Ero sivun ”Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Usp (keskustelu | muokkaukset)
p
w fix
Rivi 22:
| kotisivu = http://www.trioniskalaukaus.net
}}
'''Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus''' on [[Suomi|suomalainen]] vuonna [[1996]] perustettu [[suomen kieli|suomeksi]] laulava [[heavy metal]] -yhtye, jonka soundi on raskas ja jonka kappaleiden aiheet vaihtelevat globaaleista ekokatastrofeista henkilökohtaisiin tragedioihin. Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus on levyttänyt myös kaksi [[saksan kieli|saksankielistä]] albumia, joiden kappaleet on käännetty saksaksi muilta albumeilta.
 
Yhtyeen tunnetuimpiin kappaleisiin kuuluvat esimerkiksi "Nyt on mies!", "[[Surupuku (kappale)|Surupuku]]", "Lumessakahlaajat", "Rajaton rakkaus", "Kylmä tila" ja "Hyvä ihminen".
Rivi 32:
==Yhtyeen vaiheita==
 
Trio Niskalaukaus yhtyeen nimenä oli yhtyeen mukaan "vitsi, jolla kuvataan lopunajan kaljakuppilabändiä". Nimestään huolimatta yhtye ei ollut trio, sillä siinä oli alkuaikoina solistin lisäksi enimmillään viisi soittajaa. Kokoonpano vakiintui pian viisimiehiseksi. Yhtye tuli tunnetuksi suomeksi lauletun raskaan rockin edelläkävijänä. Vuoden [[2002]] ''[[Rajaportti]]''-albumin kaupallinen menestys avasi ovia julkisuuteen ja menestykseen muille samantyylisille yhtyeille. Rautiaisen lisäksi Niskalaukauksen kappaleita sanoittivat mm. [[Tomi Tuomaala]], [[Jarkko Martikainen]], [[Marja Mattlar]], [[A. P. Sarjanto]] sekä [[Vexi Salmi]].
 
Trio Niskalaukauksen ensimmäinen esiintyminen oli [[23. toukokuuta]] [[1998]] [[Jyväskylä]]ssä Yläkaupungin yö -tapahtumassa ja viimeinen niin ikään Jyväskylässä [[Lutakko|Lutakossa]] [[11. joulukuuta]] 2004. Väliin mahtui 216 esiintymistä kotimaassa ja ulkomailla.<ref>{{Verkkoviite | Tekijä = | Nimeke = trio niskalaukaus - keikkahistoria | Osoite = http://netti.nic.fi/~mattlar/niskalaukaus/keikhist.html | Ajankohta = | Julkaisija = trioniskalaukaus.net | Luettu = 4.3.2007 | Kieli = }}</ref>
 
Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus teki kuuden studioalbumin lisäksi EP:n tunnetusta joulunäytelmästä [[Tiernapojat]] ytimekkäästi nimellä ''[[Tiernapojat (EP)|Tiernapojat]]'', jolla mukana oli yhtyeen lisäksi [[Jarkko Martikainen]], [[Toni Wirtanen]] ja [[Ismo Alanko]]. He ovat myös esittäneet "EP-näytelmän" myös televisiossa [[Yle TV2]]:ssa. Martikainen on myös toiminut yhtyeen tuottajana, sanoittajana, sovittajana ja vierailevana laulaja-kitaristina.
 
Vuonna [[2004]] yhtye ilmoitti jäävänsä määrittelemättömän pituiselle tauolle ja julkaisi kokoelman ''[[Tilinteon hetki]]''. Lopulta [[1. marraskuuta]] [[2006]] yhtyeen ilmoitettiin lopettaneen toimintansa kahden vuoden mittaisen tauon päätteeksi ja Rautiaisen jatkavan soolourallaan.<ref>{{Verkkoviite | Tekijä = Heta Hyttinen | Nimeke = Trio Niskalaukaus kuopattiin &ndash; Timo Rautiainen jatkaa soolouraa | Osoite = http://www.iltalehti.fi/viihde/200610315310862_vi.shtml | Ajankohta = 1. marraskuuta 2006 | Julkaisija = iltalehti.fi | Luettu = 4.3.2007 | Kieli = }}</ref>
 
Trio Niskalaukauksen erinäisiä konsertteja vuosien varsilta sisältävä tupla-DVD ''[[Perunkirjoitus (DVD)|Perunkirjoitus]]'' julkaistiin [[21. tammikuuta]] [[2009]].
 
Yhtye ilmoitti toimintansa jatkamisesta vuonna 2017 julkaisten uuden kappaleen "Pitkän kaavan mukaan". Päätös jatkamisesta oli tehty jo loppusyksystä 2015 ja ehtona sille oli uuden musiikin tekeminen.<ref>{{Verkkoviite|osoite=http://yle.fi/uutiset/3-9477160|nimeke=Huippubändi onnistui salaamaan comebackin yllättävän pitkään – Trio Niskalaukaus lähtee toiseen erään|julkaisu=Yle Uutiset|viitattu=2017-04-09|ietf-kielikoodi=fi}}</ref> Samalla yhtye tiedotti lähtevänsä kesällä 2017 kahdeksan festivaalikeikan kiertueelle ja julkaisevansa uuden albumin syksyllä.