Ero sivun ”Lyydin kieli” versioiden välillä

Lyydi on aikaisemmin luokiteltu [[karjalan kieli|karjalan]] [[murre|murteeksi]] – taijoskus myös omaksi [[kieli|kielekseen]], kuten suomalainen tutkimus siihen pääosin suhtautuu.<ref name=":0" /> Vuonna 2017 Miikul Pahomov todisti väitöskirjallaan, että lyydi täyttää itsenäisen kielimuodon kriteerit.<ref name=":14">{{Verkkoviite|osoite=https://helda.helsinki.fi/handle/10138/173932|nimeke=Lyydiläiskysymys: Kansa vai heimo, kieli vai murre?|julkaisu=|julkaisija=Helsingin yliopiston kirjasto|viitattu=8.3.2017|tekijä=|ajankohta=}}</ref>

Lyydin puhuma-alue sijaitsee maantieteellisesti [[aunuksenkarjalan kieli|aunuksenkarjalan]] (Lyydinmaalta länteen) ja [[vepsän kieli|vepsän]] (etelään) välissä, joten kielessä on vaikutteita kummastakin kielestä. Toisinaan lyydiä pidetäänon pidetty jopa karjalan ja vepsän sekamurteistona.<ref name=":14" /> Tämän käsityksen mukaan se olisi syntynyt muinaisvepsästä, johon karjalan kieli on vaikuttanut. Lyydiläisalue on kuitenkin arkeologiassa muodostanut omanlaisenaan erottuvan alueen jo tuhansien vuosien ajan.

Vielä 1900-luvun alussa lyydin kielen puhujamäärä oli noin 10 000–20 000 henkeä, ja sen kaikki sen päämurteet olivat elinvoimaisia.<ref name=":3" /><ref name=":14" /> Lyydiläisiä on noin 10 000 ja heistä noin 3 000 käyttää lyydiä jossain määrin. Kattavasti kieltä puhuu noin 300 henkeä.<ref name=":1" />