Ero sivun ”Suomen kielen sanasto” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [katsottu versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
p →Lainasanat: typo |
jäsentelyä |
||
Rivi 5:
Valtaosa suomen sanastosta on kompleksisia sanoja. ''[[Nykysuomen sanakirja]]ssa'' on 210 000 sanaa, joista 64,8 % on yhdyssanoja 26,6 % johdoksia. Sanakirjaa varten kerätyssä sanastokokoelmassa oli yli 800 000 sanaa. Uudemmassa ''[[Kielitoimiston sanakirja]]ssa'' on 100 000 sanaa, mutta sanastokokoelman koko on noussut yli miljoonan. [[Suomen murteiden sana-arkisto]]ssa on noin 430 000 sanaa. Perussanoja on huomattavasti vähemmän. Suomen murteissa on arvioitu olevan yhteensä noin 10 000 perussanaa, ja ''Nykysuomen sanakirjassa'' on vajaat 18 000 perussanaa. Jos yleiskielen sanastosta poistetaan nuoret vierasperäiset sanat, jäljelle jää noin 6 000 omaperäistä perussanaa.<ref>Koivisto s. 51–52.</ref>
== Sanaston alkuperä ==▼
Sanaston alkuperän tutkimusta kutsutaan [[etymologia]]ksi. Omaperäisiä ovat sellaiset sanat, joiden äänteellinen vastine tunnetaan useissa sukukielissä, joten niiden voidaan päätellä olevan peräisin yhteisestä kantakielestä. Sana on sitä vanhempi, mitä kaukaisemmissa sukukielissä sen vastineita esiintyy. Suomen kielessä kaikkein vanhimpia ovat sellaiset sanat, jotka ovat peräisin [[uralilainen kantakieli|uralilaisesta kantakielestä]].<ref>Lehtinen s. 42–43.</ref> Toisaalta sukukielissä voi olla toisiaan muistuttavia sanoja myös silloin, kun ne on [[lainasana|lainattu]] kielestä toiseen.<ref>Lehtinen s. 32.</ref> Lainasanoja tulee kieleen usein niin, että vieraasta kulttuurista omaksutaan jokin uusi asia tai käsite, mutta myös vanhoja sanoja voidaan korvata uusilla lainasanoilla. Uralilaisiin kieliin on lainattu sanoja eniten [[indoeurooppalaiset kielet|indoeurooppalaisen]] kielikunnan kielistä eri aikoina ja eri tahoilta.<ref>Lehikoinen s. 242.</ref>▼
=== Omaperäiset sanat ===▼
Uralilaisesta kantakielestä periytyviksi voidaan olettaa sanat, joilla on vastineita sekä läntisissä kieliryhimissä (esimerkiksi [[itämerensuomalaiset kielet|itämerensuomi]], [[saamelaiskielet|saame]] ja [[mordvalaiset kielet|mordva]]), [[unkarin kieli|unkarissa]] ja jossain [[samojedikielet|samojedikielessä]].<ref>Lehtinen s. 43.</ref> Tämän periaatteen mukaan [[uralilainen sanasto|uralilaiseen sanastoon]] voidaan olettaa n. 150 sanavartaloa.<ref>Lehtinen s. 66.</ref> Väljemmillä kriteereillä sanaston määrä nousee lähelle 500:aa.<ref>{{Lehtiviite | Tekijä = Häkkinen, Jaakko | Otsikko = Kantauralin ajoitus ja paikannus: perustelut puntarissa | Julkaisu = Suomalais-Ugrilaisen Seuran aikakauslehti | Ajankohta = 2009 | Numero = 92 | Sivut = 16–17 | www = http://www.sgr.fi/susa/92/hakkinen.pdf | Tiedostomuoto = pdf | Viitattu = 22.3.2017}}</ref> Suomen kielessä yhä käytössä olevat, uralilaiset sanat kuvaavat esimerkiksi sukulaisia (''anoppi'', ''isä'', ''miniä'', ''setä''), ruumiinosia (''jänne'', ''pää'', ''silmä'', ''sydän''), eläimiä (''kala'', ''koira'', ''kyy'', ''varis''), kasveja (''koivu'', ''kuusi'', ''puu''), metsästystä ja luonnossa liikkumista (''jousi'', ''nuoli'', ''suksi'', ''soutaa'') ja keskeisiä toimintoja (''elää'', ''kuolla'', ''mennä'', ''niellä'').