Ero sivun ”Vienan retket” versioiden välillä

| päivämäärä = <center>[[21. maaliskuuta]] – [[2. lokakuuta]]<br><center>[[ 1918]]

| taistelija1 = [[kuvaTiedosto:Flag of Finland 1918 (state).svg|20 px]] suomalaiset<br>&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp; vapaaehtoiset<br>&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;[[valkoiset]]

| taistelija2 = [[kuvaTiedosto:Flag RSFSR 1918.svg|21 px]] [[Venäjän sosialistinen federatiivinen neuvostotasavalta|Venäjä]]<br>&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;[[karjalaiset (kansa)|karjalaiset]]<br>&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;suomalaiset [[punakaarti|punaiset]]<br>{{Britannia}}

| komentaja1 = [[kuvaTiedosto:Flag of Finland 1918 (state).svg|20 px]] [[K. M. Wallenius]]<br>[[kuvaTiedosto:Flag of Finland 1918 (state).svg|20 px]] [[Carl Wilhelm Malm]]<br>[[kuvaTiedosto:Flag of Finland 1918 (state).svg|20 px]] [[Toivo Kuisma]]

| komentaja2 = [[kuvaTiedosto:Flag RSFSR 1918.svg|21 px]] [[Oskari Tokoi]]<br>[[kuvaTiedosto:Flag RSFSR 1918.svg|21 px]] [[Verner Lehtimäki]]<br>{{Britannian lippu}} [[Philip James Woods]]

| vahvuus1 = 1 &nbsp;500

| vahvuus2 = 1 &nbsp;550

| tappiot2 = 100-150

Everstiluutnantti Malmin joukot olivat ensimmäiset suomalaiset, jotka ylittivät Suomen ja Vienan rajan. Malm kokosi ensimmäisen komppanian vapaaehtoisia [[Kuopio]]n seudulta. [[Savo]]n mustakeltaisin kokardein, samanlaisilla siisteillä univormuilla ja ''Karjalan puolesta''-käsivarsinauhoilla koristellut joukot ylittivät rajan Suomussalmella [[21. maaliskuuta]] [[1918]] paraatimarssilla leijonalippu hulmuten. Malm nimesi retkikuntansa päiväkäskyssään rajanylityspäivänä ''Vienan Karjalan joukoiksi''. Aktiivisen heimoystävän [[kapteeni (sotilasarvo)|jääkärikapteeni]] [[Toivo Kuisma]]n johtama toinen komppania ylitti rajan [[30. maaliskuuta]].<ref name="multiple"/>

Joukoilla oli 2000 kivääriä patruunoineen jaettavaksi karjalaisille, jotka suomalaisten suunnitelmien mukaan nousisivat kapinaan. Joukot pyrkivät näyttämään Vienan vapauttajilta eivätkä valloittajilta käyttäytymällä hyvin ja noudattamalla karjalaisten tapoja. Retkikunta saavutti [[Vuokkiniemi|Vuokkiniemen]], jossa joukot otettiin vastaan suopeasti. Tämän jälkeen [[10. huhtikuuta]] joukot hyökkäsivät Vienan Kemiin, mutta bolševikit torjuivat huonosti suunnitellun hyökkäyksen. Suomalaisista neljä kaatui, kaksi haavoittui ja toiset kaksi katosivat. Suomalaiset olivat aliarvioineet vihollisen voimat ja vetäytyivät [[Uhtua]]lle, jonne he jäivät asumaan kesäksi.<ref name="multiple"/>

