Ero sivun ”Augustus” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [katsottu versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Ei muokkausyhteenvetoa |
kirjoitusvirhe |
||
Rivi 23:
==== Lapsuus ====
[[Kuva:Head Gaius Octavius Glyptothek Munich.jpg|right|thumb|Patsaan arvellaan esittävän Augustuksen isää Gaius Octaviusta.]]
Augustus syntyi [[Rooma]]ssa nimellä '''Gaius Octavius Thurinus'''. Octaviukset eivät olleet alkuperäisiä roomalaisia, vaan he olivat kotoisin [[Latium]]in alueen eteläosassa olevasta [[Velitrae]]n kaupungista. Suku oli kuitenkin arvostettu ja varakas. Octaviuksen isä [[Gaius Octavius]] kuului ritarisäätyyn, ja hänen saavutettuaan [[kvestori]]n arvon hänet valittiin senaattiin. Päästessään senaattiin vanhempi Octavius oli ollut avioliitossa erään Ancharian kanssa ja saanut tämän kanssa tyttären [[Octavia maior]]in, mutta Octavius erosi Anchariasta ja avioitui [[Julius Caesar]]in sisarentyttären [[Atia Balba Caesonia]]n kanssa. Pari sai pian tyttären, jonka nimeksi tuli [[Octavia minor]]. Vuonna [[63 eaa.]] pari sai vihdoin odotetun pojan, tulevan keisari Augustuksen. Dio Cassius kertoo, että astrologit ennustivat vastasyntyneelle Gaiukselle huonoa tulevaisuutta, mutta tämä on luultavasti jälkikäteinen keksintö. Pikku Gaius vietti ensimmäiset vuotensa isänsä tilalla Velitraessa. Samalla hänen isänsä eteni urallaan, ja hänen palveltuaan preetorina hänet lähetettiin vuodeksi [[Makedonia (valtakunta)|Makedonian]] maaherraksi. Ollessaan paluumatkalla Italiaan Makedoniasta vuonna [[59 eaa.]] Octavius kuoli yllättäen. Poika Octavius oli tuolloin vasta nelivuotias.<ref>Everitt s. 8–9, 12–15</ref>
Octaviuksen äiti Atia meni uusiin naimisiin erään [[Lucius Marcius Philippus|Lucius Marcius Philippuksen]] kanssa. Philippus oli Julius Caesarin kannattajia ja entinen Syyrian maaherra. Octavius vietti kuitenkin pääosan lapsuuttaan isoäitinsä, Julius Caesarin sisaren, luona. Isoäiti kuoli noin [[51 eaa.]] Vasta kaksitoistavuotias Octavius piti isoäitinsä hautajaisissa hautajaispuheen.<ref>Everitt s. 16–20</ref> Viisitoistavuotiaana Octavius pukeutui aikuisen miehen ''[[tooga|toga]] virilikseen''<ref>[http://penelope.uchicago.edu/Thayer/E/Roman/Texts/Suetonius/12Caesars/Augustus*.html#8 Suetonius, Augustus 8.1]</ref> ja hänet valittiin [[pontifex|pontifex-]]pappiskollegioon.
Rivi 42:
{{sitaatti|Kun [Octavianus] haki kansantribuunin virkaa, Antonius asettui vastarintaan, ja kun hän senaatin päätöksen perusteella aikoi pystyttää ottoisälleen kultaisen tuolin, Antonius uhkasi panna hänet vankeuteen, jollei hän lakkaisi kalastelemasta kansansuosiota.|[[Plutarkhos]], Kuuluisien miesten elämäkertoja – Antonius, kääntänyt Kalle Suuronen}}
[[Decimus Junius Brutus Albinus]], yksi Caesarin murhaajista, oli [[Gallia Cisalpina]]n (Alppien tämänpuoleisen Gallian) maaherra. Caesar oli nimittänyt hänet tähän tehtävään, ja senaatti oli Caesarin murhan jälkeen sen hyväksynyt. Senaatti jakoi sympatiat Caesarin murhaajien kanssa ja vastusti Antoniusta, joka oli nimitetty Makedonian maaherraksi. Antonius sai kuitenkin senaatin vastustuksesta huolimatta provinssinsa vaihdetuksi Gallia cisalpinaksi. Antonius lähti pian Brundisiumiin, jonne osa hänelle uskollisista joukoista oli saapunut. Tilanteen kärjistyessä Octavianus lähti Campaniaan, jossa hän kokosi itselleen armeijan Caesarin veteraaneista. Octavianuksella ei ollut minkäänlaista laillista oikeutta koota tällaista armeijaa, vaan hän käytti rahalahjoja ja asemaansa Caesarin poikana saadakseen sotilaat puolelleen.
