Ero sivun ”Kruunuvuorenselkä” versioiden välillä

[katsottu versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Ei muokkausyhteenvetoa
Harria (keskustelu | muokkaukset)
päivitetty siltahanketta
Rivi 11:
Koska saaret suojaavat Kruunuvuorenselkää avomeren aalloilta, sitä on pidetty luonnonolosuhteiltaan maailman parhaimpiin kuuluvana [[satama]]paikkana. Matkustajaliikenteen käytössä olevan Eteläsataman lisäksi sen rannoilla ovatkin myös [[Sörnäisten satama|Sörnäisten rahtilaivasatama]] ja [[Laajasalo]]n öljysatama sekä useita venesatamia. Herttoniemessä sijaitsi [[1980-luku|1980-luvun]] lopulle öljysatama nykyisen [[Herttoniemenranta|Herttoniemenrannan]] alueella. Rahtilaivasatamat väistyivät uusien asuntoalueiden tieltä, kun [[Vuosaaren satama]] otettiin käyttöön.
 
Kruunuvuorenselkä on saanut nimensä Laajasalossa sijaitsevan Kruunuvuori-nimisen kallion mukaan, josta nykyään noin puolet on öljysataman aidatulla alueella. Tälle alueelle, [[Kruunuvuorenranta]]an, on suunnitelturakennetaan uutta asuntoaluetta, jonne mahdollisesti rakennetaan myös [[helsingin raitioliikenne|raitioliikenteen]] siltasillat Kruunuvuorenselän yli. taiPäätös tunneliKruunusillat-nimisten sensiltojen alirakentamisesta tehdään elokuun lopussa 2016 [[Helsingin kaupunginvaltuusto|Helsingin kaupunginvaltuustossa]]. [[Helsingin kaupunginhallitus|Kaupunginhallitus]] on jo siltahankkeen hyväksynyt 22. elokuuta 2016 äänin 13–2.<ref>{{Verkkoviite|osoite=http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016082222211708_uu.shtml|nimeke=Helsingin kaupunginhallitus hyväksyi jättimäisen siltahankkeen|viitattu=2016-08-22|ietf-kielikoodi=fi-FI}}</ref>
 
{{coor title dms|60|9|42|N|24|59|28|E|region:FI-ES}}