiset voivat esimerkiksi käyttää murresanoja, joita eivät välttämättä edes tunnista murteellisiksi.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://kaino.kotus.fi/sms/?p=background | Nimeke = Taustatietoa| Tekijä = | Tiedostomuoto = | Selite = | Julkaisu = Suomen murteiden sanakirja| Ajankohta = | Julkaisupaikka = | Julkaisija = Kotimaisten kielten keskus| Viitattu = 15.3.2017}}</ref>▼

==Itä- ja länsimurteet==▼

Suomen murteet jaetaan perinteisesti kahtia länsimurteisiin ja itämurteisiin. Vastakkaisuus ei ole vain kielellinen, vaan eroja on myös muussa kansanomaisessa henkisessä ja aineellisessa kulttuurissa, kuten ruokataloudessa, työkaluissa, vaatteissa ja rakennuksissa. Länsimurteiden alueelle tyypillistä on ollut vakiintunut kyläasutus ja peltoviljely, idässä puolestaan haja-asutus, kaskenpoltto ja eräkulttuuri.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://oppimateriaalit.internetix.fi/fi/avoimet/8kieletkirjallisuus/aidinkieli/murteet/etusivu.html | Nimeke = Suomen murteet| Tekijä = Savolainen, Erkki| Tiedostomuoto = | Selite = | Julkaisu = Internetix| Ajankohta = 1998| Julkaisupaikka = | Julkaisija = | Viitattu = 13.5.2016 | Kieli = }}</ref><ref>Lehikoinen s. 107.</ref> Vakiintunut käsitys murrejaosta perustuu lähinnä tiettyihin äänne- ja muotorakenteen piirteisiin, niiden historiallisen kehitykseen ja asutushistoriaan.<ref name="Leino">{{Lehtiviite | Tekijä = Antti Leino, Saara Hyvönen ja Marko Salmenkivi | Otsikko = Mitä murteita suomessa onkaan? | Julkaisu = Virittäjä | Ajankohta = 2006 | Vuosikerta = 110 | Numero = 1 | Sivut = 28 | www = http://www.kotikielenseura.fi/virittaja/hakemistot/jutut/2006_26.pdf | Tiedostomuoto = PDF}}</ref> ▼

Ryhmien selvin ero on kirjakielen ''d''-äänteen edustus. Lännessä sen tilalla on ''r'' (''paran'' 'padan', ''lehren'' 'lehden', ''saara'' 'saada'), mutta idässä ''d'' katoaa (''paan, lehen, saaha'').<ref>Lehikoinen s. 109–111, Rapola s. 33–34.</ref> Muita tunnettuja eroja ovat kirjakielen ''ts'':n vastineet (lännessä ''mettä'' 'metsä', ''kattoo'' 'katsoo' ja idässä ''mehtä, kahtoo'')<ref>Lehikoinen s. 112–113, Rapola s. 38–39.</ref> ja ''lk''- ja ''rk''-yhtymien astevaihtelu (lännessä ''jäljet, kurjet, näljät, pelvot'', idässä ''jälet, kuret, nälät, pelot'').<ref>Lehikoinen s. 113–114, Rapola s. 45–46.</ref> Länsimurteissa on tyypillistä [[Diftongi#Diftongien avartuminen|diftongien avartuminen]] (''nuari'' 'nuori', ''tyämiäs'' 'työmies', ''viaras'' 'vieras'), itämurteissa puolestaan pitkän ''a'':n ja ''ä'':n [[Diftongi#Diftongiutuminen|diftongiutuminen]] (''moa'' ’maa’, ''peä'' ’pää’, ''kaloa'' tai ''kalloo'' 'kalaa', ''leipeä'' tai ''leipee'' 'leipää').<ref>Lehikoinen s. 116, Rapola s. 56–60.</ref> Länsimurteissa esiintyy ''f''-äänne ja sanan alussa voi olla kaksi konsonanttia, toisin kuin itämurteissa: esimerkiksi ''kaffe, fati, klasi, trappu'', idässä ''kahvi, vati, lasi, rappu''.<ref>Lehikoinen s. 115.</ref> Tunnettuja ovat myös sanastoerot: lännessä ''vihta'' ja idässä ''vasta''; lännessä sukkaa ''kudotaan'' mutta idässä ''neulotaan''; ''en kehtaa'' tarkoittaa lännessä 'minua ujostuttaa', idässä taas 'en viitsi'.<ref>Lehikoinen s. 121, Rapola s. 77−79.</ref>▼