Aikaisemmin Antoniukselle uskolliset sotilaat alkoivat myös kannattaa Octavianusta, koska heidän mielestään Antoniuksen olisi pitänyt kostaa Caesarin murha. Octavianus lupasi sotilaille suuremman rahapalkkion kuin Antonius aikoi heille maksaa. Matkalla Roomaan kaksi Antoniukselle uskollista legioonaa loikkasi Octavianuksen leiriin. Silloin Antonius otti itselleen vielä uskolliset joukot ja marssi Gallia cisalpinaa kohti, jossa hän aikoi hyökätä Decimus Brutuksen kimppuun, koska tämä ei aikonut luopua provinssistaan.<ref>Dio Cassius 45.11–13, Suetonius 10.10, Appianus 40–44</ref>
Senaatti tuki puolestaan Decimus Brutusta, jota Antonius alkoi piirittää [[Mutina]]n kaupungissa. [[Cicero]], jolla oli tuolloin suuri vaikutusvalta senaatissa, alkoi nyt vastustaa Antoniusta. Ciceron tuella Octavianus nimitettiin senaattoriksi propreetorin arvolla alkuvuodesta [[43 eaa.]]. Hänelle myönnettiin myös ''imperium'', joka laillisti hänen siihen asti laittoman armeijansa. Antonius julistettiin isänmaan viholliseksi. Senaatti lähetti tämän jälkeen Octavianuksen vuoden 43 eaa. [[Konsuli (Rooma)|konsulien]] [[Aulus Hirtius|Aulus Hirtiuksen]] ja [[Gaius Vibius Pansa Caetronianus|Gaius Vibius Pansa Caetronianuksen]] kanssa kukistamaan Antoniusta. Senaatin joukot voittivat Antoniuksen [[Mutinan taistelu]]ssa huhtikuussa 43 eaa., mutta molemmat konsulit kuolivat. Taistelun jälkeen Antonius pakeni Galliaan [[Lepidus|Marcus Lepiduksen]] luokse.<ref>Dio Cassius 45.29–38, Suetonius 10.10–12</ref>
Rivi 50:
==== Toinen triumviraatti ====
{{pääartikkeli|[[Toinen triumviraatti]]}}
Senaatin ja Octavianuksen välit kiristyivät. Senaatti epäsi Octavianukselta [[triumfi]]n. Kimpaantunut Octavianus marssi joukkoineen Roomaan ja otti itselleen konsulin viran. Antonius ehti tällä välin paeta. Tämän jälkeen tapahtui kuitenkin jotain yllättävää. Octavianus, Antonius ja Lepidus pääsivät vallanjaosta sopimukseen. Miehet muodostivat [[toinen triumviraatti|toisen triumviraatin]] (''triumviri reipublicae constituendae''), jonka asema virallistettiin lailla (''lex Titia'').
Liiton vahvistamiseksi Octavianus meni naimisiin Antoniuksen ottotyttären kanssa. Tämän jälkeen triumvirit ottivat asiakseen jahdata Caesarin salaliittolaisia ja muita vastustajiaan. Seuranneissa [[proskriptio]]issa moni korkea-arvoinen roomalainen murhattiin, joukossa myös Cicero. Cicero murhattiin Antoniuksen vaatimuksesta, koska Antonius tunsi puhujaa kohtaan syvää vihaa tämän aiempien filippiläispuheiden takia, joissa oli suorasukaisesti arvioitu Antoniuksen toimintaa. Tarinan mukaan Ciceron pää ja kädet pantiin esille forumin [[rostra]]lle ja Antoniuksen vaimo Fulvia iski toistuvasti neulalla Ciceron turhan terävää kieltä.
Rivi 61:
Triumvirit aloittivat heti veriset [[proskriptio]]t, joissa kolmesataa senaattoria ja parituhatta ritarisäätyistä menetti omaisuutensa ja joutui maanpakoon tai tapettiin. Puhdistus ulottui laajalle Caesarin salaliittolaisten piirin ulkopuolelle, ja sen syynä lienee ollut myös tarve hankkia pikaisesti varoja sotaväen pitämiseen tyytyväisenä.
Antonius ja Octavianus aloittivat nyt sotaretken itään paenneita Brutusta ja Cassiusta vastaan. Yhteensä triumvireilla oli 43 legioonaa, joista noin 22 osallistui idän sotaretkeen. Lepidus jätettiin hallitsemaan Italiassa. Caesarin murhaajien laivasto esti kuitenkin tehokkaasti armeijaa ylittämästä Adrianmerta, vain kahdeksan legioonan etujoukko pääsi ylittämään meren vuoden 43 eaa. alussa. [[Sextus Pompeius]], jonka nimi myös esiintyi triumvirien proskriptiolistoilla, oli ottanut Sisilian hallintaansa ja koonnut suuren laivaston. Monet proskriptioita paenneet kokoontuivat Sextuksen luokse. Octavianus lähetti laivaston kukistamaan Sextusta. Laivastojen välinen taistelu päättyi ilman selvää voittajaa. Sextus ei kuitenkaan sekaantunut sotaan enää tämän jälkeen.