<ref>Lehtinen s. 43.</ref> Tästä sanastosta on päätelty, että kantakielen puhujat ovat asuneet pohjoisilla seuduilla ja harjoittaneet metsästystä, kalastusta ja keräilyä.<ref>Lehikoinen s. 238.</ref>▼
Suomessa on lisäksi runsaasti sanoja, joilla on vastineita vain joissakin sukukielissä, joten niitä ei voida todistaa varmasti uralilaisiksi. Ne voivat olla omaperäisiä, mutta myös lainasanoja. Esimerkiksi itämerensuomesta komiin ulottuvia etymologioita on n. 80, mordvaan ulottuvia n. 60.<ref>Häkkinen s. 85, 95.</ref> Erityisesti on kiinnitetty huomiota maanviljelyyn ja karjanhoitoon liittyviin sanoihin, joilla on vastineita marissa ja mordvassa, kuten ''jauhaa'', ''kyntää'', ''vehnä'', ''lehmä'' ja ''sika''. Niitä on pidetty osoituksena siitä, että myös nämä elinkeinot ovat tulleet tunnetuksi silloin, kun näiden kielten yhteistä kantamuotoa puhuttiin.<ref>Lehikoinen s. 240.</ref><ref>Lehtinen s. 44.</ref> Toisaalta uudemman tutkimuksen mukaan jotkut tähän aihepiiriin liittyvät sanat, kuten ''uuhi'' ja ''voi'', voisivat olla peräisin jo uralilaisesta kantakielestä.<ref>{{Lehtiviite | Tekijä = Häkkinen, Jaakko | Otsikko = Kantauralin ajoitus ja paikannus: perustelut puntarissa | Julkaisu = Suomalais-Ugrilaisen Seuran aikakauslehti | Ajankohta = 2009 | Numero = 92 | Sivut = 28–29 | www = http://www.sgr.fi/susa/92/hakkinen.pdf | Tiedostomuoto = pdf | Viitattu = 22.3.2017}}</ref>▼
Lisäksi noin 3 000 suomen kielen sanalla on vastineita vain itämerensuomalaisissa kielissä, mutta ei missään kaukaisemmissa sukukielissä. Erityisen paljon yhteisiä sanoja on [[karjalan kieli|karjalan]] kanssa. Näissä sanoissa on runsaasti johdoksia ja deskriptiivistä sanastoa, ja arviolta kolmannes on lainasanoja.<ref>Häkkinen s. 103.</ref> Sellaisia sanoja, jotka tunnetaan vain itämerensuomalaisissa kielissä, mutta joita ei ole voitu todistaa lainoiksi, ovat muun muassa ''kylki'', ''jänis'', ''musta'', ''saari'' ja ''suo''. On oletettu, että ne voisivat olla peräisin jostain tuntemattomasta kielestä, jota on puhuttu Fennoskandiassa ennen kantasuomalaisten tuloa.<ref>Häkkinen s. 107.</ref><ref>Lehikoinen s. 241.</ref>▼
Vanhojen omaperäisten sanojen osuus suomen kielen sanastosta on määrällisesti melko pieni, mutta monet niistä ovat hyvin yleisiä, kuten ''se'', ''ei'', ''hän'' ja ''olla''. Lisäksi ikivanhoista pronominivartaloista on johdettu paljon yleisiä sanoja, kuten ''että'', ''sekä'', ''kun'' ja ''kuin''. Yhteensä voidaan arvioida, että nykysuomen 100 yleisimmästä sanasta 40 % ja 1 000 yleisimmistä sanasta 10 % perustuu uralilaisen kantakielen sanastoon.<ref>Häkkinen s. 145–147.</ref>▼
=== Lainasanat ===▼
