Ero sivun ”Helsingin suurpommitukset” versioiden välillä

Helsingissä oli jo ennen talvisodan syttymistä väestönsuojeluasiat kohtuullisella mallilla. Jo vuonna 1934 kaupunginhallitus oli kehottanut taloyhtiöitä rakentamaan kellareihin tilat joihin talon asukkaat voivat vetäytyä ilmahälytyksen sattuessa. Nämä suojatilat eivät olleet tosin kovinkaan loppuun asti kehitettyjä, vaan normaaleja huoneita, joissa kattoa ja seiniä oli tuettu hirsin ja lankuin mahdollisen pommin iskeytymisen ja siitä seuraavan sortumisvaaran pienentämiseksi. Jokaisessa taloyhtiössä piti myös olla [[suojeluvalvoja]], joka ei saanut kuulua reserviin eikä armeijaan muutenkaan, vaan jonka täytyi kuulua nostoväkeen tai olla yli-ikäinen. Vastaavan tehtävänä oli varmistaa, että kaikki asukkaat menevät asianmukaisesti suojapaikkoihin.

 

 

Ison panoksen kantoi myös Helsingin vakinainen palokunta, nykyinen [[Helsingin kaupungin pelastuslaitos|Pelastuslaitos]], sekä vapaaehtoiset palokunnat ja osaltaan myös [[Hietalahden telakka|Hietalahden telakan]] oma palokunta, jonka ensisijainen vastuualue oli kylläkin itse telakka mutta joka käytännössä huolehti myös ympäröivästä asuinalueesta. Vapaaehtoisten palokuntien panoksen arvoa nostaa entisestään se, että niiden miehitys käsitti sotaan kelpaamattomia ikämiehiä, sotainvalideja sekä juuri ja juuri alle asevelvollisuusiän olevia koulupoikia. Vakinaisen palokunnankin miehet olivat varttuneempaa väkeä, koska hyvin moni nuoremmista oli samoissa tehtävissä etulinjassa.