Ero sivun ”Sointula” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Ei muokkausyhteenvetoa
Leok (keskustelu | muokkaukset)
p Kirjoitusvirhe korjattu
Rivi 16:
Vuonna [[1904]] yhteisön ja epäkäytännöllisen Kurikan välit tulehtuivat, ja Kurikka jätti Sointulan vieden mukanaan puolet yhteisöstä. Huonon taloudenhoidon lisäksi yksi riidan aiheista oli Kurikan radikaalit ajatukset vapaasta rakkaudesta, joita hän kirjoitteli ''Aika''-lehteen. Saarella ei harrastettu vapaata rakkautta, mutta Kurikan kirjoittelut saivat aikaan villejä huhuja mantereen puolella. Jäljelle jääneet yrittivät selvitä veloista, mutta tehtävä osoittautui ylivoimaiseksi, ja vuonna [[1905]] Kalevan Kansa joutui vararikkoon. Suurin osa saarta palasi Kanadan valtion omistukseen. Yhteisön jäsenet saivat kuitenkin pitää omat palstansa ja talonsa.
 
Sointula on vaikeiden alkuvaiheidensa jälkeen menestynyt melko hyvin. Saaren asukkaiden pääelinkeinoina ovat olleet metsätyöt ja kalastus. Saarelle muutti 1960-luvulla paljon uutta väkeä sekä Kanadasta että Yhdysvalloista. Viime aikoina väestö on kuitenkin ikääntynyt, eikä kalastus ole ollut enää yhtä kannattavaa kuin ennen. Matti Kurikka päätti aikanaan, että hänen siirtokuntansa katkaisee siteet kirkkoon:. Kirkko kuitenkin rakennettiin saarelle 1960-luvulla, kuten myös kapakka, jota myös alunperinalun perin vastustettiin.
 
== Katso myös ==