Joukot passivoituivat ja masentuivat Uhtualla. Suomalaiset sotilaat ahdistuivat ja nolostuivat, kun karjalaiset eivät tulleetkaan suomalaisten puolelle. Uhtuan suojeluskunnan komentajan kuoltua retkikunnan asema vaikeutui entisestään. Suojeluskuntapäällikkö oli ollut harvoja itäkarjalaisia johtajia, jotka olivat avoimesti suomalaisten puolella. Englantilaiset ja venäläiset olivat levittäneet karjalaisille [[propaganda]]a, jonka mukaan suomalaisten puolelle meneminen johtaisi Saksan suorittamaan Itä-Karjalan valtaukseen. Malmin retkikunta heikkeni Mannerheimin erottua virastaan. Hallitus päätti jättää Malmin retkikunnan Vienan Karjalaan varmuuden vuoksi, varsinkin kun Suomi ei saanut ratkaistua [[Itä-Karjalan kysymys]]tä neuvotteluteitse. Saksa ei suhtautunut myötämielisesti suomalaisten suunnitelmiin ja sotatoimet päätettiin siirtää talvelle [[1919]]. Kaiken lisäksi tilanne oli kiristynyt suurvaltapolitiikan myötä, kun englantilaiset alkoivat keskittää sotilaallista painopistettään Vienanmerelle mahdollisen saksalaishyökkäyksen varalta. Pohjoisemmassa brittien varustama suomalaisten punakaartilaisten muodostama [[Muurmannin legioona]] alkoi operoida Walleniuksen joukkoja vastaan.<ref name="multiple"/>

Kuisman joukko vetäytyi rajan yli Suomeen [[2. lokakuuta]] [[1918]] ja aloitti rajavartion toimet. Lokakuun lopussa Kuopiossa Kuisman joukko hajotettiin virallisesti. Sisällissodan aikana syntyneestä raja-alueiden turvaamisesta oli syttynyt ensimmäinen heimosota, joka oli surullinen kahden heimokansan taistellessa toisiaan vastaan. Suomalaisvapaaehtoisten tunnuslause oli "Karjalan puolesta", kun taas Karjalan rykmentin tunnuslause oli "Karjalan vapauden puolesta". Kuisman retkikunnan 300:sta taisteluihin osallistuneesta miehestä kaatui 83 eli yli neljännes. Retki epäonnistui käytännössä Ison-Britannian propagandan aiheuttaman heimoristiriidan takia.<ref name="multiple"/>

Walleniuksen retkikunnan toimet lasketaan Vienan retkiin, mutta retkikunnan alkuperäiset tehtävät olivat laajempia kuin vain pyrkimykset Vienan Suomeen liittämiseen. Pohjois-Suomen sotilaallinen johtaja jääkäriyliluutnantti K. M. Wallenius ehdotti [[10. maaliskuuta]] 1918 päämajalle, että [[Kuolan niemimaa|Kuola]]an ja Pohjois-Vienaan tehtäisiin sotaretki, jolla pyrittäisiin lyömään Suomen selustassa pakolaisina elävät [[punakaarti]]laiset. Retki Vienaan hyväksyttiin ja Wallenius kytki sen Malmin Etelä- ja Keski-Vienan hankkeisiin ja tuolloin vielä toteuttamatta jääneeseen Aunuksen retkikuntaan. Wallenius ei ollut idealisti ja hän ei ollut kovin palava heimoaatteen mies, toisin kuin C. W. Malm. Wallenius halusi murskata Suomea painostavan ikävän turvallisuusuhkan ja luoda Suomelle suuremmat puolustuskykyisemmät rajat.<ref name="multiple"/>