[[Kuva:Phil2.png|left|thumb|220px|Filippoin ensimmäinen taistelu käytiin syksyllä 42 eaa..]]
Rivi 67:
==== Antonius idässä, Octavianus Italiassa ====
Philippin taistelujen jälkeen Octavianus palasi Roomaan ja Antonius lähti itään. Triumvirit järjestivät hallintoalueensa uudelleen, ja Antonius otti tehtäväkseen idän olojen järjestämisen. Hän sai myös mukaansa suuren osan legioonista ja sai jatkossakin hallita Galliaa. Octavianuksen tehtäväksi tuli asuttaa palveluksensa lopettaneet veteraanit Italiaan ja samalla jatkaa sotaa Sextus Pompeiusta vastaan. Octavianus sai myös Hispanian Lepidukselta, jolle jätettiin vain Africa. Lepidus oli selvästi jäämässä kahden kumppaninsa varjoon.<ref>The Cambridge Ancient History X, s. 9</ref> Antonius liittoutui Egyptin kuningattaren [[Kleopatra VII|Kleopatran]] kanssa. Hänellä oli myös suhde Kleopatraan, ja heille syntyi kolme lasta.
==== Perusian sota ====
Rivi 74:
==== Brundisiumin sopimus ====
Vuonna 40 Antoniuksen kannattaja Calenus, joka oli hänen käskynhaltijansa Galliassa, kuoli yllättäen. Octavianus käytti tilaisuutta hyväkseen ja sai helposti Antoniuksen Gallian legioonat puolelleen. Samaan aikaan parthialaiset hyökkäsivät voimalla roomalaisia vastaan Lähi-idässä. Antoniuksen oli kuitenkin pakko palata Italiaan varmistamaan asemiaan. Octavianus ja Antonius yrittivät tämän jälkeen kumpikin saada Sextus Pompeiusta puolelleen. Hänen laivastonsa oli kasvanut käsittämään lähes 250 laivaa. Octavianus menikin naimisiin Sextuksen kannattajan ja apen [[Lucius Scribonius Libo]]n tyttären [[Scribonia]]n kanssa. Sextus kannatti luultavasti kuitenkin enemmän Antoniusta, ja hän teki hyökkäyksiä Italian rannikolle vastaan ja valtasi Octavianukselta Sardinian. Octavianuksen joukot miehittivät samalla [[Brundisium]]ia, jonne Antoniuksen laivasto yritti päästä. Octavianus saapui paikalle armeijan kanssa, mutta kärsi tappion Antoniuksen joukkoja vastaan käydyssä kahakassa. Octavianus ja Antonius pääsivät pian sopuun ja solmivat keskenään sopimuksen. Sopimus vahvisti aikaisemman Philippissä tehdyn sopimuksen sillä muutoksella, että Octavianus sai pitää Gallian ja hän sai myös [[Illyria]]n. Lepidus, joka ei edes ollut paikalla, sai pitää African. Octavianus ja Antonius päättivät myös seuraavan viiden vuoden konsuleista, ja Octavianus lupasi luovuttaa Antoniukselle legioonia korvauksena Calenuksen legioonien menettämisestä.<ref>The Cambridge Ancient History X, s. 16–18</ref>
Antonius solmi avioliiton Octavianuksen sisaren Octavian kanssa. Liiton tarkoitus oli lujittaa triumvirien välejä. Antoniuksen vaimo Fulvia oli kuollut vähän aikaisemmin, ja myös Octavian entinen puoliso [[Gaius Claudius Marcellus Minor]] oli kuollut hiljattain. Octavianus ja Antonius saapuivat yhdessä Roomaan, jossa molemmat vastaanottivat [[ovatio]]n. Samoihin aikoihin Octavianuksen sotapäällikkö Helenus valtasi takaisin Sardinian Sextus Pompeiukselta, joka oli jäänyt nuolemaan näppejään Brundisiumin sopimuksen jälkeen. Sextus kiristi puolestaan Italian saartoaan ja valtasi Korsikan. Hän oli saanut jalansijan myös Afrikkaan ja Galliaan. Roomassa jouduttiin taas kärsimään nälkää, ja vuoden 40 eaa. marraskuussa kaupungissa puhkesi levottomuuksia. Triumvirit epäilivät myös toisiaan, ja Octavianus muun muassa teloitutti Gallian armeijansa komentajan Salvidenius Rufuksen, joka oli jo nimitetty seuraavan vuoden konsuliksi. Kerrottiin, että hän olisi juonitellut Antoniuksen kanssa Octavianusta vastaan. Keväällä [[39 eaa.]] triumvirit ja Sextus Pompeius pääsivät yhteisymmärrykseen, ja Sextus sai pitää Sardinian, Korsikan ja Sisilian sekä sai näiden lisäksi Peloponnesoksen. Proskriptioita paenneille myönnettiin myös [[amnestia]].<ref>The Cambridge Ancient History X, s. 19–20</ref>
Rivi 80:
==== Sextuksen ja Lepiduksen kukistuminen ====
[[Kuva:Octavia minor.jpg|left|thumb|Octavia Thurina Minor oli Octavianuksen sisar ja Marcus Antoniuksen neljäs vaimo.]]