Suomen sanastoa on pidetty poikkeuksellisen omaperäisenä siksi, että vierasperäisiä sanoja on usein tietoisesti vältetty ja niille on pyritty luomaan omaperäisiä vastineita, kuten esimerkiksi ''järjestö'' ja ''periaate'' sanojen ''organisaatio'' ja ''prinsiippi'' tilalle. Lisäksi suurin osa yleisimmistä lainasanoista on sellaisia, että tavallinen kielenkäyttäjä ei edes tunnista niitä lainoiksi, kuten esimerkiksi ''puhdas'', ''sata'', ''kaikki'' tai ''etsiä''. Helpommin havaittavia ovat lähinnä kreikan ja latinan aineksista johdetut ja monissa eri kielissä tunnetut sanat, kuten ''auto'', ''historia'', ''kilometri'', ''normaali'' ja ''numero''. Kuitenkin suomea voi nykyisen sanastonsa suhteen pitää pitkälti indoeurooppalaisena kielenä, sillä varovaisestikin arvioiden 1 000 yleisemmästä kantasanasta yli kolmannes on lainaperäisiä.<ref>Häkkinen s. 151–152.</ref>▼
Suomen kielen vanhimmat lainasanat ovat peräisin [[indoeurooppalainen kantakieli|indoeurooppalaisesta kantakielestä]], kuten ''jyvä'', ''mehiläinen'', ''mesi'' ja ''porsas''. Ne on ilmeisesti lainattu jo uralilaiseen kantakieleen. Sen lisäksi on olemassa ns. luoteisindoeurooppalaisia lainasanoja, jotka tunnetaan vain läntisimmässä uralilaisissa kielissä; suomessa esimerkiksi ''kesä'', ''kulkea'', ''tehdä'' ja ''ihminen''. Osa vanhoista indoeurooppalaisista lainasanoista on [[Indoiranilainen kantakieli|indoiranilaisia]] eli arjalaisia, kuten ''orja'', ''ostaa'', ''sata'' ja ''vasara''.<ref>Lehikoinen s. 243.</ref><ref>Lehtinen s. 215–216.</ref>▼
Seuraavaa lainasanakerrostumaa ovat [[balttilaiset kielet|balttilaiset]] ja vanhat [[germaaniset kielet|germaaniset]] lainasanat, joita tunnetaan itämerensuomalaisissa ja saamelaiskielissä, mutta ei juuri idempänä. Suomessa balttilaisia lainasanoja on toistasataa (esimerkiksi ''morsian'', ''hammas'', ''herne'' ja ''seinä'') ja vanhoja germaanisia lainasanoja noin 500 (esimerkiksi ''äiti'', ''leipä'', ''rauta'' ja ''huone''). Lainasanojen perusteella on päätelty, että kantasuomalaisilla on ollut tiiviit suhteet balttilaisten ja germaanisten kielen puhujiin ja heiltä on opittu karjanhoitoa, kehittyneempää maanviljelyä, tekniikkaa ja metallin käsittelyä.<ref>Lehikoinen s. 243–248.</ref><ref>Lehtinen s. 216–217, 232–234.</ref> Kosketukset germaaneihin ovat jatkuneet katkeamatta vuosisatoja ja vanhoja germaanisia lainoja on saatu sekä [[germaaninen kantakieli|kantagermaanista]] että sitä seuranneesta [[kantaskandinaavi]]sta. Vanhimpia ovat esimerkiksi ''rengas'', ''heittää'', ''sairas'' ja ''hauta''.<ref>Häkkinen s. 131–133.</ref> Noin vuoden 800 jälkeen saadut lainat lasketaan jo ruotsalaislainoiksi.<ref>Lehikoinen s. 249.</ref>▼
