Ero sivun ”Wikipedia:Poliitikot” versioiden välillä
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
turha luokka |
p kh |
||
Rivi 3:
Poliitikoista kertovat artikkelit ovat usein ongelmallisia. Poliitikot ja heidän tekemisensä herättävät paljon tunteita – erityisesti kielteisiä. Poliitikkojen toiminta on myös moniulotteista ja vaikeasti havaittavaa. Yhtäältä ovat eduskunnassa pidetyt puheenvuorot, toisaalta puheet, joita pidetään suljetummissa piireissä. On valiokuntatyö, joka näkyy ulospäin heikosti, ja äänestyskäyttäytyminen, jonka taustat saattavat jäädä piiloon. On blogikirjoituksia ja lobbaamista. On yksilösuorituksia ja ryhmäkuria.
Poliitikoista kertovat hyvät lähteet ja analyysit ovat harvassa. Etenkin uutisviestimiä pyrkivät olemaan vallan vahtikoirina, ja ne etsivät ja raportoivat asioita, jotka voivat saada poliitikon vallankäytön epäilyttävään valoon. Poliittisesti riippumattomat tiedotusvälineet eivät halua antaa
Monien poliitikkojen kohdalla artikkeleita on alkanut muodostua raportoimalla ajankohtaisista asioista. Joku voi kuvitella tekevänsä palveluksen Wikipedialle referoimalla yksittäisiä lausuntoja eri lähteistä. Usein kyse on karhunpalveluksesta. Poliitikot ottavat jatkuvasti kantaa useisiin asioihin. Kaikkien poliitikon lausumien referoiminen luo jättiannoksen sillisalaattia, joka ei käy tietosanakirja-artikkelista. Harvoinpa artikkeliin edes kerätään kaikkia julkilausumia ja tekoja, vaan artikkeliin poimitaan vain ne julkilausumat ja teot, jotka kiinnostavat kirjoittajaa eniten. Tällainen artikkeli muodostuu herkästi puolueelliseksi ja se kärsii ajallisesta painotuksesta kirjoittamishetkeen (katso [[Wikipedia:Päivänkohtaisuus]]).
|