Antonius lähti Roomasta Octavian kanssa lokakuussa 39 eaa. Antoniuksen alaiset olivat kukistaneet Vähään-Aasiaan tunkeutuneet parthialaiset. Octavianuksen ja Sextuksen välit heikkenivät heti, kun Antonius oli lähtenyt. Syksyllä 39 eaa. Octavianus erosi Scribonasta, jonka kanssa hän oli mennyt naimisiin saadakseen Sextuksen puolelleen, ja meni pian naimisiin [[Livia Drusilla|Livian]] kanssa. Italiassa oli vieläkin pula ruoasta, ja Octavianus syytti julkisesti Sextusta. Sota syttyi, kun Sextuksen laivaston päällikkö Menodorus loikkasi Octavianuksen puolelle 60 laivan ja kolmen legioonan kanssa. Octavianus sai myös valtaansa Sardinian ja Korsikan. Keväällä 38 eaa. käytiin kaksi suurta meritaistelua, Cumaen rannikolla ja [[Messinan salmi|Messinan salmessa]]. Octavianus kärsi tappion kummassakin taistelussa, mutta Sextus ei ottanut aloitetta vaan pysyi puolustuskannalla. Octavianus palasi Campaniaan. Octavianus pyysi nyt apua Antoniukselta, joka lupasi lähettää. Octavianuksen ja Sextuksen välinen sota heikentäisi molempia Antoniuksen kustannuksella. Octavianuksella oli ongelmia muuallakin. Galliassa oli syttynyt kapina, jonka Agrippa kukisti loppuvuodesta 38 eaa. Roomassa mellakat jatkuivat. Keväällä 37 eaa. Antonius palasi Italiaan neuvottelemaan Octavianuksen kanssa. Octavianus saapui Tarenteumiin tapaamaan Antoniusta. Loppukesästä miehet pääsivät yhteisymmärrykseen. Octavialla saattoi myös olla osuutensa neuvottelujen kulkuun. Antonius lupautui auttamaan Octavianusta Sextusta vastaan. Octavianus saisi laivoja Antoniukselta, ja Antonius puolestaan tulisi saamaan sotilaita Octavianukselta, hän aikoi nimittäin hyökätä Parthiaa vastaan. Antonius jätti 120 sotalaivaa Octavianukselle, mutta Octavianus ei lähettänyt tälle lupamiaan legioonia.<ref>The Cambridge Ancient History X, s. 24–26</ref>
Samaan aikaan kun Octavianus oli tapaamassa Antoniusta Tarantumissa, hänen tärkein alaisensa Agrippa varusti suurta laivastoa. Agrippa, joka oli vuoden [[37 eaa.]] konsuli, vapautti muun muassa 20 000 orjaa, jotta laivastoon saataisiin merimiehiä. Agrippa rakennutti Campaniaan ''portus Iulius'' -sataman.<ref>The Cambridge Ancient History X, s. 27</ref> Agrippa oli saanut valmistetut loppuun vuonna [[36 eaa.]] Octavianus pyysi apua jopa Lepidukselta, joka ei tähän asti ollut sekaantunut sotaan Sextus Pompeiusta vastaan, ja tämä saapui 12 legioonan kanssa. Heinäkuussa 36 eaa. Octavianus aloitti hyökkäyksen Sisiliaan. Hän hyökkäsi itse pohjoisesta, Statilius Taurus idästä ja Lepidus lännestä. Sextuksella oli suuria ongelmia puolustautua kaikkia kolmea hyökkäystä vastaan, mutta hyökkääjien laivasto joutui myrskyyn, jossa tuhoutui paljon laivoja. Ainoastaan Lepidus sai pääosan joukoistaan maihin ja sai Sextuksen sotapäällikön Lucius Plinius Rufuksen piiritetyksi Lilybaeumiin. Sisilian itäpuolella käytiin useita meritaisteluja, joissa yhdessä Sextus kukisti itsensä Octavianuksen johtaman laivaston. Lopulta Octavianus sai joukkonsa maihin, ja pian hänellä oli 21 legioonaa maissa. Sextuksella oli vain 10 legioonaa, ja kohta hänen vallassaan oli vain saaren koilliskärki. Sextuksen ainoa toivo oli kukistaa vastustajansa merellä, ja jostain syystä Octavianus suostui suunnitelmaan. Naulochuksen meritaistelussa, joka käytiin 3. syyskuuta 36 eaa., kummallakin puolella taisteli 300 laivaa. Octavianuksen laivastoa komensi Agrippa. Ainoastaan 17 Sextuksen laivoista säästyi tuholta. Sextuksen legioonat hylkäsivät hänet, ja Sextus itse pakeni itään. Aluksi näytti siltä, että Sextuksen joukot liittyisivät Lepiduksen armeijaan, mutta Octavianus sai heidät puolelleen. Octavianus riisti Lepidukselta triumviraatin jäsenyyden ja hänellä vielä jäljellä olevat provinssit. Lepidus sai pitää omaisuutensa ja ''pontifex maximuksen'' arvon. Sextuksen ja Lepiduksen kukistuttua Rooman valtakuntaa hallitsi enää vain kaksi miestä Octavianus ja Antonius.<ref>The Cambridge Ancient History X, s. 34–36</ref>
Rivi 86:
==== Octavianus valmistautuu sotaan Antoniusta vastaan ====
[[Kuva:Caesar augustus.jpg|right|thumb|200px|Augustus virkamiehenä. Patsas korostaa kunnioitusta perinteistä hallitusmuotoa kohtaan.]]