[[Slaavilaiset kielet|Slaavilaisia]] lainasanoja suomessa on noin 300. Ne ovat peräisin [[muinaisvenäjä]]stä, kuten ''ikkuna'', ''lusikka'', ''saapas'' ja ''taltta'', mutta jotkin sanat ovat voineet lainautua jo [[slaavilainen kantakieli|kantaslaavista]], kuten ''hauki'' ja ''hirsi''. Slaavilaisia lainoja ovat myös varhaisimmat [[kristinusko]]on liittyvät sanat ''risti'', ''pappi'' ja ''pakana'', vaikka kristinusko onkin tullut Suomeen lännestä.<ref>Häkkinen s. 137–138.</ref><ref>Lehtinen s. 237–240.</ref> Myöhemmin Suomeen on lainautunut sanoja myös [[venäjän kieli|nykyvenäjästä]], etenkin itämurteisiin. Venäläisiä lainasanoja ovat esimerkiksi ''pomo'', ''kanava'', ''kapakka'' ja ''viesti''.<ref>Häkkinen s. 139.</ref> Helsingin slangin kautta levinneitä venäläisiä lainasanoja ovat esimerkiksi ''mesta'' ja ''lafka''.<ref>Lehtinen s. 237.</ref>▼
Eniten lainasanoja suomeen on tullut [[ruotsin kieli|ruotsista]]. Vanhimpia ruotsalaislainoja ovat esimerkiksi ''kummi'', ''kaupunki'', ''tuoli'', ''housut'' ja ''sakset'', ja lainoja on tullut sen jälkeen jatkuvasti. Ruotsin välityksellä suomeen on tullut lainoja myös [[saksan kieli|saksasta]] (esim. ''lasi'', ''väri'', ''kivääri'', ''herra'' ja ''pormestari'') sekä paljon latinalais- ja kreikkalaisperäistä sanastoa (esim. ''kirkko'', ''koulu'', ''kartta'', ''leijona'', ''historia'').<ref>Lehikoinen s. 250–251.</ref> Toisaalta 1800-luvun kansainvälisten sivistyssanojen voidaan katsoa tulleen suomen kieleen myös suoraan saksasta, [[ranskan kieli|ranskasta]] tai [[latinan kieli|latinasta]]. Nykyisessä suomen kirjakielessä arvioidaan olevan toistatuhatta ruotsalaista lainasanaa. Viimeisen sadan vuoden aikana ruotsin vaikutus on vähentynyt ja dominoivaksi kulttuurikieleksi on etenkin toisen maailmansodan jälkeen noussut [[englannin kieli|englanti]].<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.sprakbruk.fi/index.php?mid=2&pid=13&aid=4278 | Nimeke = Ruotsin kielen vaikutuksesta suomen kieleen | Tekijä = Koponen, Eino | Julkaisu = Språkbruk | Ajankohta = 3/2014 | Viitattu = 24.3.2017}}</ref> Kaikki englantilaiset lainasanat eivät kuitenkaan ole nuoria, vaan jo 1800-luvulla on lainattu esimerkiksi ''rommi'', ''pihvi'', ''timotei'', ''muki'' ja ''tunneli''.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Pulkkinen, Paavo | Nimeke = Lokarista sponsoriin. Englantilaisia lainoja suomen kielessä | Vuosi = 1984 | Sivu = 8 | Julkaisupaikka = Helsinki | Julkaisija = Otava | Isbn = 951-1-08124-1 | Viitattu = 24.3.2017}}</ref>▼
Lainasanat jaetaan yleislainoihin, [[erikoislaina|erikoislainoihin]] ja [[sitaattilaina|sitaattilainoihin]] sillä perusteella, miten hyvin ne ovat mukautuneet suomen äännejärjestelmään ja sanarakenteeseen. Vanhimmat lainasanat ovat yleislainoja, joiden rakenne ei eroa muista suomen sanoista. Nuoremmat lainasanat eli erikoislainat eivät ole yhtä mukautuneita. Niissä voi olla vierasperäisiä konsonantteja (''bensiini''), kaksi tai kolme konsonanttia sanan alussa (''psyykkinen'', ''stressi'') tai ne rikkovat vokaalisointua (''fysiikka''). Kaikkein nuorimpia ovat sitaattilainat, jotka on lainattu sellaisenaan ja joiden kirjoitusasu on säilynyt, kuten ''burnout'', ''cocktail'', ''genre'' ja ''paparazzi''.<ref>Koivisto s. 202.</ref>▼
== Sananmuodostus ==
