Ero sivun ”Manhattan-projekti” versioiden välillä

[[Suhteellisuusteoria]]n kehittäjä [[Albert Einstein]] kirjoitti vuonna 1939 [[Yhdysvaltain presidentti]] [[Franklin D. Roosevelt]]ille kirjeen, jossa hän kertoi [[natsi-Saksa|Saksasta]] kantautuneiden tietojen pohjalta atomipommin rakentamisen olevan mahdollista.{{lähde}} Yleisen käsityksen mukaan Einstein myönsi tukensa ydinpommin kehittämiselle ja atomitutkimukselle. Einstein allekirjoitti itse ja laati fyysikko Leo Szilardin kanssa kirjeen presidentti Rooseveltille. Einstein tiedosti mahdollisen vaaran, jonka natsi-Saksa muodostaisi jos se onnistuisi saamaan ydinaseen ensimmäisenä.<ref>https://www.osti.gov/opennet/manhattan-project-history/Events/1939-1942/einstein_letter.htm</ref> Vaikka Einstein katsoi olevansa pasifisti, hän piti voimankäyttöä joskus tarpeellisena ja kannatti amerikkalaisten atomitutkimusta ja atomipommitutkimusta.<ref>[https://www.theguardian.com/science/2005/jul/05/japan.internationaleducationnews Einstein's pacifist dilemma revealed] The Guardian 5.7.2005. Viitattu 11.10.2016</ref> Itse kirjeessä Rooseveltille korostettiinkin eritoten natsi-Saksan atomitutkimuksen verkkaista etenemistä, ja kehotettiin Yhdysvaltoja panostamaan atomitutkimukseen. Samassa kirjeessä nostettiin esille mahdollisen atomipommin suuri tuhovoima, sekä fissioreaktion mahdollisuudet energiantuotantoa varten.{{Lähde||8. helmikuuta 2016|vuosi=2016}}

Vuonna 1939 [[Otto Hahn]], [[Lise Meitner]] ja [[Fritz Strassmann]] olivat tehneet Saksassa kokeita, joissa todettiin uraaniytimien halkeavan [[neutroni]]pommituksessa.{{lähde}}

Manhattan-projektia johtivat fyysikko [[Robert Oppenheimer]] ja armeijan puolelta insinöörikenraali [[Leslie Groves]], jonka huomattavin saavutus ennen tätä oli [[Pentagon]]in rakentaminen; Groves tunnettiin liikanimellä ”armeijan paras kasarminrakentaja”. Pommin rakentaminen edellytti lukuisia tutkimuksia ja keksintöjä. <ref>http://www.atomicheritage.org/location/oak-ridge-tn Viitattu 4.8.2015.</ref> Hankkeeseen värvättiin mukaan suuri määriä ihmisiä ja laitoksia. Erilaiset kaupalliset yritykset, kuten esimerkkinä mainiten: [[Bechtel]], B&W ([[Babcock and Wilcox]]) sekä [[Monsanto]] ja [[DuPont]] {{lähde}} osallistuivat nekin tähän suurimittaiseen projektiin. Työt aloitettiin alkuvuodesta 1939:{{lähde}} ensin perustamalla erityiskomitea (''Interim Committee'') — joka suoraan vastuullinen Yhdysvaltain presidentille,{{lähde}} ja ostamalla 6&nbsp;000 dollarin arvosta [[grafiitti]]a, jota tarvittiin hallitun ydinfission hidastimena.

Huomattiin, että rikastetun uraanin lisäksi myös plutoniumia voitiin käyttää pommimateriaalina. [[Enrico Fermi]] suoritti 2. joulukuuta 1942 hankkeen kannalta välttämättömän [[ketjureaktio (fysiikka)|ketjureaktiokokeen]], jonka pelättiin riistäytyvän käsistä, mutta joka kuitenkin pysyi hallinnassa.{{lähde}} Fermi oli valinnut tarkasti miehet, jotka hoitivat ohjaussauvoja, lisäksi miilun yläpuolelle oli sijoitettu erityiselle telineelle itsemurharyhmäksi kutsuttu neljän miehen ryhmä, joiden vieressä oli neljä sadan litran pullollista väkevöityä [[kadmium]]liuosta.{{lähde}} Jos reaktio olisi voimistunut hallitsemattomaksi, miehet olisivat murskanneet pullot - tämä olisi kuitenkin merkinnyt käytännössä reaktorin tuhoa. Siksi Fermi käskikin itsemurharyhmän tarkkailla häntä itseään ja murskata pullot vasta kun hän kaatuisi kuolleena maahan - muuten hän uhkasi mukiloida miehet pajavasaralla.{{lähde}}

