Ero sivun ”Inflaatio” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [katsottu versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Hylättiin viimeisin tekstimuutos (tehnyt Dmitri 152) ja palautettiin versio 15476983, jonka on tehnyt Msaynevirta: epäselvää ilmaisua, neutraalisuuden puutetta, viitteen ilman sivuunumeroita |
Ei muokkausyhteenvetoa |
||
Rivi 13:
Inflaation syistä on useita erilaisia näkemyksiä taloustieteilijöiden keskuudessa.<ref name="sutela"/> 1930-luvulle asti hallitseva teoria oli [[rahan kvantiteettiteoria]]an pohjautuva [[Monetaristinen taloustiede|monetaristinen teoria]], jonka mukaan inflaatio johtui liikkeellä olevan rahamäärän kasvusta: esimerkiksi liikkeellä olevan rahan määrän kaksinkertaistaminen johtaa hintatason kaksinkertaistumiseen eli rahan arvon puolittumiseen. Rahavarannon kasvusta johtuvaa rahan arvon alenemista kutsutaan '''monetaariseksi inflaatioksi'''.
1930-luvulla [[John Maynard Keynes]]in ajatusten pohjalta syntynyt keynesiläinen teoria korosti puolestaan hyödykkeiden kysynnän ja tarjonnan vaikutusta inflaatioon. Keynesiläisen koulukunnan mukaan inflaatio voi aiheutua siitä, että kokonaiskysyntä kasvaa kokonaistarjontaa nopeammin. Näin tapahtuu etenkin kun talous on aktiivinen ja rahatulot paisuvat. Tällöin on kyse '''kysyntäinflaatiosta'''. Inflaatiota voi tapahtua myös kustannusten nousun takia, mikä korottaa hintoja, jolloin on kyse '''kustannusinflaatiosta'''.<ref name="sutela">{{Kirjaviite | Tekijä = Pekkarinen, Sutela | Nimike = Kansantaloustiede | Julkaisija = WSOY | Vuosi = 2002 | Tunniste = ISBN 951-0-27436-4}}</ref> Nykyään kuitenkin taloustieteessä nämä hintojen muutokset kysynnän ja kustannusten muutosten seurauksina käsitetään hintavaihteluina inflaation sijaan. Kysyntäinflaatio ja kustannusinflaatio ovat pudonneet käsitteinä kielenkäytöstä keynesiläistä koulukuntaa lukuun ottamatta, koska inflaatio ryhdyttiin mieltämään monetaristisen koulukunnan, erityisesti [[Milton Friedman]]in, [[rahan kvantiteettiteoria]]n parissa tekemän työn vuoksi monetaarisena, siis rahaan liittyvänä, ilmiönä. Friedman totesi, että "''inflaatio on aina ja kaikkialla monetaarinen ilmiö [inflation is always and everywhere a monetary phenomenon]''" vuonna 1963. Kysyntäinflaatio liittyy markkinoilla esiintyvään tarjontaan nähden liiallisen kysynnän taipumukseen kohottaa hintoja, ja kustannusinflaatio yritysten tuotantokustannusten kasvuun kun tuotannontekijät (tai osa niistä) kallistuvat.
Nykyään suurin osa taloustieteilijöistä on yhtä mieltä siitä, että hyvin korkean inflaation (hyperinflaatio) tyypillisin aiheuttaja on [[Rahavaranto|rahavarannon]] nopea kasvattaminen{{lähde|18.1.2016}}. Kohtuullisen inflaatiovauhdin suuruuteen vaikuttavat sekä muutokset hyödykkeiden kysynnässä ja tarjonnassa että muutokset liikkeellä olevan rahan määrässä. Yleisesti voidaan sanoa taloustieteen nykyvalossa, että ''rahan tarjonnan kasvu on inflaation perimmäinen syy''.<ref name=pohjola/> Rahan tarjonnan kasvu tarkoittaa kansantaloudessa liikkeellä olevan rahamäärän kasvua.
==Inflaation seurauksia==
Inflaatiosta ei itseisarvoisesti ole haittaa, vaan sen seurauksista. Mikäli rahan arvo heikkenisi vuodesta toiseen vakionopeudella ja kaikki kansalaiset tietäisivät tämän ja ottaisivat sen huomioon sijoitus- ja kulutuspäätöksissään, ei inflaatiosta todennäköisesti olisi haittaa. Yksi inflaation suurimmista ongelmista on juuri sen vaihteluiden yllätyksellisyys: esimerkiksi pankkitalletus menettää arvoaan inflaation kiihtyessä, mikä on epäoikeudenmukaista pankkitalletuksen tehnyttä kansalaista kohtaan. <ref name="pohjola">{{Kirjaviite | Tekijä = Pohjala, Pekkarinen, Sutela | Nimike = Taloustiede | Julkaisija = WSOY | Vuosi = 2006 | Tunniste = ISBN 951-0-32431-0}}</ref> Tämä vaikutus esiintyy erityisesti kiinteäkorkoisten määräaikaistalletusten ja erilaisten velkakirjojen (obligaatioiden ja debentuurien) tapauksissa. Vastaavasti lainanottajilla vaikutus on päinvastainen; inflaatio puree otettuun lainarahaan, laskien sen arvoa -inflaatio syö lainaa pois. Tämä toki edellyttää, että myös työn hinta on noussut, että lainanhoitoon on enemmän varoja.
Kevyttä inflaatiota pidetäänkin nykyään yllä rahapoliittisilla toimenpiteillä, koska [[deflaatio]]ta pidetään haitallisena ja hieman nollaa suurempi inflaatio suojaa deflaatioon ajautumisen riskiltä. Esimerkiksi [[EMU|Euroopan talous- ja rahaliiton]] jäsenmaissa pyritään alhaiseen, noin kahden prosentin vuosittaiseen inflaatiovauhtiin. Mikäli hinnat nousevat tätä nopeammin, [[Euroopan keskuspankki]] voi nostaa ohjauskorkoaan, joka vaikuttaa välittömästi [[Euribor|Euribor-korkoihin]] ja näin saa vähennettyä kulutusta ja liikkeellä olevan rahan määrää ja tämän kautta hillittyä hintojen nousua. Vakaa hintataso eli tasaisena pysyvä inflaatio on yksi Euroopan keskuspankin keskeisistä tavoitteista. Lievästä inflaatiosta on hyötyä kansantalouden toiminnalle, koska kun raha menettää arvoaan jos sitä ei käytetä, raha kannattaa kuluttaa. Inflaatiolla on siis kuluttamiseen kannustava vaikutus, mutta inflaation oloissa myös rahan säästäminen saa inflaatiota korkeampien talletuskorkojen eli positiivisten reaalikorkojen avulla kannusteen.
| |||