Rivi 69 ⟶ 43:
===Muu sananmuodostus===
Uusia sanoja voi syntyä myös kontaminaation eli sanojen yhteen sulautumisen kautta. Esimerkiksi sanat ''siivu'' ja ''viipale'' voivat sulautua toisiinsa, niin että syntyy uusi sana ''siipale''. Kontaminaatiot jäävät usein satunnaisiksi, mutta jotkut ovat myös vakiintuneet, kuten ''hempeä'', joka on syntynyt sanoista ''hellä ja lempeä''. Ekspressiiviset eli [[äänteellisesti motivoidut sanat]] muodostavat pitkiä ketjuja, joihin voi liittyä helposti uusia jäseniä, kuten ''rysähtää, ryskyä, ryskätä, rusahtaa, rusauttaa'' ja ''ruskua''. Uusia sanoja voi syntyä myös lyhentämällä, kuten ''ale'' sanasta ''alennusmyynti'' tai ''luomu'' sanasta ''luonnonmukainen''. Slangissa tai puhekielessä sanoja voidaan myös lyhentää ja samalla lisätä niiden perään johdin ''Ari'' tai ''is'', kuten ''ostoskeskus'' > ''ostari'' tai ''roskakori'' > ''roskis''.<ref>Koivisto s. 252–255.</ref>
▲== Sanaston alkuperä ==
▲Sanaston alkuperän tutkimusta kutsutaan [[etymologia]]ksi. Omaperäisiä ovat sellaiset sanat, joiden äänteellinen vastine tunnetaan useissa sukukielissä, joten niiden voidaan päätellä olevan peräisin yhteisestä kantakielestä. Sana on sitä vanhempi, mitä kaukaisemmissa sukukielissä sen vastineita esiintyy. Suomen kielessä kaikkein vanhimpia ovat sellaiset sanat, jotka ovat peräisin [[uralilainen kantakieli|uralilaisesta kantakielestä]].<ref>Lehtinen s. 42–43.</ref> Toisaalta sukukielissä voi olla toisiaan muistuttavia sanoja myös silloin, kun ne on [[lainasana|lainattu]] kielestä toiseen.<ref>Lehtinen s. 32.</ref> Lainasanoja tulee kieleen usein niin, että vieraasta kulttuurista omaksutaan jokin uusi asia tai käsite, mutta myös vanhoja sanoja voidaan korvata uusilla lainasanoilla. Uralilaisiin kieliin on lainattu sanoja eniten [[indoeurooppalaiset kielet|indoeurooppalaisen]] kielikunnan kielistä eri aikoina ja eri tahoilta.<ref>Lehikoinen s. 242.</ref>
▲=== Omaperäiset sanat ===
▲Uralilaisesta kantakielestä periytyviksi voidaan olettaa sanat, joilla on vastineita sekä läntisissä kieliryhimissä (esimerkiksi [[itämerensuomalaiset kielet|itämerensuomi]], [[saamelaiskielet|saame]] ja [[mordvalaiset kielet|mordva]]), [[unkarin kieli|unkarissa]] ja jossain [[samojedikielet|samojedikielessä]].<ref>Lehtinen s. 43.</ref> Tämän periaatteen mukaan [[uralilainen sanasto|uralilaiseen sanastoon]] voidaan olettaa n. 150 sanavartaloa.<ref>Lehtinen s. 66.</ref> Väljemmillä kriteereillä sanaston määrä nousee lähelle 500:aa.<ref>{{Lehtiviite | Tekijä = Häkkinen, Jaakko | Otsikko = Kantauralin ajoitus ja paikannus: perustelut puntarissa | Julkaisu = Suomalais-Ugrilaisen Seuran aikakauslehti | Ajankohta = 2009 | Numero = 92 | Sivut = 16–17 | www = http://www.sgr.fi/susa/92/hakkinen.pdf | Tiedostomuoto = pdf | Viitattu = 22.3.2017}}</ref> Suomen kielessä yhä käytössä olevat, uralilaiset sanat kuvaavat esimerkiksi sukulaisia (''anoppi'', ''isä'', ''miniä'', ''setä''), ruumiinosia (''jänne'', ''pää'', ''silmä'', ''sydän''), eläimiä (''kala'', ''koira'', ''kyy'', ''varis''), kasveja (''koivu'', ''kuusi'', ''puu''), metsästystä ja luonnossa liikkumista (''jousi'', ''nuoli'', ''suksi'', ''soutaa'') ja keskeisiä toimintoja (''elää'', ''kuolla'', ''mennä'', ''niellä'').