Ero sivun ”Kulkuaaltoputki” versioiden välillä

Kulkuaaltoputken ja [[klystroni|klystronin]] kehityksellä on yhteistä 1930-luvulla Leningradin yliopiston fyysikko, Agnessa Arsenejevan, ja hänen tulevan aviomiehensä, saksalaisen Oskar Heilin tekemät tutkimukset elektronien nopeusmodulaatiosta. Oskar Heil kirjoitti 1935 Berliinissä sanomalehtikirjoituksen kehittämästään Heilin putkesta, joka on esiaste, sekä klystronille, että kulkuaaltoputkelle.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.slac.stanford.edu/cgi-wrap/getdoc/slac-pub-7731.pdf | Nimeke = The Klystron: A Microwave Source of Surprising Range and Endurance| Tekijä = George Caryotakis| Tiedostomuoto = PDF| Selite = Sivut: 3. ja 5.| Julkaisu = SLAC–PUB–7731 April 1998 - Rev| Ajankohta = huhtikuu 1998| Julkaisupaikka = Stanford Linear Accelerator Center, Stanford University, Stanford CA 94309| Julkaisija = Stanford University| Viitattu = 27.3.2013 | Kieli = englanniksi}}</ref>

Kulkuaaltoputken keksivät englantilaiset [[Toinen maailmansota|toisen maailmansodan]] aikana. Pääperiaatteen selvitti Rudolf Kompfner British radar research laboratory:ssa. Kompfner ja John Pierce jatkoivat rauhan tultua kehitystyötä [[Bell Labs]]issa USA:ssa.<ref name="BB"/>

 

== Katso myös ==

*[[Elektroniputki]]

*[[Klystroni]]

 

{{tynkä/Tekniikka}}