Ero sivun ”Maatalouden historia” versioiden välillä

p
Wikipedian ohjeen mukaisesti korjattu viivoja
p (Wikipedian ohjeen mukaisesti korjattu viivoja)
p (Wikipedian ohjeen mukaisesti korjattu viivoja)
Kaukoidässä tapahtui viimeistään [[5000 eaa.]] paikallisten kasvilajien, kuten riisin ja [[hirssi]]n domestikaatio sekä eläinlajien osalta kesytettiin sika, nauta ja [[vesipuhveli]].<ref name="siiriäinen19" /> Amerikassa ensimmäisinä maatalouteen siirtyivät maissia ja papua viljelevät Keski-Amerikan intiaaniheimot noin vuonna 5000 eaa., mutta mm. kotieläinten pitäminen alkoi vasta tuhatkunta vuotta myöhemmin.<ref name="siiriäinen19" />
 
Eurooppaan maanviljely ja karjanhoito alkoivat levitä Lähi-idästä kahta reittiä: Välimeren rannikkoa pitkin 4500-50004500–5000 eaa. ja Balkanin kautta [[Tonava]]n varsia pitkin [[Ukraina]]an ja [[Reinin laakso]]on päin, Länsi-Eurooppaan ehdittiin viimeistään 4000 eaa.<ref name="siiriäinen19" />
 
===Varhaiset viljelykasvit===
[[Kuva:Hungary Mezokovesd agriculture museum 1.jpg|thumb|Pyörillä olevia moottoreita ja [[lokomobiili]], joita on käytetty esimerkiksi puimakoneiden voimanlähteenä]]
 
Maatalouden voimakas koneellistuminen alkoi 1800-luvulla Yhdysvalloissa, jossa vallitsi pula työvoimasta.<ref name="Heikkonen 187">Kivikirveestä tietotekniikkaan sivut 187–189</ref> Siellä esiteltiin 1819 valurautainen aura, jonka osat oli standardisoitu ja varaosia oli siten saatavissa.<ref name="Heikkonen 187" /> Niitä valmistettiin 1850-luvulla [[John Deere]]n tehtaissa 15&nbsp;000 kappaletta vuodessa.<ref name="Heikkonen 186" /> Viljan maailmankauppa laajeni 1800-luvun lopulla junien ja höyrylaivojen ansiosta.<ref name="Heikkonen 239">Kivikirveestä tietotekniikkaan, Esko Heikkonen: Maatalouden koneellistuminen 1850-luvulta nykypäiviin, s. 239–245.</ref> Yhdysvalloissa pystyttiin ennen lannoitteitakin tuottamaan viljaa niin halvalla, että entuudestaan omavarainen Eurooppa joutui painottamaan enemmän lihan tuotantoa.<ref name="Heikkonen 239" /> [[Lyhde|Lyhteiden]] tekeminen oli käsityötä kunnes [[Cyrus McCormick]] 1870 teki koneen, joka leikkasi viljan ja sitoi sen rautalangoilla lyhteiksi.<ref name="Heikkonen 239" /> 1890-luvulla Kaliforniassa ilmestyivät hevosvetoiset [[leikkuupuimuri]]t, joita saattoi vetää 24–36 hevosta.<ref name="Heikkonen 239" /> 1860-luvulla Yhdysvaltalaiset maatalouskoneet olivat ylivoimisia Euroopankin markkinoilla.<ref name="Heikkonen 239" /> Kuljetusvälineiden kehityksen ja maatalouden koneellistumisen vuoksi hevosten määrä alkoi Englannissa ja Ranskassa vähetä 1900-luvun alkupuolella.<ref name="Heikkonen 239" /> Ensimmäinen polttomoottorilla toimiva [[traktori]] nähtiin pellolla 1904, ja [[Winnipeg]]issä 1908 ollut näytöstilaisuus sai monet vakuuttuneeksi traktorin tulevaisuudesta.<ref name="Heikkonen 239" /> Traktori oli yleinen Yhdysvalloissa jo [[Ensimmäinen maailmansota|ensimmäisen maailmansodan]] aikana, mutta Euroopassa laajempi käyttö alkoi 1930-luvulla.<ref name="Heikkonen 239" /> Polttomoottoritoimisen itseliikuvan leikkuupuimurin esitteli [[Caterpillar|Holt Caterpillar company]] vuonna 1911.<ref>Chaline, sivu 114-117114–117</ref> Koneellistuminen laajeni myös [[voi]]n valmistukseen. [[Wilhelm Lefeldt]] teki Saksassa ensimmäisen [[separaattori]]n 1876, ja ruotsalainen [[Gustaf de Laval]] teki siitä hyvin toimivan version 1879.<ref name="Heikkonen 239" />
 
Kasvien ja karjan jalostus sai teoreettisen taustan [[Charles Darwin]]in ja [[Gregor Mendel]]in töistä. [[Keinosiemennys]] oli kehitetty Venajällä 1910-luvulla, ja se levisi Eurooppaan 1930-luvulla.<ref name="Heikkonen 246">Kivikirveestä tietotekniikkaan, Esko Heikkonen: Maatalouden koneellistuminen 1850-luvulta nykypäiviin, s. 246–250.</ref> [[Siemenneste]]en pakastaminen kehitettiin 1949.<ref name="Heikkonen 246" /> Jalostuksella saatiin maatalouden tuotanto kasvamaan.<ref name="Heikkonen 246" /> Ennen keinolannoitteita peltoja oli lannoitettu navetan tuotolla, Perun [[guano]]lla tai Chilen [[Kaliumnitraatti|salpietari]]lla.<ref name="Heikkonen 246" /> Nämä kuitenkin alkoivat ehtyä 1800-luvun lopulla. 1900-luvun alussa onnistuttiin eristämään ilmakehästä [[Typpi|typpeä]], joka on lisännyt todella paljon elintarvikkeiden tuotantoa.<ref name="Heikkonen 246" /> Sen käyttö lannoitteena on kasvanut nopeasti, vuonna 1938 2,5 miljoonaa tonnia ja vuonna 1970 jo 30 miljoonaa tonnia.<ref name="Heikkonen 246" /> 1960-luvulla alkanut [[vihreä vallankumous]] vei 1700-luvulta asti tapahtuneen maatalouden kehityksen tulokset käytäntöön [[kehitysmaa|kehitysmaissa]].<ref name="Heikkonen 246" /> Ilman elintarvikkeiden tuotannon kasvua ei ihmiskunnan koko olisi voinut kasvaa nykyiselle tasolle. [[Malthusin väestöteoria|Thomas Malthusin ennuste]]et elintarviketuotannon ja väestönkasvun ristiriidasta jäi toteutumatta. <ref name="Heikkonen 246" />
18 977

muokkausta