Länsi- ja itämurteiden rajaa ei voi määrittää täsmällisesti, koska se on erilainen eri murrepiirteiden kohdalla ja on olemassa myös sekamurteita, joissa on sekä länsi- että itämurteiden piirteitä. Itämurteiden alueeseen luetaan nykyiset [[Pohjois-Savon maakunta|Pohjois]]- ja [[Etelä-Savon maakunta|Etelä-Savon]], [[Pohjois-Karjalan maakunta|Pohjois]]- ja [[Etelä-Karjalan maakunta|Etelä-Karjalan]], [[Keski-Suomen maakunta|Keski-Suomen]] ja [[Kainuun maakunta|Kainuun]] maakunnat. Lisäksi itämurteisiin lasketaan [[Virolahti]] ja [[Miehikkälä]] [[Kymenlaakson maakunta|Kymenlaakson maakunnasta]], [[Hartola]] ja [[Sysmä]] [[Päijät-Hämeen maakunta|Päijät-Hämeen maakunnasta]], [[Ähtäri]], [[Soini]], [[Alajärvi]], [[Vimpeli]], [[Lappajärvi]] ja [[Evijärvi]] [[Etelä-Pohjanmaan maakunta|Etelä-Pohjanmaan maakunnasta]], [[Pyhäjärvi]], [[Pudasjärvi]], [[Taivalkoski]] ja [[Kuusamo]] [[Pohjois-Pohjanmaan maakunta|Pohjois-Pohjanmaan maakunnasta]] sekä [[Posio]] [[Lapin maakunta|Lapin maakunnasta]].<ref>Lehikoinen s. 107.</ref><ref name="Savolainen1">{{Verkkoviite | Osoite = http://oppimateriaalit.internetix.fi/fi/avoimet/8kieletkirjallisuus/aidinkieli/murteet/index | Nimeke = Suomen murrealueet| Tekijä = Savolainen, Erkki| Tiedostomuoto = | Selite = | Julkaisu = Internetix| Ajankohta = 1998| Julkaisupaikka = | Julkaisija = | Viitattu = 16.5.2016 | Kieli = }}</ref> ▼

===Muita luokittelumalleja===▼

Vaikka jako itä- ja länsimurteisiin onkin osoittautunut käytännölliseksi, voitaisiin tärkein murreraja perustellusti sijoittaa toisinkin. Diakroniselta eli kielihistorialliselta kannalta syvin murreraja voitaisiin sijoittaa lounaismurteiden ja muiden murteiden väliin, kuten Martti Rapola on huomauttanut,<ref>Rapola, Martti 1990: Johdatus Suomen murteisiin. SKS, neljäs painos.</ref> koska lounaismurteissa on selvästi havaittava virolainen juuri ja koska muiden Suomen murteiden katsotaan eriytyneen selvästi viroa myöhemmin.<ref>Itkonen, Terho 1983: Välikatsaus suomen kielen juuriin. - Virittäjä 87. [http://www.kotikielenseura.fi/virittaja/hakemistot/jutut/1983_190.pdf] (osa 1), [http://www.kotikielenseura.fi/virittaja/hakemistot/jutut/1983_349.pdf] (osa 2)</ref> Toisaalta affrikaatta ''ts'' on säilynyt vain Viipurin, Karjalankannaksen ja Laatokan Karjalan alueella mutta kehittynyt kaikissa muissa murteissa aluksi spirantiksi ''ϑ'' (kuten th englannin sanassa ''think''), joten varhaisin murreraja voitaisiin merkitä myös erottamaan kaakkoisimmat murteet muista. Murrerajan vetäminen yksittäisen äännepiirteen perusteella ei kuitenkaan ole riittävän perusteltua, koska eri äännepiirteiden todistus voi viitata eri suuntiin johtuen piirteiden sekundaarisesta leviämisestä naapurimurteiden alueelle.▼

