Ero sivun ”Muinaisvenäjä” versioiden välillä

2 merkkiä lisätty ,  4 vuotta sitten
k
p (f)
(k)
}}
 
'''Muinaisvenäjän kieli''' ({{k-ru |Древнеру́сский язы́к}}, muinaisvenäjäksi '''рѹсьскъ''') on kielimuoto, josta noin tuhannen vuoden aikana ovat kehittyneet [[itäslaavilaiset kielet]].<ref name="viite1"/> Se on [[Itäslaavit|itäslaavien]] ikivanha kieli, joka alkoi suullisesti kehittyä noin [[500-luku|500-luvulla]]<ref name="viite2"/> Vanhan Rusin [[Slaavit|slaavilaisen]] ja nopeasti slaavilaistuvan väestön, esimerkiksi [[Varjagit|varjagi]]aateliston ja [[Normannit|normannien]] keskuudessa muun muassa suullisen [[Bylina|kansallisrunoelman]] leviämisen yhteydessä, ja joka oli [[Valkovenäjän kieli|valkovenäjän]], [[Venäjän kieli|venäjän]], [[Ukrainan kieli|ukrainan]] ja näiden yhteyteen kuuluvien etnisten ryhmien kielten, kuten [[ruteeni]]n kielen, edeltäjäkieli.
[[Tiedosto:OstromirGospel.jpg|thumb|left|Ostromir(ovo) Evankeliumi, Novgorod, 1056- 57.]]
 
Vanhin muinaisvenäjänkielinen kirjoitus on Novgorodista vuodelta [[980]]. Vanhin käsin kirjoitettu kirja on [[diakoni]]n Gregorin vuosina 1056–1057 kirjoittama [[Ostromir(ovo) Evankeliumi]] ({{k-ru|Остромирово Евангелие}}), itäslaavilaiskirkollisen kirjallisuuden muinaisin muistomerkki, jota vuodesta 1806 lähtien säilytetään [[Venäjän kansalliskirjasto]]ssa [[Pietari (kaupunki)|Pietarissa]]. Tämä on hyvin säilynyt kirje Novgorodin [[posadnik]]ille [[Ostromirov]]ille. Teos koostuu yhteensä 294:stä 20&nbsp;×&nbsp;24&nbsp;cm:n kokoisesta [[pergamentti]]sivusta, jolle on kirjeen loppua kohti koossaan viidestä millimetristä seitsemään isonevilla kirjaimilla ja noin 18 riville käsin kirjoitettua tekstiä muun muassa siitä, milloin ja millaisissa olosuhteissa kirjoitus on valmistunut. Vanhimpana muinaisvenäjänkielisenä asiakirjana on säilynyt noin 1300-luvulta Mstislavova gramota ({{k-ru |”Мстиславова грамота”}}).<ref name="viite2"/>
 
Venäjän, ukrainan ja valkovenäjän kielet eriytyivät historiallisista syistä. Mongolien tuhotessatuhottua Kiovan kaupungin vuonna [[1240]] ja vanhan Rusin valtakunnan päättyessäpäätyttyä nykyisen Venäjän alue joutui 240 vuodeksi mongoli- ja tataarivallan allaalle, kun taas Ukrainan ja Valko-Venäjän alueet tulivat [[Puola-Liettua]]n suurvallan osiksi. Näin venäläisyyden painopisteen siirtyessä vähän ennen 1200-luvun puoliväliä takaisin pohjoisille seuduille, vanhan Kiovan Rusjin ydinalueiden eli läntisen Ukrainan, [[Volynia]]n, [[Galitsia]]n ja Valko-Venäjän kuuluessa keskiajan lopulta alkaen Puola-Liettuan vaikutuspiiriin, näiden maiden itäslaavilaiset kansat alkoivat kulkea kansallisesti ja identitaarisesti omia teitään <ref name="viite3"/>, jolloin muinaisvenäjän kieli jakautui eri kieliksi 1300–1400-luvuilla. Nykyvenäjän kirjekielikirjakieli on muinaisvenäjän kahden vanhan, Luoteis-Venäjän [[Novgorod]]in ja [[Pihkova]]n ja idän [[Rostov]]in, [[Suzdal]]in, [[Rjazan]]in ja vähän myöhemmin [[Moskova]]n kielellisen perinteen yhdistymisen tulosta.<ref name="viite5"/> Kiovan Rusjin eteläiset heimot yhdistyivät ja eriytyivät kansakuntana ukrainalaisiksi, ja heillä oli yhteyksiä länteen.<ref name="viite3"/> Nykyisten valkovenäläisten esi-isien asuttamilla mailla Keski-Euroopassa 1100-luvulta alkaen muinaisvenäjä ja myös kansanperinne alkoivat saada erityisiä länsivenäläisiä piirteitä. Kiovan Rusjista irrottautumisen jälkeen nämä alueet 1200-luvulla liittyivät Liettuan suuriruhtinaskuntaan, monietniseen ja -kieliseen valtioon, jonka rajat ulottuivat loistoaikoina Itämerestä Mustaanmereen, ja jonka asukkaat kutsuivat itseään [[litviinit|litviineiksi]]. Suuriruhtinaskunnan pääasiallisena kirjallisena kielenä oli niin sanottu ”prosta mova” (kirjaimellisesti ”yksinkertainen kieli”), muinaisvenäjän alueellinen variantti, joka voidaan tulkita nykyisten valkovenäjän ja ukrainan kielten esiasteeksi.<ref name="viite6"/>
 
Lähes kaikki suomen kielen slaavilaiset lainasanat ovat venäjästä tai muinaisvenäjästä tai muista kielistä venäjän kautta lainattuja, kaikkiaan niitä on noin tuhat sanaa.
Rekisteröitymätön käyttäjä