Ero sivun ”Veikko Aaltonen” versioiden välillä
[arvioimaton versio] | [katsottu versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Rivi 33:
Aaltosen varsinainen taiteellinen läpimurto tapahtui kuitenkin viisi vuotta myöhemmin elokuvalla ''Tuhlaajapoika'' (1992). Se oli tiivistunnalmainen elokuva nuoresta vankilasta vapautuvasta pikkurikollisesta, Esasta ([[Hannu Kivioja]]). Ansaitakseen elantonsa hän ryhtyy pahoinpitelemään ihmisiä rahasta. Eräänä päivänä hänen ovensa taakse ilmestyy kuitenkin psykiatri Lindström ([[Esko Salminen]]), joka tarjoaa Esalle suuren summan rahaa, jos tämä suostuisi pahoinpitelemään häntä säännöllisesti.
''Tuhlaajapojassa'' tulivat ensimmäistä kertaa esille ne teemat, joiden pariin Aaltonen palasi myös myöhemmissä elokuvissaan. Seksuaalisuuden eri muodot, perversioita unohtamatta, sekä [[psykologia|psykologisesti]] kuvatut perhe- ja ihmissuhteet. ''Tuhlaajapojan'' keskiössä on Esan ja Lindströmin sairaalloinen isä-poika-suhde. Se ei niinkään ole mikään SM-piirien kuvaus ja elokuvan sadomasokismikin on pääosin varsin viitteellistä. Eikä elokuva ota kantaa siihen onko tuo kyseinen seksuaalisuuden muoto väärin vai ei. Olennaisinta on se henkinen alistajan/alistetun välinen suhde, joka ''Tuhlaajapojassa'' välittyy. Fyysisesti Esa
''Tuhlaajapoika'' perustui [[Iiro Küttner]]in käsikirjoitukseen, joka oli sijoittunut toiseksi 1990-luvun alussa pidetyssä kansallisessa elokuvakäsikirjoituskilpailussa. Näin ollen ''Tuhlaajapoika'' oli niin Aaltosen kuin Küttnerinkin läpimurto. Küttner palkittiinkin [[Jussi-palkinto|Jussi-palkinnolla]]. Kaksi muuta Jussia saivat Esko Salminen parhaasta miessivuosasta ja [[Mauri Sumén]] musiikista.
|