Puhtaasti synkronisesti eli pelkästään nykytason eroja (erityisesti sanaston tasolla) katsoen on pidetty perusteltuna myös Suomen murteiden jakamista kolmia: itä-, länsi- ja pohjoismurteisiin. Tällöin pohjoismurteiden alue kattaisi alueet suunnilleen Keski-Pohjanmaan ja Kainuun etelärajoilta pohjoiseen. <ref>Leino, Antti & Hyvönen, Saara & Salmenkivi, Marko 2006: Mitä murteita Suomessa onkaan? Murresanaston levikin kvantitatiivista analyysiä. – Virittäjä 1/2006.</ref>▼

===Murteiden kehitys===▼

Länsimurteet ovat kehittyneet kenties voittopuolisemmin [[myöhäiskantasuomi|myöhäiskantasuomen]] pohjoiskantasuomalaisesta murteesta ja saaneet enemmän vaikutteita [[ruotsin kieli|ruotsista]] ja lounaismurteet aiemmin myös [[viron kieli|virosta]]. Itämurteet taas ovat länsimurteisiin verrattuna läheisempää sukua [[karjalan kieli|karjalan kielelle]] ja sen pohjana olleille itäkantasuomalaisille myöhäiskantasuomen murteille, ja kaikkein itäisimmissä murteissa on myös enemmän [[lainasana|lainasanoja]] [[venäjän kieli|venäjästä]]. Sekä ruotsin kielestä että venäjästä, samoin kuin [[saamen kieli|saamesta]] lainatut [[suomen kielen lainasanat]] ulottuvat kuitenkin myös koko suomen kielen puhuma-alueelle idästä länteen ja etelästä pohjoiseen.▼

==Seitsemän murreryhmää==▼

Suomen murteet voidaan jakaa seitsemään tai kahdeksaan päämurteeseen tai murreryhmään: [[lounaismurteet]], [[hämäläismurteet]], [[Etelä-Pohjanmaan murre|eteläpohjalaiset murteet]], [[keski- ja pohjoispohjalaiset murteet]], [[peräpohjalaiset murteet]], [[savolaismurteet]] ja [[kaakkoismurteet]]. Useimmat näistä jakautuvat vielä alamurteiksi.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.internetix.ofw.fi/opinnot/opintojaksot/8kieletkirjallisuus/aidinkieli/murteet/ | Nimeke =Suomen murrealueet | Tekijä = | Tiedostomuoto = | Selite = | Julkaisu = | Ajankohta = | Julkaisupaikka = | Julkaisija =Internetix | Viitattu = 24.7.2009 | Kieli = }}</ref> Joskus lounaismurteista erotetaan omaksi ryhmäkseen lounaiset välimurteet (kartassa tummempi vihreä).<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.kotus.fi/index.phtml?s=368 | Nimeke =Suomen murrealueet | Tekijä = | Tiedostomuoto = | Selite = | Julkaisu = | Ajankohta = | Julkaisupaikka = | Julkaisija =Kotimaisten kielten tutkimuskeskus | Viitattu = 24.7.2009 | Kieli = }}</ref>▼

