Versio 7. heinäkuuta 2015 kello 20.02 muokkaa Thi (keskustelu \| muokkaukset) automaattiseulotut käyttäjät 95 018 muokkausta →‎Suomennettuja albumeja: + Aiheesta muualla ← Vanhempi muutos		Versio 26. lokakuuta 2016 kello 13.47 muokkaa kumoa Risukarhi (keskustelu \| muokkaukset) seulojat, IP-estoista vapautetut 84 860 muokkausta p linkitetään nimiä; käytetään P&F-tarinasta albumisuomennoksen mukaista nimeä Uudempi muutos →
Rivi 3: '''André Franquin''' ([[3. tammikuuta]] [[1924]] – [[5. tammikuuta]] [[1997]]) oli [[belgia]]lainen sarjakuvataiteilija. Hänen kuuluisimmat luomuksensa olivat [[Niilo Pielinen]] ja [[Marsupilami]], ja vähemmän tunnettuja oli [[Heiska ja Heta]]. Hän piirsi myös sarjakuvaa [[Piko ja Fantasio]] vuosina 1947–1969. Franquin opiskeli piirtämistä [[École Saint-Luc]]issa vuonna 1943, mutta koulu jouduttiin sulkemaan sodan takia. Sen jälkeen hän oli [[Bryssel]]issä töissä lyhytikäisessä animaatiostudiossa CBA. Siellä hän kuitenkin tapasi useita tulevia ammattitovereitaan. Heitä olivat [[Morris]] eli Maurice de Bevere, [[Lucky Luke]]n luoja, REF eli [[René Follet]], [[Peyo]] eli Pierre Culliford, joka on tunnetuin [[Smurffit\|smurffeista]] ja [[Eddy Paape]]. CBAn konkurssin jälkeen kaikki neljä menivät töihin ''[[Spirou]]''-lehteen. Tuolloin tätä joukkoa (Peyo pois lukien) luotsasi Joseph Gillain ([[Jijé]]), joka oli muuttanut osan kodistaan työtilaksi nuorille sarjakuvapiirtäjille. Jijé tuotti tuohon aikaan monta eri sarjakuvaa, joita julkaistiin ''~~Journal de Spirou~~Spiroussa''~~ssa~~. Ryhmä tunnetaan usein nimellä ''bande des quatre'' (neljän kopla) ja heidän kehittämäänsä tyyliä alettiin myöhemmin kutsua Marcinellen koulukunnaksi. Marcinelle oli yksi Brysselin esikaupunkialueista, jossa ''Spiroun'' kustantaja [[Dupuis]] siihen aikaan sijaitsi. Jijé antoi Piko-sarjakuvan Franquinille vuonna 1946 kesken tarinaa ''Spirou et la maison préfabriquée.'' Seuraavien kahdenkymmenen vuoden aikana Franquin loi sarjan oikeastaan kokonaan uudelleen kirjoittaen siihen monipolvisia, pitkiä juonia ja suuren joukon huvittavia hahmoja. Merkittävin niistä oli Marsupilami, pitkähäntäinen, leoparditurkkinen, muniva, puussa asuva apinan tapainen otus. 1950-luvun alkuun mennessä Franquin oli löytänyt tyylinsä. Hänen viikoittain Spiroussa ilmestyvä sarjakuvansa sai suursuosion. Jijén tapaan Franquin otti nyt puolestaan opastukseensa joukon nuoria sarjakuvataiteilijoita, joista merkittävimmät olivat [[Jean Roba]], Jean de Maesmaker ([[Jidéhem]]) ja Michel Régnier ([[Greg]]). He kaikki avustivat häntä Pikon ja Fantasion piirtämisessä. Vuonna 1957 ''Spiroun'' päätoimittaja ''[[Yvan Delporte'']] ideoi Franquinille antisankarin Niilo Pielinen (''Gaston Lagaffe'', gaffe tarkoittaa ranskaksi kömpelystä). Lopulta tästä täytesarjaksi kaavaillusta hahmosta tuli niin suosittu, että se sai oman viikoittaisen sivunsa. 1960-luvun alussa Franquin kärsi muutaman vuoden ajan ~~depressiosta~~masennuksesta, jonka takia hän lopetti hetkeksi Pikon ja Fantasion piirtämisen (kesken tarinaa ''~~Bretzelburgin~~SOS ~~radioamatööri~~– Bretzelburg kutsuu''). Niilo Pielistä hän piirsi masennuksestaan huolimatta. Vuonna 1967 Franquin luovutti kokonaan Pikon ja Fantasion piirtämisen [[Jean-Claude Fournier]]ille. Niilo Pielinen alkoi painottua törmäilyhuumorin sijasta koko ajan enemmän Franquinille tärkeisiin aiheisiin kuten [[pasifismi]]in ja [[luonnonsuojelu]]un. Niiloa hän piirsi kuolemaansa saakka. Suomessa Franquinin sarjakuvat tulivat lukijoille tutuiksi sarjakuvalehdistä ''[[Ruutu (sarjakuvalehti)\|Ruutu]]'' ja ''[[Non Stop]]''. Suurin muutos Franquinin tuotannossa tapahtui 1977 hermoromahduksen jälkeen. Silloin hän alkoi työstää satiirista ''Idées noires'' -sarjakuvaansa (julkaistu suomeksi nimellä [[Mustat sivut]]), joka oli sävyltään paljon synkempi.

Ero sivun ”André Franquin” versioiden välillä