<ref>Lehtinen s. 43.</ref> Tästä sanastosta on päätelty, että kantakielen puhujat ovat asuneet pohjoisilla seuduilla ja harjoittaneet metsästystä, kalastusta ja keräilyä.<ref>Lehikoinen s. 238.</ref>
▲Suomessa on lisäksi runsaasti sanoja, joilla on vastineita vain joissakin sukukielissä, joten niitä ei voida todistaa varmasti uralilaisiksi. Ne voivat olla omaperäisiä, mutta myös lainasanoja. Esimerkiksi itämerensuomesta komiin ulottuvia etymologioita on n. 80, mordvaan ulottuvia n. 60.<ref>Häkkinen s. 85, 95.</ref> Erityisesti on kiinnitetty huomiota maanviljelyyn ja karjanhoitoon liittyviin sanoihin, joilla on vastineita marissa ja mordvassa, kuten ''jauhaa'', ''kyntää'', ''vehnä'', ''lehmä'' ja ''sika''. Niitä on pidetty osoituksena siitä, että myös nämä elinkeinot ovat tulleet tunnetuksi silloin, kun näiden kielten yhteistä kantamuotoa puhuttiin.<ref>Lehikoinen s. 240.</ref><ref>Lehtinen s. 44.</ref> Toisaalta uudemman tutkimuksen mukaan jotkut tähän aihepiiriin liittyvät sanat, kuten ''uuhi'' ja ''voi'', voisivat olla peräisin jo uralilaisesta kantakielestä.<ref>{{Lehtiviite | Tekijä = Häkkinen, Jaakko | Otsikko = Kantauralin ajoitus ja paikannus: perustelut puntarissa | Julkaisu = Suomalais-Ugrilaisen Seuran aikakauslehti | Ajankohta = 2009 | Numero = 92 | Sivut = 28–29 | www = http://www.sgr.fi/susa/92/hakkinen.pdf | Tiedostomuoto = pdf | Viitattu = 22.3.2017}}</ref>
▲Lisäksi noin 3 000 suomen kielen sanalla on vastineita vain itämerensuomalaisissa kielissä, mutta ei missään kaukaisemmissa sukukielissä. Erityisen paljon yhteisiä sanoja on [[karjalan kieli|karjalan]] kanssa. Näissä sanoissa on runsaasti johdoksia ja deskriptiivistä sanastoa, ja arviolta kolmannes on lainasanoja.<ref>Häkkinen s. 103.</ref> Sellaisia sanoja, jotka tunnetaan vain itämerensuomalaisissa kielissä, mutta joita ei ole voitu todistaa lainoiksi, ovat muun muassa ''kylki'', ''jänis'', ''musta'', ''saari'' ja ''suo''. On oletettu, että ne voisivat olla peräisin jostain tuntemattomasta kielestä, jota on puhuttu Fennoskandiassa ennen kantasuomalaisten tuloa.<ref>Häkkinen s. 107.</ref><ref>Lehikoinen s. 241.</ref>
▲Vanhojen omaperäisten sanojen osuus suomen kielen sanastosta on määrällisesti melko pieni, mutta monet niistä ovat hyvin yleisiä, kuten ''se'', ''ei'', ''hän'' ja ''olla''. Lisäksi ikivanhoista pronominivartaloista on johdettu paljon yleisiä sanoja, kuten ''että'', ''sekä'', ''kun'' ja ''kuin''. Yhteensä voidaan arvioida, että nykysuomen 100 yleisimmästä sanasta 40 % ja 1 000 yleisimmistä sanasta 10 % perustuu uralilaisen kantakielen sanastoon.<ref>Häkkinen s. 145–147.</ref>
▲=== Lainasanat ===