===Lounaismurteet===▼

Lounaismurteita puhutaan [[Varsinais-Suomen maakunta|Varsinais-Suomessa]] ja [[Satakunnan maakunta|Satakunnan]] eteläosassa [[Turku|Turusta]] pohjoiseen ja itään. Varsinaisten lounaismurteiden alue ulottuu pohjoisessa [[Luvia]]lle ja [[Kiukainen|Kiukaisiin]] ja idässä [[Kiikala]]an ja [[Suomusjärvi|Suomusjärvelle]], mutta niiden ja hämäläismurteiden välissä on laaja siirtymämurteiden alue, ns. lounaiset välimurteet, joka ulottuu [[Uudenmaan maakunta|Uudenmaan]] länsiosiin [[Vihti]]in saakka ja Satakunnassa [[Merikarvia]]lle.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://oppimateriaalit.internetix.fi/fi/avoimet/8kieletkirjallisuus/aidinkieli/murteet/lounais.html | Nimeke = Lounaismurteet| Tekijä = Savolainen, Erkki| Tiedostomuoto = | Selite = | Julkaisu = Internetix| Ajankohta = 1998| Julkaisupaikka = | Julkaisija = | Viitattu = 17.5.2016 | Kieli = }}</ref>▼

Lounaismurteet eroavat muista suomen murteista huomattavasti, jopa niin että suomen murteet voitaisiin jakaa kahteen osaan, lounaismurteisiin ja muihin. Toisaalta niissä on yhtäläisyyksiä viron kieleen ja rannikon suomenruotsalaisiin murteisiin. Lounaismurteille on tyypillistä terävä rytmi, joka korostaa sanan painoa ja vaikuttaa vokaalien ja konsonanttien pituuteen. Sen takia vokaalit jäävät pois sanan lopusta ([[loppuheitto]]) ja joskus keskeltäkin ([[sisäheitto]]): esimerkiksi ''ei taer men'' 'ei taida mennä', ''riitlevä ja tapleva kesknäs'' 'riitelevät ja tappelevat keskenään'. Pitkiä vokaaleita on vain ensimmäisessä tavussa: ''mont kertta'' 'monta kertaa', ''sanòta'' 'sanotaan'. Toisaalta toisen tavun lyhyt vokaali pitenee ja sen sävelkulku nousee, jos ensimmäinen tavu on lyhyt: ''asùn Turùs''. Lisäksi ''k, p, t'' ja ''s'' muuttuvat geminaatoiksi tietyin ehdoin: ''menttin'' 'mentiin', ''oikke'' 'oikein'.<ref>Lehikoinen s. 129–131, Rapola s. 106–109.</ref> [[Imperfekti]]ssä on usein tunnus ''-s(i)'' silloinkin, kun yleiskielessä on pelkkä ''i'': ''hän sanòs'' 'hän sanoi', ''mnää istusi'' 'minä istuin'. Myös [[illatiivi]] voi poiketa yleiskielestä, esim. ''kirjaha'' 'kirjaan', ''taloho'' 'taloon' tai ''mettässe'' 'metsään', ''myllysse'' 'myllyyn'.<ref>Lehikoinen s. 131, Rapola s. 113.</ref>▼

Hämäläismurteita puhutaan laajalla alueella, ja eri puolilla puhutut murteet eroavat toisistaan. Yleensä hämäläismurteet jaetaan neljään ryhmään: Ylä-Satakunnan murteet, sydänhämäläiset murteet, etelähämäläiset murteet ja kaakkoishämäläiset murteet. Suomen nykyisistä maakunnista hämäläismurteiden alue kattaa [[Pirkanmaan maakunta|Pirkanmaan]] ja [[Kanta-Hämeen maakunta|Kanta-Hämeen]] lisäksi [[Satakunnan maakunta|Satakunnan]] luoteisosan ([[Kankaanpää]]n ja [[Karvia]]n seutu), [[Uudenmaan maakunta|Uudenmaan]] keski- ja itäosan [[Hyvinkää]]ltä ja [[Nurmijärvi|Nurmijärveltä]] alkaen sekä suurimman osan Päijät-Hämeestä ja Kymenlaaksosta.<ref>Lehikoinen s. 132.</ref><ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://oppimateriaalit.internetix.fi/fi/avoimet/8kieletkirjallisuus/aidinkieli/murteet/hamalais.html | Nimeke = Hämäläismurteiden alue| Tekijä = Savolainen, Erkki| Tiedostomuoto = | Selite = | Julkaisu = Internetix| Ajankohta = 1998| Julkaisupaikka = | Julkaisija = | Viitattu = 18.5.2016 | Kieli = }}</ref>▼

