Ero sivun ”Herbartilainen kasvatusfilosofia” versioiden välillä
[arvioimaton versio] | [katsottu versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Ei muokkausyhteenvetoa |
wl, kh, lähteetön-m |
||
Rivi 1:
{{lähteetön}}
'''Herbartilainen kasvatusfilosofia''' on saksalaisen filosofin [[Johann Friedrich Herbart|J. F. Herbartin]] (1776 - 1841) mukaan nimensä saanut [[kasvatusfilosofia|kasvatusfilosofinen]] suuntaus, joka nousi [[uushumanismi|uushumanistisen]] pedagogiikan rinnalle 1800- ja 1900-lukujen vaihteen tienoilla. Se ei syrjäyttänyt uushumanismia, vaan sulautui siihen uutena tuoreena ajatussuuntana. Herbartilaisuus sai ”ajan sanana” hallitsevan aseman viime vuosisadan alkuvuosikymmenien opettajakoulutuksessa, ja siitä tuli virallinen pedagoginen doktriini uushumanismin saadessa vanhentuneisuuden leiman.
Uushumanismista poiketen Herbart ei pitänyt älyä, tahtoa ja tunnetta erillisinä henkisinä kykyinä, vaan tähdensi, että [[mieli]] ("sielu") on yksi kokonaisuus.
Herbartilaisuuden alkuperäinen idealismi vaihtui opetuksen arjessa usein opettajakeskeiseksi kuivakkuudeksi, jolloin tietopainotteisuudesta ja muotojen noudattamisesta tuli tärkeämpi elementti kuin opetuksen kasvattavuudesta, elävyydestä ja elämänläheisyydestä. Sen asemesta päädyttiin usein ”tietojen jakamiseen” ja niiden muistiin pänttäämiseen. Vaikka Herbartin mukaan oppiminen tarkoitti kokonaisuuksien muodostumista ja tietojen kytkeytymistä oppijan aikaisempiin tietoihin ja vaikka hän korosti opetuksen keskittämisen merkitystä, tiedoista muodostui käytännössä usein irrallisia ja ulkokohtaisia ”tiedonjyviä”. Näin kasvatuspäämääränä oleva siveellinen kokonaispersoonallisuus jäi usein taka-alalle tai unohtui kokonaan. Harrastuneisuus voitiin käsittää puuhasteluksi monien asioiden parissa ymmärtämättä, että Herbart tarkoitti käsitteellään ”harrasta”, kysyvää, keskittyvää ja tutkivaa perusasennetta.
== Aiheesta muualla ==
* {{CathEnc | Id=07248a | Tekijä=Maher, Michael | Nimeke=Herbart and Herbartianism}}
|