Ero sivun ”Oppisopimus Suomessa” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Muokkasin tekstin oppisopimuskoulutuksen virallista sivua oppisopimus.fi vastaavaksi. Selkeytin ja päivitin aikaisempia tietoja.
p Lisäsin linkkejä.
Rivi 1:
Oppisopimus on työelämälähtöinen tapa opiskella ammatti. Se on tarkoitettu kaikille 15-vuotiaille ja sitä vanhemmille. Oppisopimuksen avulla voi myös vaihtaa alaa, saada todistuksen omasta osaamisesta, jatkaa loppuun kesken jääneet opinnot tai hankkia lisäkoulutusta. Yritykselle oppisopimus on mahdollisuus kouluttaa juuri omiin tarpeisiin sopiva uusi työntekijä tai lisäkouluttaa nykyistä henkilökuntaa. Myös yrittäjä voi kouluttautua työn ohessa omassa yrityksessä.
 
Sopimuksen neljä osapuolta ovat opiskelija (koulutettava työntekijä), työnantaja, oppilaitos ja oppisopimustoimija., joka voi olla Oppisopimusta varten opiskelija hankkii työpaikan, joka solmii sopimuksen koulutuksen järjestäjän kanssa. Oppisopimuksessa työsopimus on määräaikainen ja sen aikana työnantaja kouluttaa työntekijän.
 
Opiskelijaa ohjaa työpaikkakouluttaja, joka voi olla esimerkiksi esimies tai kollega. Oppisopimustoimija vastaa oppisopimuksen sopimusjärjestelyistä ja opetussuunnitelman luomisesta yhdessä muiden osapuolten kanssa. Käytännön osaamista tukevat tietopuolen opinnot opiskelija suorittaa oppilaitoksessa.
Rivi 37:
*[https://issuu.com/oppisopimus.fi/docs/tutkintoluettelo Tutkintoluettelo]
*[http://ohjaan.fi/ Työpaikkakouluttajien infosivusto]
*[https://opintopolku.fi/wp/oppisopimus/ Opetushallituksen Opintopolku.fi]
*[https://eperusteet.opintopolku.fi/#/fi/selaus/ammatillinenaikuiskoulutus Ammatillisen aikuiskoulutuksen opetussuunnitelmat tutkintoperusteet]
*[http://www.te-palvelut.fi/te/fi/tyonantajalle/loyda_tyontekija/tukea_rekrytointiin/palkkatuki/index.html Palkkatuki TE-palveluiden sivuilla]
*[http://www.oph.fi/koulutus_ja_tutkinnot/ammattikoulutus/oppisopimuskoulutus OPH: Oppisopimuskoulutus]
*[http://www.oppisopimus.net/ Oppisopimustoimistojen sivusto]