Hämäläismurteita on pidetty konservatiivisina siinä mielessä, että ne ovat lähellä kielihistoriallisesti alkuperäisiä muotoja: esimerkiksi vokaalit eivät ole kadonneet tai lyhentyneet kuten lounaismurteissa, eivätkä pitkä ''aa'' ja ''ää'' ole difongiutuneet kuten itämurteissa.<ref>Rapola s. 117.</ref> Leimallisesti hämäläisiä piirteitä ovat lyhytvokaaliset verbien "pikapuhemuodot", kuten ''tut tänne'' 'tule tänne', ''ei o'' 'ei ole' sekä ''istuun'' 'istumaan', ''ottaan'' 'ottamaan' -tyyppiset infinitiivimuodot. Monikon persoonapronomineista käytetään sellaisia muotoja kuin ''meitin, teitin, heitin'', ja yleiskielen ''tuo''- ja ''nuo''-pronominien tilalla ovat ''toi'' ja ''noi''.<ref>Lehikoinen s. 133–134, Rapola s. 122–123.</ref> Vanhastaan hämäläismurteissa on ollut ''d'':n paikalla ''l'', esimerkiksi ''kulottu'' 'kudottu', ''palat'' 'padat', ''lehlet'' 'lehdet', ''ei tapahlu'' 'ei tapahdu', mutta länsimurteissa yleinen ''r'' on usein levinnyt sen tilalle.<ref>Lehikoinen s. 132, Rapola 118–119.</ref>▼

===Eteläpohjalaiset murteet===▼

Eteläpohjalaisten murteiden alueeseen kuuluu suurin osa [[Etelä-Pohjanmaan maakunta|Etelä-Pohjanmaan maakunnasta]] sekä [[Laihia]], [[Isokyrö]] ja [[Vähäkyrö]], jotka kuuluvat [[Pohjanmaan maakunta|Pohjanmaan maakuntaan]]. Etelä-Pohjanmaan itäosassa [[Järviseudun seutukunta]] ja [[Ähtäri]] lasketaan kuitenkin savolaismurteiden alueeseen.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://oppimateriaalit.internetix.fi/fi/avoimet/8kieletkirjallisuus/aidinkieli/murteet/etelapoh.html | Nimeke = Eteläpohjalaisten murteiden alue| Tekijä = Savolainen, Erkki| Tiedostomuoto = | Selite = | Julkaisu = Internetix | Ajankohta = 1998| Julkaisupaikka = | Julkaisija = | Viitattu = 18.5.2016 | Kieli = }}</ref> Murrealue on niin yhtenäinen ja selvärajainen, että siitä puhutaan usein myös yksikössä, mutta etelä- ja pohjoisosien välillä on kuitenkin jotain eroja. Eteläpohjalaisia murteita on pidetty omaleimaisina, koska niissä on useita muissa suomen murteissa tuntemattomia piirteitä. [[Martti Rapola]] on kuvannut murretta "leveän ponnekkaaksi", koska sille ovat tyypillisiä lyhyen painollisen ja pitkän painottoman tavun luomat "[[synkooppi]]set tahdit".<ref>Lehikoinen s. 134, Rapola s. 125.</ref>▼

Eteläpohjalaisille murteille on tyypillistä, että vokaalien välissä on h-äänne, kun yleiskielessä on pitkä vokaali tai diftongi. Se näkyy esimerkiksi passiivissa (''saarahan'' 'saadaan'), illatiivissa (''kouluhun'' 'kouluun') ja eräiden ''e''- ja ''s''-päätteisten nominien taivutusmuodoissa (''venehillä'' 'veneillä', ''lampahia'' 'lampaita'). Leimallisia piirteitä ovat myös pronominimuodot ''johona'' 'jossa' ja ''mihinä'' 'missä' sekä pitkä vokaali, joka esiintyy yleiskielen ''i''-loppuisten diftongien tilalla: ''pohojalaanen'' 'pohjalainen', ''annoon'' 'annoin', ''huonoosta villoosta'' 'huonoista villoista'. Yleiskielen ''ee''-päätteiset yksikön 3. persoonan verbimuodot ovat muuttuneet ''oo''- ja ''öö''-päätteisiksi (''tuloo'' 'tulee', ''menöö'' 'menee'), mikä on muuten tapahtunut vain itämurteissa.<ref>Lehikoinen s. 136–137, Rapola s. 126–127.</ref>▼

