Ero sivun ”Pekka ja Pätkä -elokuvat” versioiden välillä

Pekka Puupään maailma muuttui varsin toisenlaiseksi elokuvissa, eikä alkuperäisen sarjakuvan henki näkynyt juuri millään tavalla. Lisäksi [[Toto Fogelberg-Kaila]]n jatkama Pekka Puupää -sarjakuva kulki aivan omia polkujaan elokuvasarjasta riippumatta. Elokuvissa henkilöhahmot typistettiin Pekkaan, Pätkään ja Justiinaan, ja he asuivat Helsingissä. Pätkä kadotti perheensä ja muuttui Puupäiden nurkissa asustelevaksi kulkumieheksi. Sarjakuvassa Pekka Puupää oli ollut ehdoton päätähti, mutta elokuvissa Pätkästä tuli pian hänen tasavertainen aisaparinsa. Kolmannesta elokuvasta ''Pekka ja Pätkä lumimiehen jäljillä'' lähtien tämä näkyi myös nimessä. Uudeksi hahmoksi kehitettiin [[Armas Jokio]]n esittämä talonmies Pikkarainen. Elokuvien tavallinen juoni käsitteli Pekan ja Pätkän yritystä menestyä jossakin ammatissa, kuten keksijöinä (''[[Kiinni on ja pysyy]]''), salapoliiseina, sammakkomiehinä tai jopa YK:n rauhanturvaajina (''[[Pekka ja Pätkä Suezilla]]''). Kolmessa Puupää-elokuvassa oli mukana [[Olavi Virta]], joka esitti työtöntä muusikkoa Kalevi Vaskea.<ref name="Erola 2005, s. 98">Erola 2005, s. 98.</ref>

Puupää-elokuvat tehtiin SF:n tyyliin nopeasti ja halvalla. Esimerkiksi elokuvan ''Pekka ja Pätkä Suezilla'' aavikkokohtaukset kuvattiin helsinkiläisissä sorakuopissa, ja kaupunkinäkymät rakennettiin pahvista SF:n studioon. Elokuvan ''[[Pekka ja Pätkä ketjukolarissa]]'' käsikirjoituksesta ei ollut kuvausten alkaessa valmiina riviäkään, vaan se valmistui vasta kuvauspaikalla [[Pori]]n [[Yyteri]]ssä sitä mukaa kuin kuvaukset etenivät. Ohjaaja Armand Lohikoski riiteli T. J. Särkän kanssa, koska hän olisi halunnut tehdä elokuvat huolellisemmin; Särkkä puolestaan muistutti Lohikoskea alituisesti kovasta kiireestä.<ref> name="Erola 2005, s. 98.<"/ref> Lisäksi Lohikoski piti Reino Helismaan käsikirjoituksia kehnoina ja hutaistuina, ja elokuvasta ''Pekka ja Pätkä lumimiehen jäljillä'' lähtien hän käsikirjoittikin itse useimmat Puupäät. Helismaalla oli samaan aikaan useita muitakin sitoumuksia eikä hän ehtinyt paneutua Puupää-elokuvien tekoon kovin syvällisesti. Helismaa oli nopea ja verbaalisesti nokkela kirjoittaja, mutta häneltä puuttui elokuvien vaatima visuaalisen huumorin taito, minkä hän itsekin myönsi. Niinpä hän jättikin käsikirjoitusten ongelmakohdat ohjaajien ratkaistaviksi.<ref> name="Erola 2005, s. 98.<"/ref> Ylipäänsä Helismaan ja Lohikosken huumorikäsitykset eivät käyneet yksiin: se, mitä Helismaa piti hauskana, oli usein Lohikosken mielestä ”banaalia”, latteaa ja halpahintaista.<ref>Pennanen ja Mutkala, 1994, s. 149–150.</ref> Lohikoskea harmitti myös toisen pääosan esittäjän Masa Niemen runsas [[alkoholiAlkoholijuoma|alkoholinkäyttö]]nkäyttö, jonka vuoksi menetettiin usein kokonaisia kuvauspäiviä. Joskus Niemi saattoi jopa linnoittautua kesken kuvausten päiväkausiksi kotiinsa ryypiskelemään eikä suostunut keskustelemaan Lohikosken tai kenenkään muunkaan kanssa edes postiluukun kautta. Myös Niemen ja Esa Pakarisen välit kiristyivät Pakarisen joutuessa paimentamaan häntä, jopa siinä määrin, että Lohikoski joutui sovittelemaan parivaljakon riitoja.<ref>Anneli Calder (toim.): ''Naurettiin sitä ennenkin'', s. 257 (Armand Lohikosken haastattelu). Helsinki: Valitut Palat, 2004.</ref>

Itsenäinen elokuvatuottaja [[Visa Mäkinen]] yritti 1980-luvun puolivälissä elvyttää Pekka Puupään hahmoa ja teki tv-sarjan ''[[Pekka ja Pätkä (televisiosarja)|Pekka ja Pätkä]]'' (1986) sekä elokuvat ''[[Pekka & Pätkä ja tuplajättipotti]]'' (1985) ja ''[[Pekka Puupää poliisina]]'' (1986). Tv-sarja menestyi kohtalaisen hyvin, mutta elokuvat menestyivät huonosti ja moni piti niitä "alkuperäisten" Puupäiden halventamisena.

{{Malline:Pekka Puupää -elokuvat}}