Ero sivun ”Suomen suuriruhtinaskunta” versioiden välillä

=== Suomalaisten suhde Venäjään ===

 

 

Suomalaisen [[Historiantutkimus|historiantutkimuksen]] nykyisten tulkintojen ja venäläistulkintojen mukaan Suomi ei ollut valtio-opillisesti erillinen valtio, vaan provinssi, kuvernementti, fiskaali- tai osavaltio (tai [[1600-luku|1600-luvun]] termein ns. ”finanssivaltio” eli lähinnä talouteen liittyvä keskushallintokoneisto). [[Porvoo|Porvoossa]] vuonna [[1809]] ei valtiosta eikä [[Autonomia|autonomiastakaan]] ollut tehty mitään valtio-oikeudellisesti pätevää kaksipuolista [[valtiosopimus]]ta Suomen ja Venäjän välillä, vaan Suomen suuriruhtinaskunnan asema ja sitä koskevat päätökset olivat täysin [[Venäjän tsaari|Venäjän keisarin]] hallinnassa. Näin muodoin kukin Venäjää hallinnut keisari päätti itsenäisesti suomalaisten aseman säilyttämisestä tai muuttamisesta. Suomalaisnäkemyksen mukaan keisarin valtaa Suomessa rajoittivat vuoden [[1772]] ja [[1789]] perustuslait. He yrittivät saada tsaareja hyväksymään maalle näihin lakeihin pohjautuvan hallitusmuodon ja muuttamaan ne suomalaisten muuttuneeseen asemaan paremmin soveltuviksi, siinä onnistumatta (esim. suomalaisten [[luterilaisuus]] vs. keisarien [[Ortodoksinen kirkko|ortodoksisuus]] ja hallitsijan perimysjärjestys). Venäjällä ei ollut lainkaan vallalla, tiukan [[Itsevaltius|itsevaltiuden]] takia, [[Länsi-Eurooppa|länsieurooppalaista]] käsitystä [[Perustuslaki|perustuslaeista]] muun lainsäädännön yläpuolella olevina valtiosääntöinä. Keisarit olivat vain lupautuneet käyttämään itsevaltiuttaan suuriruhtinaskunnassa aiemmin vallinneiden lakien avulla. Toisin sanoen, he katsoivat voivansa hallita Suomea sen perustuslakien mukaan sitomatta itseään niihin ja alistumatta niiden alaisiksi. Käytännössä he johtivat suomalaisaluettaan hallinnollisilla määräyksillä, ukaaseille ja manifesteilla. [[Aleksanteri II (Venäjä)|Aleksanteri II]]:n kaudelta alkaen perustuslakien muodollinen merkitys lisääntyi, kun valtiopäivät kutsuttiin koolle vuonna [[1863]], mutta niilläkin lopullinen päätösvalta säilyi keisarilla. Lähinnä suurvaltapoliittisten tekijöiden vaikutuksesta suomalaisten autonomian laatua sekä vanhojen perustuslakien asemaa ja vaikutusta koskeva suomalais- ja venäläisnationalistisen tulkinnan välinen voimakas ristiriita oli leimaa-antava piirre emämaan ja suuriruhtinaskunnan välisissä suhteissa 1800-luvun lopulta lähtien.<ref name="apunen_1987_haapala_1995_klinge_1997_jutikkala_pirinen_2002_pulma_2003a_jussila_2004_2007_meinander_2008">Apunen 1987, Haapala 1995, Klinge 1997, Jutikkala & Pirinen 2002, Pulma 2003a, Jussila 2004 ja 2007, Meinander 2006, Ylikangas 2007, Tommila 2008</ref>