===Keski- ja pohjoispohjalaiset murteet===▼

Keski- ja pohjoispohjalaisten murteiden alue kattaa [[Keski-Pohjanmaan maakunta|Keski- Pohjanmaan maakunnan]] ja suurimman osan [[Pohjois-Pohjanmaan maakunta|Pohjois-Pohjanmaan maakunnasta]], mistä savolaismurteisiin luetaan kuitenkin [[Pyhäjärvi]] ja [[Koillismaa]]. Keskipohjalaisten murteiden alue jatkuu [[Raahe]]n–[[Oulainen|Oulaisten]]–[[Kestilä]]n linjalle asti, minkä pohjoispuolella puhutaan pohjoispohjalaisia murteita.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://oppimateriaalit.internetix.fi/fi/avoimet/8kieletkirjallisuus/aidinkieli/murteet/keskipoh.html | Nimeke = Keski- ja pohjoispohjalaisten murteiden alue| Tekijä = Savolainen, Erkki| Tiedostomuoto = | Selite = | Julkaisu = Internetix | Ajankohta = 1998| Julkaisupaikka = | Julkaisija = | Viitattu = 18.5.2016 | Kieli = }}</ref>▼

Keski- ja pohjoispohjalaiset murteet ovat melko epäyhtenäisiä. Ne lasketaan länsimurteisiin, mutta niissä on myös itämurteisia, savolaisia piirteitä. Savolaisvaikutteita on enemmän sisämaassa kuin rannikolla, joten murrealue voitaisiin jakaa sen perusteella myös rantamurteisiin ja sisämaan murteisiin. Itämurteille tyypillisesti yleiskielen ''d'' voi kadota kokonaan (''paat'' 'padat', ''tehä'' 'tehdä'), mutta usein sen tilalla on ''j'' tai ''v'': ''saje'' 'sade', ''kaajettu'' 'kaadettu', ''tuuva'' 'tuoda', ''sovasa'' 'sodassa'. Inessiivin pääte on länsimurteiden tapaan -''sa'' tai -''sä'' (''täsä talosa''), mutta sisämaassa käytetään myös itämurteiden ja yleiskielen mukaisia muotoja (''tässä talossa''). Yleiskielen'' ea, eä, oa'' -vokaaliyhtymien tilalla on ''ia, iä'' ja ''ua'': ''korkia'' 'korkea', ''sormia'' 'sormea', ''putuaa'' 'putoaa', ''peltua'' 'peltoa'. Leimaa-antava piirre on [[Švaa|välivokaalin]] käyttö: ''jalaka, kylymä, vanaha''.<ref>Lehikoinen s. 138–140, Rapola s. 129–131.</ref>▼

===Peräpohjalaiset murteet===▼

Peräpohjalaisten murteiden alueeseen kuuluu [[Lapin maakunta]] [[Posio]]ta ja [[Ranua]]a lukuun ottamatta. Myös Ruotsin puolella puhuttavaa [[meänkieli|meänkieltä]] ja Norjan [[kveeni]]ä voidaan murretutkimuksen kannalta pitää suomen kielen peräpohjalaisina murteina. Toisaalta Suomen pohjoisimpia, perinteisesti saamenkielisiä alueita ([[Enontekiö]], [[Inari]] ja [[Utsjoki]]) ei yleensä lasketa peräpohjalaisten murteiden alueeseen.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://oppimateriaalit.internetix.fi/fi/avoimet/8kieletkirjallisuus/aidinkieli/murteet/perapmur.html| Nimeke = Peräpohjalaisten murteiden alue| Tekijä = Savolainen, Erkki| Tiedostomuoto = | Selite = | Julkaisu = Internetix | Ajankohta = 1998| Julkaisupaikka = | Julkaisija = | Viitattu = 18.5.2016 | Kieli = }}</ref>▼