Tammikuuhun 1945 mennessä, aloitti toimintansa [[Hanford]]in plutoniumin erottelulaitos ja [[Oak Ridge]]n rikastuslaitos.{{lähde}} Havaittiin, ettei plutoniumpommista kannata käytännössä tehdä tykkityyppistä, koska tykistä tulisi epäkäytännöllisen pitkä sekä niin painava, ettei sitä voitaisi kuljettaa pommikoneessa.

Pommi oli läpimitaltaan noin 1,5 -metrinen pallo, jonka kyljessä oli räjäytyslaite. Pallo koostui pääosin räjähteistä, joiden keskellä oli noin 6,2&nbsp;kg painava plutoniumpallo, jonka läpimitta oli yhdeksän senttimetriä.{{lähde}} Kahdesta eri räjähdetyypistä muotoillut ”linssit” puristivat räjähtäessään plutoniumpallon [[kriittinen massa|kriittiseksi]], jolloin ketjureaktio alkoi. Ketjureaktio kiihtyi räjähdykseksi, josta vapautunut energia nosti [[lämpötila]]n kymmeneen miljoonaan asteeseen.{{lähde}}

Pommin välähdys nähtiin noin 300&nbsp;kilometrin päähän ja se oli 30&nbsp;km:n päässä useita keskipäivän [[Aurinko]]ja kirkkaampi, niin että se kykeni sokeuttamaan ihmisen tilapäisesti noin 15&nbsp;km:n päästä. Välähdys muuttui nopeasti laajenevaksi tulipalloksi, joka kasvoi kahdessa sekunnissa 600&nbsp;m:n läpimittaiseksi ja lopulta 1,5-kilometriseksi.{{lähde}} Tulipallon sisällä tapahtuva [[kaasu]]n virtaus muutti tulipallon hehkuvaksi pilveksi, johon syntyi maasta imeytyvästä aineesta koostuva kanta. Kun tulipallo kohosi ja jäähtyi, räjähdys näytti [[sienipilvi|sienipilveltä]] ja lopulta pilarilta. Sitten eri suunnilta puhaltavat tuulet hajottivat pilven eri suuntiin. Pilvi kohosi viidessä minuutissa noin 12&nbsp;km:n korkeuteen. Ääni kuultiin ainakin 160&nbsp;km:n päähän.{{lähde}}

Pommin alustana ollut terästorni haihtui valtaosin: siitä jäi maan pinnalle vain vääntynyttä [[teräs]]tä ja [[betoni]]a.{{lähde}} Kaikki kasvillisuus hävisi matalasta 80&nbsp;m:n säteisestä kraatterista, joka vietti lievästi keskustaa kohti. Kraatteri syntyi pääosin pommin paineaallon puristuksesta. Kraatterin keskellä oli noin 50 metrin läpimittainen matala malja, jonka syvyys oli 2&nbsp;m. Pommi ei kaivanut suurta kuoppaa, sillä sitä ei räjäytetty aivan maan pinnalla. Radioaktiivinen laskeuma silti syntyi.

Merkittävää radioaktiivisuutta ei havaittu räjäytyspaikan läheisyydessä, mutta kauempana laskeuma oli paikoin huomattavan voimakas. [[Ionisoiva säteily|Radioaktiivisuutta]] havaittiin ainakin 160 kilometriä pitkällä ja 50 kilometriä leveällä alueella. Noin 30&nbsp;km:n päässä havaittiin ”kuuma kohta”, jossa oli runsaasti säteilyä.{{lähde}} Joitakin evakuointeja tehtiin, muttei siirretty esimerkiksi 0,9&nbsp;km:n päästä ”Kuumasta kanjonista” sijaitsevaa Ratcliffin perhettä.{{lähde}}