▲Suomen sanastoa on pidetty poikkeuksellisen omaperäisenä siksi, että vierasperäisiä sanoja on usein tietoisesti vältetty ja niille on pyritty luomaan omaperäisiä vastineita, kuten esimerkiksi ''järjestö'' ja ''periaate'' sanojen ''organisaatio'' ja ''prinsiippi'' tilalle. Lisäksi suurin osa yleisimmistä lainasanoista on sellaisia, että tavallinen kielenkäyttäjä ei edes tunnista niitä lainoiksi, kuten esimerkiksi ''puhdas'', ''sata'', ''kaikki'' tai ''etsiä''. Helpommin havaittavia ovat lähinnä kreikan ja latinan aineksista johdetut ja monissa eri kielissä tunnetut sanat, kuten ''auto'', ''historia'', ''kilometri'', ''normaali'' ja ''numero''. Kuitenkin suomea voi nykyisen sanastonsa suhteen pitää pitkälti indoeurooppalaisena kielenä, sillä varovaisestikin arvioiden 1 000 yleisemmästä kantasanasta yli kolmannes on lainaperäisiä.<ref>Häkkinen s. 151–152.</ref>
▲Suomen kielen vanhimmat lainasanat ovat peräisin [[indoeurooppalainen kantakieli|indoeurooppalaisesta kantakielestä]], kuten ''jyvä'', ''mehiläinen'', ''mesi'' ja ''porsas''. Ne on ilmeisesti lainattu jo uralilaiseen kantakieleen. Sen lisäksi on olemassa ns. luoteisindoeurooppalaisia lainasanoja, jotka tunnetaan vain läntisimmässä uralilaisissa kielissä; suomessa esimerkiksi ''kesä'', ''kulkea'', ''tehdä'' ja ''ihminen''. Osa vanhoista indoeurooppalaisista lainasanoista on [[Indoiranilainen kantakieli|indoiranilaisia]] eli arjalaisia, kuten ''orja'', ''ostaa'', ''sata'' ja ''vasara''.<ref>Lehikoinen s. 243.</ref><ref>Lehtinen s. 215–216.</ref>
▲Seuraavaa lainasanakerrostumaa ovat [[balttilaiset kielet|balttilaiset]] ja vanhat [[germaaniset kielet|germaaniset]] lainasanat, joita tunnetaan itämerensuomalaisissa ja saamelaiskielissä, mutta ei juuri idempänä. Suomessa balttilaisia lainasanoja on toistasataa (esimerkiksi ''morsian'', ''hammas'', ''herne'' ja ''seinä'') ja vanhoja germaanisia lainasanoja noin 500 (esimerkiksi ''äiti'', ''leipä'', ''rauta'' ja ''huone''). Lainasanojen perusteella on päätelty, että kantasuomalaisilla on ollut tiiviit suhteet balttilaisten ja germaanisten kielen puhujiin ja heiltä on opittu karjanhoitoa, kehittyneempää maanviljelyä, tekniikkaa ja metallin käsittelyä.<ref>Lehikoinen s. 243–248.</ref><ref>Lehtinen s. 216–217, 232–234.</ref> Kosketukset germaaneihin ovat jatkuneet katkeamatta vuosisatoja ja vanhoja germaanisia lainoja on saatu sekä [[germaaninen kantakieli|kantagermaanista]] että sitä seuranneesta [[kantaskandinaavi]]sta. Vanhimpia ovat esimerkiksi ''rengas'', ''heittää'', ''sairas'' ja ''hauta''.<ref>Häkkinen s. 131–133.</ref> Noin vuoden 800 jälkeen saadut lainat lasketaan jo ruotsalaislainoiksi.<ref>Lehikoinen s. 249.</ref>
