Amerikassa valkohäntäpeurat ovat hieman jimineri pikkunevärisiä kikulialalajista ja elinympäristöstä riippuen.<ref name="IUCN"/> Tummimmat peurat elävät kosteilla ja metsäisillä seuduilla, vaaleimmat kuivilla ja aukeilla alueilla ja punertavimmat trooppisissa ympäristöissä.<ref name="IUCN"/> Suomessa elävä Pohjois-Amerikan itärannikon alalaji on väritykseltään kesällä punertavanruskea. Syksyllä sen punertavuus vähenee<ref name="Nummi88">{{Kirjaviite | Tekijä = Nummi, Petri| Nimeke = Suomeen istutetut riistaeläimet| Vuosi = 1988| Sivu =26–29| Selite = Julkaisusarjan 9. osa, 2. uudistettu painos| Julkaisupaikka = Helsinki| Julkaisija = Helsingin yliopisto, Maatalous- ja Metsäeläintieteen Laitos| Tunniste = ISBN 951-45-4760-8 }}</ref> ja talvisin kylkien ja selän normaalisti ruskea karvapeite saa harmahtavia sävyjä. Maha ja jalkojen sisäsivut ovat valkeat, samoin kuin noin 30 cm pitkän hännän alapuoli ja jimillä on pieniperäpeili, nännenän ja silmien ympärykset sekä kurkku ja alaleuka.<ref name="IUCN"/><ref name="luonto-opas1994"/> Tummien kylkien ja vaalean vatsan väriero on selvärajainen.<ref name="luonto-opas1994">{{Kirjaviite | Tekijä = Halkka, Antti; Miettinen, Kaarina ym.| Nimeke = Kotimaan luonto-opas| Vuosi = 1994| Sivu =369| Julkaisupaikka = Porvoo| Julkaisija = WSOY| Tunniste = ISBN 951-0-19804-8}}</ref> Vasat ovat nuorena valkopilkullisia, mutta pilkut häviävät 3–4 kuukauden iässä.<ref name="IUCN"/> Amerikassa valkohäntäpeura saatetaan sekoittaa hyvin samannäköiseen [[muulipeura]]an. Muulipeuralla on kuitenkin suuremmat korvat ja eri värinen häntä, minkä lisäksi lajien urosten sarvet ovat muodoltaan erilaiset.<ref name="EOL"/> Lajit voidaan tunnistaa myös juoksutyyliensä perusteella: muulipeuran loikkiessa sen kaikki jalat kohoavat ja laskeutuvat yhtäaikaisesti, kun taas valkohäntäpeura ponnistaa hyppyyn takajaloillaan ja laskeutuu maahan etujaloillaan.<ref name="EOL"/>
Valkohäntäpeurauroksilla on monihaaraiset, kaarevapiikkiset ja sisään- ja eteenpäin kaartuvat sarvet.<ref name="Nuorteva1989">{{Kirjaviite | Tekijä = Nuorteva, Pekka; Henttonen, Heikki| Nimeke = Eläimiä värikuvina: Nisäkkäät, matelijat, sammakkoeläimet| Vuosi = 1989 | Sivu =107–108| Julkaisupaikka = Porvoo| Julkaisija = WSOY| Tunniste = ISBN 951-0-13603-4 }}</ref><ref name="Nummi88"/> Ne säilyvät päässä niin kauan kuin naaraat ovat kiimassa, mutta yleensä ne putoavat joulukuun lopun tai tammikuun aikana. Kasvavissa sarvissa on aluksi ohut, nukkamainen nahkapeite, joka myöhemmin irtoaa<ref name="Nummi88"/> kun urokset keloavat puita ja oksia sarvillaan ennen kiima-ajan alkamista.