Vaikka peräpohjalaismurteet lasketaan länsimurteisiin, niissä on joitain itäisiä piirteitä, kuten d-äänteen edustus (''veessä'' 'vedessä', ''souvan'' 'soudan', ''vuojen'' 'vuoden)' ja yksikön 1. ja 2. persoonan pronominit ''mie'' ja ''sie''. Murrealueelle on tyypillistä, että ''h'' esiintyy yleiskielen pitkän vokaalin paikalla, samaan tapaan kuin eteläpohjalaisissa murteissa. Etelä-Pohjanmaalla tavallista ''talohon, mennähän'' -tyyppiä ei kuitenkaan tavata kuin alueen itäosassa. Esimerkiksi Kemin ja Rovaniemen seudulla sanotaan ''talhon'' ja ''menhän'', ja Tornionjokilaaksossa ''talhoon'' ja ''menhään''. Siellä tunnetaan myös ''h'':n [[Metateesi (kielitiede)|metateesi]], eli ''h'' on vaihtanut paikkaa edeltävän konsonantin kanssa: esimerkiksi ''huonheet > huohneet''. Monikon 3. persoonan pääte on [[imperfekti]]ssä ja [[konditionaali]]ssa pelkkä -''t'' (yleiskielessä -''vat'' tai -''vät''): ''het annoit'' 'he antoivat', ''nem menisit'' 'ne menisivät'. Monikon persoonapronominit ovat ''met, tet, het'' 'me, te, he', ''meän, teän, heän'' 'meidän, teidän, heidän'.<ref>Lehikoinen s. 141–143, Rapola s. 131–134.</ref>▼

Savolaismurteita puhutaan hyvin laajalla alueella, joka kattaa noin kolmanneksen Suomen pinta-alasta, ja ne jaetaan useisiin alamurteisiin. Pohjois- ja eteläsavolaiset murteet kattavat suurin piirtein Pohjois- ja Etelä-Savon maakuntien alueen ja itäiset savolaismurteet Pohjois-Karjalan. Kainuun maakunnassa ja sen pohjoispuolella puhutaan Kainuun murteita. Keski-Suomen maakunnan alue jakautuu suurin piirtein [[Jyväskylä]]n kohdalta niin, että pohjoisessa puhutaan Keski-Suomen murteita, etelässä taas Päijät-Hämeen murteita. Keuruu, Ähtäri ja Etelä-Pohjanmaan Järviseutu muodostavat vielä oman murrealueensa, Keuruun–Evijärven välimurteet.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://oppimateriaalit.internetix.fi/fi/avoimet/8kieletkirjallisuus/aidinkieli/murteet/savolais.html| Nimeke = Savolaismurteiden alue| Tekijä = Savolainen, Erkki| Tiedostomuoto = | Selite = | Julkaisu = Internetix | Ajankohta = 1998| Julkaisupaikka = | Julkaisija = | Viitattu = 18.5.2016 | Kieli = }}</ref> Aluetta nimitetään joskus myös ”savolaiskiilaksi”, koska se erottaa etelä- ja keskipohjalaiset murteet toisistaan. Savolaiskiilan ja eteläpohjalaisten murteiden välinen ero, esimerkiksi [[Kuortane]]en ja [[Lehtimäki|Lehtimäen]] välillä, on suomen murteiden jyrkin raja.<ref>Lehikoinen s. 144, Rapola s. 92.</ref>▼