Walleniuksen johtama pääjoukko 500 miehineen eteni vielä Suomen puolella olevalle [[Kuusamo]]n [[Paanajärvi|Paanajärvelle]] [[28. maaliskuuta]] 1918. Paanajärveä vastapäätä Vienan puolella olevassa [[Oulanka|Oulangassa]] ei ollut tiedustelun mukaan punaisia. [[21. maaliskuuta]] suomalaiset tuhosivat punaisten kymmenmiehisen tiedusteluryhmän ja [[24. maaliskuuta]] suomalaiset löivät 200 punaista taistelussa surmaten heistä 16 [[Salla]]ssa sekä [[26. maaliskuuta]] suomalaiset valkoiset ja punaiset vaihtoivat laukauksia [[Soukelo]]ssa. Nämä muutaman päivän aikana saavutetut voiton poistivat punaiset Suomen puolelta, ja rintamalinjan vakiinnuttua rajan tuntumaan, voitiin valmistautua Vienaan siirtymiseen. Voitot saavuttaneita 700 miehisiä joukkoja johti jääkäriluutnantti [[Oiva Willamo|Oiva Johannes Willamo]]. Willamon joukkojen ensimmäinen komppania koostui peräpohjalaisista suojeluskuntavapaaehtoisista, toinen komppania koostui asevelvollisista ja kolmas komppania asevelvollisista sekä suojeluskuntalaisista. Näin ollen joukkojen kokonaismiesmäärä oli yhteensä 1200.<ref name="multiple"/>

[[31. maaliskuuta]] 1918 Wallenius sai käskyn edetä Vienaan. Asevelvollisesta koostuvat joukot kapinoivat päätöstä vastaan, koska heidän mukaansa palvelussitoumus ei sitonut heitä Suomen ulkopuolella sotimiseen. Walleniuksen maanittelun ja revolverilla ojentamisen jälkeen pääjoukko siirtyi [[3. huhtikuuta]] rajan yli Vienan puolelle. Willamon joukot valtasivat [[Tuntsa]]n kylän ja aikoivat edetä [[Ruva]]aan, mutta punaiset viholliset olivat etulyöntiasemassa parempien asemien ja aseiden ansiosta, vaikka suomalaisilla olikin selvä ylivoima. Samaan aikaan Wallenius yritti vallata Soukelon kylää, mutta kunnolla kouluttamattomat asevelvolliset eivät suostuneet taistelemaan. Neljän haavoittuneen jälkeen joukko perääntyi ja Wallenius alkoi kouluttaa joukkojaan. Soukelo oli tärkeätä vallata Pohjois-Vienaan pääsyn kannalta. Soukelon kylä sijaitsee noin 30&nbsp;km:n päässä Suomen vanhasta valtakunnanrajasta [[Pääjärvi (Karjalan tasavalta)|Pääjärven]] ja [[Ruvajärvi|Ruvajärven]] välisellä kannaksella toimien näin porttina Pohjois-Vienan sydänmaille.<ref name="multiple"/>

Willamon joukkojen toisen komppanian päällikkö jääkäriyliluutnantti [[Lauri Stark]] hyökkäsi [[Alakurtti|Alakurtista]] 10–20&nbsp;km itään Vienan puolella olevaa [[Kuivitsalampi|Kuivitsalammen]] ''Kanasen'' kylää vastaan. Vihollisen voimat aliarvioineessa hyökkäyksessä 250 miehestä kaatui 32 ja haavoittui 21 miestä. Wallenius yritti vallata Soukelon uudelleen [[8. huhtikuuta]] [[1918]]. Suomalaisten hyökkäysketjut etenivät 30-40 metrin päähän kylästä, mutta taistelun alettua eivät huonon taistelukokemuksen takia kyenneet etenemään. Punaiset huomasivat konetuliaseettomien suomalaisjoukkojen huonon koulutustason sekä taistelumotivaation ja hyökkäsivät suomalaisia päin. Suomalaiset alkoivat paeta, minkä jälkeen Wallenius keskeytti valtausyrityksen. Suomalaisista joukoista 7 kaatui ja 18 haavoittui. Kaikkia suomalaisjoukkoja komensivat hyvin koulutetut jääkärit, mutta miehistö oli taistelukokematonta ja -kyvytöntä.<ref name="multiple"/>