Octavianukselle oli selvää, että hän ja Antonius ajautuisivat pian sotaan. Sextuksen kukistumisen jälkeen Octavianuksella oli vallassaan 45 legioonaa, jotka kuitenkin olivat lähes valmiita kapinaan. Sotilaat olivat näet alkaneet uskoa Octavianuksen propagandaan, ja nyt kun sisällissota oli saatu päätökseen, sotilaat vaativat vapautusta palveluksesta. Octavianus tiesi kuitenkin pian tarvitsevansa joukkojaan Antoniusta vastaan. Lopulta vain pisimpään palvelleet, kaikki jotka olivat palvelleet Octavianusta Mutinan ja Philippin taisteluissa, päästettiin siviiliin. Kaikille saatiin järjestetyksi maata etupäässä Italiasta ja joillekin Galliasta. Lopuille sotilaille Octavianus lupasi 150 denariusta. Octavianus lupaili heille lisäksi sotasaalista Illyrian sotaretkeltä, jota hän suunnitteli. Roomassa Octavianus juhli ovation, ja hän vihjaili, että tasavalta saatettaisiin palauttaa, kunhan Antonius vain palaisi idästä. Sen jälkeen Octavianus järjesti Roomaan jonkinlaisen poliisivoiman ja määräsi Calvisius Sabinuksen kukistamaan Italiaa vaivaavat rosvojoukot. Octavianus antoi myös tavallisten virkamiesten toimittaa tavanomaisia tehtäviään vapaammin kuin aikaisemmin.<ref>The Cambridge Ancient History X, s. 36–37</ref>
Antonius yritti samalla valmistautua sotaan Armeniaa vastaan, mutta hänen aikeitaan häiritsi Kreikkaan paennut Sextus, joka epätoivoisesti yritti liittoutua Antoniuksen kanssa. Antoniuksen riesaksi Octavia saapui myös hänen luokseen, ehkä Octavianuksen määräyksestä. Vaikka Antoniuksen ja Kleopatran suhde oli yleinen puheenaihe, ei Octavia kuitenkaan ottanut miehestään avioeroa. Octavianus lähetti Octavian mukana myös osan niistä joukoista, jotka hän oli aikaisemmin luvannut Antoniukselle. Loppuvuodesta 35 eaa. Antonius palasi kuitenkin Aleksandriaan Kleopatran luokse ja jätti Octavian Ateenaan. Seuraavana vuonna Antonius soti Armeniassa. Armenian kukistaminen oli kuitenkin laiha lohtu Antoniukselle Parthiaa vastaan kärsityn häpeällisen tappion jälkeen. Palattuaan Aleksandriaan hän juhli voittoa ylellisellä seremonialla, joka muistutti paljon roomalaista triumfia. Octavianus käytti tätä propagandassaan Antoniusta vastaan. Antonius valmistutti kultaiset valtaistuimet itselleen ja Kleopatralle Aleksandrian Gymnasioniin. Heidän yhteiset lapsensa saivat pienemmät valtaistuimet. Antonius nimitti poikansa [[Aleksanteri Helios|Aleksanteri Helioksen]] Armenian, Meedian ja Parthian – kunhan se vain vallattaisiin – kuninkaaksi. Aleksanterin kaksoissisar [[Kleopatra Selene]] nimitettiin [[Kyrene]]n hallitsijaksi. Vasta kaksivuotias [[Ptolemaios Philadelphus]] nimitettiin Foinikian, Syyrian ja Kilikian hallitsijaksi. Lapset puettiin kuninkaallisiin asuihin, kun heitä esiteltiin kansalle. Roomassa kauhisteltiin tällaista itämaista epäsiveellisyyttä ja Octavianus käytti tätä hyväkseen. Octavianus käytti propagandassaan hyväkseen sisarensa kohtaloa. Antoniuksen ja Kleopatran suhteesta kierteli kaikenlaisia tarinoita. Antonius vastasi tietysti samalla mitalla, mutta hän oli selvästi joutunut puolustuskannalle propagandasodassa Octavianusta vastaan. Propaganda oli suunnattu etupäässä Italian asukkaille ja erityisesti veteraaneille.<ref>The Cambridge Ancient History X, s. 38–41</ref>
Rivi 100:
Antoniuksen aika idässä kului sotaretkillä ja Kleopatran kanssa kuherrellessa. Samaan aikaan Octavianus vahvisti lännessä valtaansa, levitti propagandaa ja kokosi liittolaisia. Augustus vihjaili, että Antoniuksen pitkä aika itämailla eksoottisen kuningattaren pauloissa oli muuttamassa häntä vähemmän roomalaiseksi.