▲[[Slaavilaiset kielet|Slaavilaisia]] lainasanoja suomessa on noin 300. Ne ovat peräisin [[muinaisvenäjä]]stä, kuten ''ikkuna'', ''lusikka'', ''saapas'' ja ''taltta'', mutta jotkin sanat ovat voineet lainautua jo [[slaavilainen kantakieli|kantaslaavista]], kuten ''hauki'' ja ''hirsi''. Slaavilaisia lainoja ovat myös varhaisimmat [[kristinusko]]on liittyvät sanat ''risti'', ''pappi'' ja ''pakana'', vaikka kristinusko onkin tullut Suomeen lännestä.<ref>Häkkinen s. 137–138.</ref><ref>Lehtinen s. 237–240.</ref> Myöhemmin Suomeen on lainautunut sanoja myös [[venäjän kieli|nykyvenäjästä]], etenkin itämurteisiin. Venäläisiä lainasanoja ovat esimerkiksi ''pomo'', ''kanava'', ''kapakka'' ja ''viesti''.<ref>Häkkinen s. 139.</ref> Helsingin slangin kautta levinneitä venäläisiä lainasanoja ovat esimerkiksi ''mesta'' ja ''lafka''.<ref>Lehtinen s. 237.</ref>
▲Eniten lainasanoja suomeen on tullut [[ruotsin kieli|ruotsista]]. Vanhimpia ruotsalaislainoja ovat esimerkiksi ''kummi'', ''kaupunki'', ''tuoli'', ''housut'' ja ''sakset'', ja lainoja on tullut sen jälkeen jatkuvasti. Ruotsin välityksellä suomeen on tullut lainoja myös [[saksan kieli|saksasta]] (esim. ''lasi'', ''väri'', ''kivääri'', ''herra'' ja ''pormestari'') sekä paljon latinalais- ja kreikkalaisperäistä sanastoa (esim. ''kirkko'', ''koulu'', ''kartta'', ''leijona'', ''historia'').<ref>Lehikoinen s. 250–251.</ref> Toisaalta 1800-luvun kansainvälisten sivistyssanojen voidaan katsoa tulleen suomen kieleen myös suoraan saksasta, [[ranskan kieli|ranskasta]] tai [[latinan kieli|latinasta]]. Nykyisessä suomen kirjakielessä arvioidaan olevan toistatuhatta ruotsalaista lainasanaa. Viimeisen sadan vuoden aikana ruotsin vaikutus on vähentynyt ja dominoivaksi kulttuurikieleksi on etenkin toisen maailmansodan jälkeen noussut [[englannin kieli|englanti]].<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.sprakbruk.fi/index.php?mid=2&pid=13&aid=4278 | Nimeke = Ruotsin kielen vaikutuksesta suomen kieleen | Tekijä = Koponen, Eino | Julkaisu = Språkbruk | Ajankohta = 3/2014 | Viitattu = 24.3.2017}}</ref> Kaikki englantilaiset lainasanat eivät kuitenkaan ole nuoria, vaan jo 1800-luvulla on lainattu esimerkiksi ''rommi'', ''pihvi'', ''timotei'', ''muki'' ja ''tunneli''.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Pulkkinen, Paavo | Nimeke = Lokarista sponsoriin. Englantilaisia lainoja suomen kielessä | Vuosi = 1984 | Sivu = 8 | Julkaisupaikka = Helsinki | Julkaisija = Otava | Isbn = 951-1-08124-1 | Viitattu = 24.3.2017}}</ref>
▲Lainasanat jaetaan yleislainoihin, [[erikoislaina|erikoislainoihin]] ja [[sitaattilaina|sitaattilainoihin]] sillä perusteella, miten hyvin ne ovat mukautuneet suomen äännejärjestelmään ja sanarakenteeseen. Vanhimmat lainasanat ovat yleislainoja, joiden rakenne ei eroa muista suomen sanoista. Nuoremmat lainasanat eli erikoislainat eivät ole yhtä mukautuneita. Niissä voi olla vierasperäisiä konsonantteja (''bensiini''), kaksi tai kolme konsonanttia sanan alussa (''psyykkinen'', ''stressi'') tai ne rikkovat vokaalisointua (''fysiikka''). Kaikkein nuorimpia ovat sitaattilainat, jotka on lainattu sellaisenaan ja joiden kirjoitusasu on säilynyt, kuten ''burnout'', ''cocktail'', ''genre'' ja ''paparazzi''.<ref>Koivisto s. 202.</ref>
== Lähteet ==
| |||