Ero sivun ”Chilen sotilasvallankaappaus 1973” versioiden välillä

==Suomen asenne==

Virallisesti Suomi noudatti Chilen sotilasvallankaappaukseen nähden pidättyvää linjaa. Suomen asiainhoitajana Chilen pääkaupungissa Santiagossa toimi syksyllä 1973 [[Tapani Brotherus]], jonka toiminnasta kaappauksen tapahduttua saatiin uutta tietoa vuonna 2008. Brotherus ja hänen alaisensa, varakonsuli Ilkka Jaamala ottivat Suomen edustuston suojiin omalla vastuullaan ja vastoin esimiestensä ohjeita sotilasjuntan vainon kohteeksi joutuneita henkilöitä, joita he auttoivat turvaan paitsi Suomeen, varsin huomattavassa määrin myös Itä-Saksaan. Suomen hallitus, joka suhtautui pakolaisiin aluksi torjuvasti, suostui vastaanottamaan chileläisiä vasta siinä vaiheessa, kun sille oli käynyt selväksi Chilen tilanteen todellinen vakavuus. Brotheruksen mukaan chileläisillä pakolaisilla ei ollut menemistä naapurimaihin, koska Etelä-Amerikan oikeistolaisten diktaattorien keskinäisen sopimuksen mukaan hallitusten vastustajia voitiin ottaa kiinni naapurimaissakin. Näin valtaosa chileläisistä pakolaisista päätyi Eurooppaan. Tapani Brotherus on maininnut Ruotsin Chilen-lähettilään, Chilen sotilasjunttaa suuresti ärsyttäneen Harald Edelstamin toiminnan olleen hänen tärkeimpänä innoittajanaan. Suomen ja Ruotsin ohella etenkin [[Norja]], [[Italia]] ja [[Itävalta]] auttoivat chileläisiä pakolaisia turvaan.<ref>[http://www.yle.fi/uutiset/elaman_hiljaisia_sankareita/5875374 Jaana Kanninen: Elämän hiljaisia sankareita. YLE Uutiset.]</ref>

 

==Populaarikulttuurissa==