Triumvirien toinen viisivuotiskausi päättyi vuoden [[33 eaa.]] lopussa . Tällä kertaa Octavianuksen ja Antoniuksen kauden jatkamisesta ei kuitenkaan ollut puhettakaan. Vuoden 34 eaa. alussa konsuleiksi nousivat Antoniuksen vankat kannattajat [[Gaius Sosius]] ja [[Gnaeus Domitius Ahenobarbus (vuoden 32 eaa. konsuli)|Domitius Ahenobarbus]]. Sosius hyökkäsi heti julkisesti Octavianusta vastaan. Octavianus itse ei ollut Roomassa mutta palasi pian ja saapui senaatin istuntoon henkivartijoiden kanssa. Senaatin istunnon aikana hän istui konsulien keskellä, vaikkei hänellä tällaista oikeutta ollutkaan. Konsulit pelästyivät ja pakenivat Antoniuksen luokse. Heidän mukanaan seurasi useita, jopa satoja, senaattoreita. Antonius muodosti heistä oman ”vastasenaatin”.<ref>The Cambridge Ancient History X, s. 49–50</ref>
Vuonna 32 eaa. Antonius saapui joukkoineen Kreikkaan. Antoniuksen armeijaan kuului ehkä 100 000 sotilasta ja hänen laivastoonsa 500 sotalaivaa ja 300 kuljetusalusta. Alkukesästä Antonius ilmoitti eroavansa Octaviasta, joka oli asunut Roomassa. Octavianus oli käyttänyt propagandassaan hyväkseen Antoniuksen ja Kleopatran suhdetta. Octavianus maalasi tulevaa sotaa eräänlaisena ristiretkenä itää vastaan. Idässä oli myös monia, jotka halusivat kostaa Roomalle vanhat kaunat. Yllättävä käänne sattui, kun entinen konsuli Plancus ja tämän veljenpoika Titius loikkasivat Octavianuksen puolelle. Plancus piti senaatissa Antoniusta pilkkaavan puheen, mutta ei saanut suurempaa vaikutusta. Sen jälkeen Plancus kertoi Octavianukselle, että Antonius oli jättänyt testamenttinsa [[Vestan neitsyet|vestaalien]] huostaan. Elossa olevan henkilön testamentin avaaminen oli laiton teko, mutta Octavianus sai kuitenkin testamentin käsiinsä. Testamentin sisältö oli yllättävä. Antonius tuli haudata Aleksandriaan, Julius Caesarin ja Kleopatran äpäräpoika [[Kaisarion]] tuli julistaa Caesarin pojaksi, Kleopatran lapsille tuli jakaa suunnattomia rahalahjoja. Testamentin sisältö sopi Octavianuksen propagandaan täydellisesti. Octavianuksen on epäilty itse kirjoittaneen osan testamentin sisällöstä.<ref>The Cambridge Ancient History X, s. 50–52</ref>
[[Kuva:Schlacht bei Actium.png|300px|right|thumb|Aktionin taistelu käytiin vuonna [[30 eaa.]]]]