Aikaansaamattomat hyökkäykset olivat kuitenkin hyödyllisiä. Punaisten komentajat pelästyivät valkoisten suomalaisten hyökkäyksiä ja vetäytyivät vapaaehtoisesti Soukelosta. Huhtikuun puolessa valtasivat Soukelon sen karjalaisten asukkaiden viileästä vastaanotosta huolimatta. Koillispohjalaiset asevelvolliset alkoivat kuitenkin kapinoimaan eikä voitu toteuttaa suunnitelmaa hyökkäyksestä Pohjois-Vienaan. Wallenius ei saanut Mannerheimilta lisäjoukkoja, koska [[Viipuri]]a vallattiin juuri ja Ison-Britannian suhtautuminen kylmeni Suomen suhteen. Wallenius kuitenkin toi Suomen puolelta konekivääreitä ja kaksi [[tykki]]ä. [[18. huhtikuuta]] Willamo teki retkikunnan viimeisen hyökkäyksen, jolla pyrittiin murtamaan punaisten puolustus [[Kilislampi|Kilislammella]]. Hyökkäyksessä kaatui seitsemän miestä ja 23 haavoittui. Wallenius muutti päiväkäskyllä Kuusamon ja [[Kuolajärvi|Kuolajärven]] komennuskunnat ''Sallan rykmentiksi'', joka aloitti rajavartioinnin ja teki tiedusteluja Vienan puolelle. Ison-Britannian tukemia punaisia oli Vienan puolella 1000 ja he alkoivat siirtyä lopullisesti Ison-Britannian lipun alle. Näin ollen tilanteesta uhkasi muodostua sotatila Suomen ja Ison-Britannian välille. Punaisista muodostunut [[Muurmannin legioona]] aloitti menestykselliset taistelut Walleniuksen 700-miehistä ''Lapin I rajavartiopataljoona''a vastaan heinäkuussa 1918. Tilanne huononi kesää myöten myös huolto-ongelmien osalta, kun miehet eivät saaneet kunnon varusteita eivätkä ruokaa. Sisällissodan operaatio oli pitkittynyt syksylle saakka, vaikka sisällissota oli jo päättynyt [[15. toukokuuta]].<ref name="multiple"/>

Englantilaisten propagandan vähetessä ja venäläisten bolševikkien sortotoimien kiihtyessä vuosina [[1919]]-[[1921]], koittivat suosiollisemmat ajat heimohenkisille suunnitelmille ja ajatuksille karjalaisten keskuudessa. Vienan retkien aikoihin karjalaiset eivät vielä halunneet valita puoltansa. Karjalaiset tukivat brittiläisten organisoimaa Karjalan rykmenttiä vain sen takia, että se koostui heidän oman kansansa jäsenistä.<ref name="multiple"/>{{lähde tarkemmin}}

Syksy 1918 ei ollut täysi epäonnistuminen heimoaatteen- ja retkien suhteen. Aunuslainen Repola liittyi Suomeen [[31. elokuuta]] ja sen naapurikunta Porajärvi [[12. syyskuuta]]. Tämä antoi uutta toivoa ja suomalaisten seuraava heimosota oli hätää kärsivän heimokansan auttaminen [[Viron vapaussota|Viron vapaussodassa]], jonka menestys innosti suomalaisia yrittämään uudelleen Itä-Karjalaan suuntautuvia retkiä. Myöhemmillä Itä-Karjalan retkillä ei enää puhuttu vain Itä-Karjalan Suomeen liittämisestä vaan tavoiteltiin karjalaisten omaa [[kansallisvaltio]]ta.<ref name="multiple"/>

* {{Kirjaviite | Tekijä = JussiJouko NiinistöVahtola| Nimeke =Heimosotien historia"Suomi suureksi – Viena vapaaksi" | Vuosi =2005 1988 | KappaleJulkaisupaikka =Vienan retketRovaniemi | SivuJulkaisija =22–67 Pohjois-Suomen historiallinen yhdistys | SeliteTunniste = ISBN 951-95473-9-8 | Viitattu = 19.2.2008}}