Monet savolaismurteiden piirteet ovat yleisiä itämurteisuuksia, eli ne tunnetaan myös kaakkoismurteissa. Esimerkiksi pitkät vokaalit ovat [[Diftongi#Diftongiutuminen|diftongiutuneet]] (''moa ~ mua'' 'maa', ''peä ~ piä'' 'pää'), ja konsonantit ''t, n, l, r'' ja ''s'' voivat [[liudennus|liudentua]] eli ääntyä j-mäisinä: [tulʲ] 'tuli', [vesʲ] 'vesi'. Lisäksi savolaismurteille tyypillistä on, että yleiskielen ''ts'':n paikalla on ''ht'': ''mehtä'' 'metsä', ''kahtoo'' 'katsoo'. Savolaismurteissa tavataan myös [[Diftongi#Diftongin reduktio|diftonginreduktiota]], esimerkiksi ''poika > poeka, täysi > täös, aurinko > aorinko''. Osassa aluetta redusoituneet diftongit ovat [[Monoftongi#Monoftongistuminen|monoftongistuneet]] eli muuttuneet pitkiksi vokaaleiksi: ''tääs, aarinko''. Suomen yleiskielen ''nut, nyt''-päätteiset partisiipit ovat savolaismurteissa ''nna''- tai ''nnä''-päätteisiä: ''on antanna'' 'on antanut', ''et suanna'' 'et saanut', ''olʲ lähtennä'' 'oli lähtenyt'.<ref>Lehikoinen s. 144–146, Rapola s. 38–39, 134–138.</ref>▼

===Kaakkoismurteet===▼

Kaakkoismurteita puhuttiin Neuvostoliitolle [[Luovutettu Karjala|luovutetussa Karjalassa]] ja [[Inkeri|Inkerissä]] ennen toista maailmansotaa. Nykyisen Suomen puolella kaakkoismurteiden alueeseen kuuluu Etelä-Karjalan maakunta, [[Miehikkälä]] ja [[Virolahti]].<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://oppimateriaalit.internetix.fi/fi/avoimet/8kieletkirjallisuus/aidinkieli/murteet/kaakkois.html| Nimeke = Kaakkoismurteiden alue| Tekijä = Savolainen, Erkki| Tiedostomuoto = | Selite = | Julkaisu = Internetix | Ajankohta = 1998| Julkaisupaikka = | Julkaisija = | Viitattu = 18.5.2016 | Kieli = }}</ref> Murrealue on melko epäyhtenäinen, koska se on ollut vuosisatoja kahden eri kulttuuripiirin raja-aluetta ja siellä on tapahtunut paljon väestönsiirtoja. Stolbovan rauhanteon (1617) jälkeen alueelta muutti paljon ortodokseja Venäjälle ja heidän tilalleen tuli uutta väestöä Savosta ja Länsi-Kannakselta. Toisen maailmansodan jälkeen luovutetun Karjalan asukkaat muuttivat siirtolaisina muualle Suomeen.<ref>Lehikoinen s. 147, Rapola s. 138–139.</ref>▼

Kaakkoismurteissa on samoja itämurteiden piirteitä kuin savolaismurteissa, mutta esimerkiksi ''a'':n ja ''ä'':n diftongiutuminen ja liudennus tunnetaan vain osassa aluetta. Yleiskielen ''ts'' on säilynyt (''metsä, itse'') alueen eteläosassa, toisin kuin missään muussa suomen murteessa. Tosin osassa kaakkoismurteita tavataan myös muotoja ''mehtä'', ''messä'' ja ''mettä''. Kaakkoismurteille tyypillistä on vokaalien loppuheitto (''kirkos'' 'kirkossa', ''puolʲ viis'' 'puoli viisi') ja sisäheitto (''toist ihmist'' 'toiset ihmiset', ''antant'' 'antanut'). Verbien monikon 3. persoonan pääte on -''t'', esimekiksi ''antaat'' 'antavat', ''tekkööt'' 'tekevät', ''jättiit'' 'jättivät'. Yksikön persoonapronominit ovat ''mie, sie'' ja ''hää'', monikossa samoin kuin savolaismurteissakin ''myö, työ'' ja ''hyö''.<ref>Lehikoinen s. 147–149, Rapola s. 140–144.</ref>▼