Triumvirien kauden päätyttyä Octavianuksen laillinen asema oli epävarma. Kesällä 32 eaa. Octavianus järjesti niin, että Rooman kansalaiset vannoivat hänelle uskollisuusvalan. Lähin vastine tällaiselle valalle oli vala, jonka sotilaat vannoivat sotapäällikölleen. Valan vannominen ei luultavasti ollut täysin vapaaehtoista, ainoastaan Antoniuksen entisten veteraanien koloniat säästyivät.<ref>The Cambridge Ancient History X, s. 52–53</ref>
Kiristyvä tilanne johti sotaan miesten kesken [[32 eaa.]] [[Aktionin taistelu]]ssa vuonna 31 eaa. Octavianus löi Antoniuksen ja Kleopatran, jotka pakenivat Egyptiin. Aktionia on usein pidetty historiallisena rajapyykkinä ja esimerkiksi Cassius Dio laski Rooman uuden hallitsijan "monarkian" alkaneen tästä vuodesta. Egypti oli kuitenkin vielä valtaamatta, ja Octavianuksen joukot pääsivät sinne heinäkuussa 31 eaa. Aleksandria kaatui Octavianuksen piiritykselle 1. elokuuta, jonka jälkeen Antonius otti oman henkensä. Kleopatra joutui Octavianuksen vangiksi, mutta riisti hengen itseltään. Tarinan mukaan antamalla käärmeen purra itseään kuultuaan, että Octavianus aikoi esitellä kuningatarta [[triumfi]]ssa palattuaan Roomaan. Toisaalta Kleopatran kuolemasta oli hyötyä Octavianukselle, koska Egyptissä oli levotonta valloituksen jälkeen ja elossa ollut Kleopatra olisi voinut toimia keulakuvana kansannousussa Roomaa vastaan. Kleopatran ja Caesarin poika [[Caesarion]] murhattiin, mutta Antoniuksen ja Kleopatran lapset säästettiin.<ref>The Cambridge Ancient History s.63-64</ref>
Rivi 111:
==== Yksinvaltiaaksi ====
Vuonna [[28 eaa.]] Octavianus ja Agrippa ottivat vastaan [[kensori]]n valtuudet. He olivat myös saman vuoden konsulipari. Octavianus antoi erottaa useita senaattoreita. Senaattiin oli nimittäin otettu jäseniksi useita henkilöitä joita muut senaattorit eivät pitäneen sen arvoisina. Octavianus antoi myös julistaa että kaikki triumvirien säätämät lait, mukaan lukien hänen omansa, tultaisiin kumottamaan vuoden lopussa. Tarkoitus oli selvästi osoittaa että palattaisiin ennen sisällissotia vallinneeseen tilanteeseen.<ref>CAH X s. 76-78</ref>
Vuoden 27 eaa. alussa Octavianus ja Agrippa ottivat jälleen vastaan konsulin virat. Tammikuun iduksena senaatille pidetyssä puheessa Octavianus julisti palauttaneen Rooman valtion takaisin senaatille ja sen kansalle, jotka nyt saisivat päättää valtakunnan tulevaisuudesta. Senaatti antoi Octavianukselle ''provincian'' eli provinssin, joka käsitti Hispanian, Gallian ja Syyrian, kymmeneksi vuodeksi. 16. tammikuuta senaatti myönsi Octavianukselle ennennäkemättömän arvonimen ''Augustus'' eli "kunnianarvoisa". Kerrotaan että Octavianus tai hänen avustajansa olisivat aluksi ehdottaneet arvonimeä Romulus, Rooman myyttisen perustajan mukaan, mutta tämä ehdotus oli kaatunut senaatin vastustuksen takia. Augustus, tällä nimellä hänet tästä lähtien tunnettiin, sai myös useita muita kunnianosoituksia.<ref>CAH X s. 79</ref>
Tämän vuoden elokuussa Augustus matkusti Galliaan ja sieltä Hispaniaan. Matkan tarkoituksena oli luultavasti antaa kuva että senaatti ja kansa tosiaan oli vallassa Roomassa. Samana vuonna vietettiin kahdet triumfit. Toisen niistä sai [[Marcus Licinius Crassus (konsuli 30 eaa.)|Marcus Licinius Crassus]], Julius Caesarin triumvirikumppanin pojanpoika, joka oli omin käsin tappanut vihollisen päällikön taistelussa. Tästä uroteosta hänelle olisi tullut myöntää ''[[spolia opima]]'', mutta Augustus esti tämän. Ilmiselvästi kenelläkään ei tullut olla suurempia sotilaallisia saavutuksia kuin hänellä.<ref>CAH X s. 80</ref>
Vuonna [[27 eaa.]] Augustus ilmoitti luopuvansa vallasta ja palauttavansa sen [[Rooman senaatti|senaatille]]. Tämä siirto oli ehkä Augustuksen uran nerokkain propagandatemppu. Tiettävästi Octavianuksen kannattajat mellakoivat ja senaatti päätyi antamaan Octavianukselle [[prokonsuli]]n vallan valtakunnan länsiosissa ja Syyriassa. Näin Augustus sai valtaansa pääosan armeijasta. Senaatti antoi Octavianukselle myös arvonimet ''Augustus'', kunnianarvoisa, ja ''[[princeps]]'', päämies. Ensimmäinen arvonimi nosti Octavianuksen valtakunnan muiden kansalaisten yläpuolelle ja lujitti hänen auktoriteettinsa. Jälkimmäinen, aiemmin muun muassa [[Pompeius|Pompeiukselle]] myönnetty arvonimi teki hänestä tasavallan ensimmäisen kansalaisen. Octavianukselle annettiin myös oikeus käyttää ''[[corona]]a'', seppelettä, jota aiemmin vain [[triumfaattori]] oli käyttänyt voittokulkueen aikana.
