Ero sivun ”Pontius Pilatus” versioiden välillä
[katsottu versio] | [katsottu versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Rivi 7:
== Kristilliset lähteet ==
Pilatuksen kerrotaan kristillisissä lähteissä vaikuttaneen [[Jeesus|Jeesuksen]] tuomitsemiseen ja teloittamiseen. Tämän vuoksi kristilliset lähteet käsittelevät Pilatusta laajasti. Sävy on kuitenkin enimmäkseen myötämielinen, koska vastuu Jeesuksen tuomitsemisesta vieritetään evankeliumeissa ennen muuta toisten juutalaisten niskoille.<ref>Matteus 27:15-26</ref> Evankeliumien kirjoittajat kuvaavat Pilatuksen luonteeltaan hyväntahtoiseksi, mutta heikoksi ja helposti johdateltavissa olleeksi mieheksi. Pääsiäisenä
Gerhard Prausen mukaan pääsyyllinen oli vallanhimoinen ylimmäinen pappi [[Kaifas|Josef bar Kaifas]], joka kiristi Pilatuksen antamaan kuolemantuomion: juuri tuolloin Roomaan tehty kantelu olisi voinut merkitä Pilatuksen oman kaulan katkaisemista; Tiberius suri suojattinsa [[Sejanus|Sejanuksen]] petosta erakkona [[Capri]]lla ja vain mielistelyyn pystynyt, täysin korruption turmelema [[Rooman senaatti]] kuvitteli tekevänsä hallitsijan tahdon mukaan vainoamalla Sejanuksen suojatteja - joista Pilatus oli eräs merkittävimpiä.{{lähde}}
|