Rivi 122:
==== Augustuksen valtakausi ====
Seuraavina vuosina Augustus kokosi itselleen hiljalleen lisää valtaa. Hän luopui vuonna [[23 eaa.]]
Tribuuninoikeuksien ohella Augustus sai Rooman kaupungin [[imperium|imperium-]]vallan ja ''imperium proconsulare maius'' -vallan ([[prokonsuli]]n suurempi imperium), joka antoi hänelle oikeuden puuttua provinssien tapahtumiin. Tämän seurauksena hänestä tuli ainoa, joka saattoi saada triumfin, koska kaikki uskonnollisluonteinen imperium-valta oli nyt hänellä. Vuonna [[19 eaa.]] Augustus sai oikeuden käyttää konsulin arvomerkkejä vaikka ei ollut konsuli. Tämä tehtiin ilmeisesti Augustuksen kannattajien aiheuttamien levottomuuksien ehkäisemiseksi. [[Lepidus|Lepiduksen]] kuoltua [[13 eaa.]] hänet nimitettiin [[pontifex maximus|pontifex maximukseksi]] eli pontifex-pappiskollegion esimieheksi.
Rivi 148:
Augustus oli yksi antiikin maailman suurista propagandisteista. Hän palkkasi runoilijoita, historioitsijoita ja taiteilijoita muokkaamaan julkisuuskuvaansa. Kuvanveisto esimerkiksi siirtyi vähitellen realismista kohti ihannoivaa keisariutta palvelevaa kuvaustyyliä. Augustuksen propaganda oli niin tehokasta, että sitä on monin osin toisteltu nykypäiviin asti.
Augustus väitti perustaneensa uudelleen ''tasavallan'', ja hänen propagandansa takia väite näytti lähes uskottavalta. Toisin kuin Caesar, Augustus kätki todellisen valtansa, eikä häntä kutsuttu diktaattoriksi tai kuninkaaksi vaan tittelillä ''princeps'', joka tarkoittaa ensimmäistä kansalaista tai hallitsevaa kansalaista. Augustus myös esiintyi usein hyvin vaatimattomana. Hän ei asunut valtavassa palatsissa vaan normaalikokoisessa talossa Rooman perinteisellä
Augustuksen vallankumous, joka toi prinsipaatin eli [[monarkia]]n valtaan, saatiin näyttämään konservatiiviselta [[restauraatio]]lta.
Rivi 156:
== Perhe ==
Augustus oli naimisissa kolmesti. Ensimmäisen avioliittonsa hän solmi [[Clodia Pulchra]]n kanssa Julius Caesarin murhan jälkeen. Clodian äiti oli Marcus Antoniuksen vaimo [[Fulvia]], ja hänen isänsä oli [[Publius Clodius Pulcher]]. Fulvia tarjosi Clodiaa vaimoksi nuorelle Octavianukselle, kun tämä muodosti toisen triumviraatin Marcus Antoniuksen ja Lepiduksen kanssa. Lepidus tarjosi Octavianukelle vaimoksi oman vaimonsa sukulaista Serviliaa. Octavianus valitsi kuitenkin Clodian.
Octavianus otti avioeron Clodiasta vuonna 40 eaa. ja meni naimisiin [[Scribonia]]n kanssa. Scribonia oli [[Lucius Scribonius Libo]]n ja Cornelia Sullan tytär. Scribonian eno oli [[Sextus Pompeius]], jonka kanssa Octavianus yritti solmia liittoa. Avioliitosta ei kuitenkaan tullut pitkäaikainen. Parin ainut lapsi [[Julia (Augustuksen tytär)|Julia]] syntyi vuonna [[39 eaa.]], ja lapsen syntymän jälkeen Octavianus otti avioeron vaimostaan.
Octavianus tapasi kolmannen vaimonsa [[Livia Drusilla]]n vuonna [[38 eaa.]], ja tarinan mukaan hän rakastui ensisilmäyksellä. Livia oli tuolloin vielä naimisissa erään Tiberius Claudius Neron kanssa. Parilla oli jo yksi lapsi, tuleva keisari [[Tiberius]]. Lisäksi Livia oli raskaana. Livian mies suostui tai pakotettiin, eroamaan vaimostaan, ja häät pidettiin pian tämän jälkeen.<ref>[http://www.roman-emperors.org/livia.htm Roman Emperors – Livia (Wife of Augustus)] {{en}}</ref>
| |||