Ero sivun ”Etnonationalismi” versioiden välillä

{{lähteetön}}

 

 

1960-luvulta lähtien monissa maissa on yleistynyt se, että erilaiset, lähinnä kielen perusteella itsensä määrittelevät vähemmistöt korostavat omaa erillistä identiteettiään suhteessa valtaväestön perusteella määritettyyn [[kansallisvaltio]]n identiteettiin. Toisinaan etnonationalismiin liittyy sosiaalisia ja taloudellisia motiiveja. Vähemmistökansallisuuksien asuinalueet saattavat olla taloudellisesti taantuvia syrjäseutuja tai vähemmistökansallisuuksien edustajat kokevat tulevansa syrjityiksi aluepolitiikassa, työelämässä tai koulutuksessa. Joissakin tapauksessa motiivi voi olla päinvastainen: taloudellisesti kehittyneellä alueella (esimerkiksi Espanjan [[Katalonia]]ssa) asuva vähemmistökansallisuus haluaa erottautua valtaväestöstä.

 

 

Etnonationalistisilla liikkeillä on joskus [[separatismi|separatistisia]] tavoitteita, mutta niiden päämäärä voi myös rajoittua oman kielen ja kulttuurin vaalimiseen ja kehittämiseen. Monissa maissa etnonationalistinen separatismi ja kansallisvaltio ovat löytäneet kompromissin erilaisilla [[itsehallinto|autonomiajärjestelyillä]]. Esimerkkejä tästä ovat [[Ahvenanmaa]]n, Katalonian ja Skotlannin osittaiset itsehallinto-oikeudet. [[Tšekkoslovakia]]ssa ja [[Jugoslavia]]ssa etnonationalismi on kuitenkin [[1990-luku|1990-luvulla]] johtanut eurooppalaisen kansallisvaltion hajoamiseen – ensin mainitussa tapauksessa rauhanomaisesti, jälkimmäisessä erittäin väkivaltaisella tavalla.

 

 

Suomessa etnonationalismia esiintyy lähinnä [[suomenruotsalaisuus|suomenruotsalaisten]] ja [[saamelaiset|saamelaisten]] keskuudessa. Muissa Euroopan maissa etnonationalismi on saanut kannatusta muun muassa [[Yhdistynyt kuningaskunta|Yhdistyneen kuningaskunnan]] [[keltit|kelttiläisillä]] alueilla, [[Ranska]]n kieli- tai murrevähemmistöjen keskuudessa (tunnetuimpina [[korsika]]laiset, [[baskit]] ja [[Bretagne]]n keltit) sekä [[Espanja]]ssa ([[katalaanit]] ja [[baskit]]). Euroopan maista monikansallisin on [[Venäjä]], jossa valtio on suhtautunut etnonationalistisiin liikkeisiin usein melko kylmäkiskoisesti.

Useimmiten irredentistiset vähemmistöt saavat jonkinlaista tukea, vähintäänkin myötätuntoa, kansallisuuttaan edustavasta kansallisvaltiosta. Tämä on joskus huonontanut valtioiden välisiä suhteita. Irredentistisen vähemmistön kotimaan hallitus ja yleinen mielipide saattavat epäillä vähemmistön lojaalisuutta kotimaalleen. Vähemmistöä tukeva valtio puolestaan saattaa syyttää vähemmistön kotimaata syrjinnästä ja ryhtyä erilaisiin painostustoimenpiteisiin. 1990-luvun Euroopassa diplomaattisia ongelmia on aiheutunut muun muassa [[Romania]]n [[unkari]]laisvähemmistön ja [[Baltia]]n maiden venäläisvähemmistöjen asemaa koskevista erimielisyyksistä.

 

 

Euroopan ulkopuolella tunnettu esimerkki etnonationalismista on [[Québec]]in ranskankielisen väestön keskuudessa esiintyvä halu itsenäistyä [[Kanada]]sta. Etnonationalismi on yleistä myös kehitysmaissa: kolmannen maailman valtiot ovat etnisesti usein hyvin heterogeenisiä.

 

 

Kansallisvaltioiden välisten sotien harvinaistuessa aseelliset konfliktit ovat yhä useammin olleet etnonationalismin sävyttämiä [[sisällissota|sisällissotia]]. Tällaisia on käyty varsinkin kolmannessa maailmassa, mutta myös Jugoslavian hajoamiseen liittyneet konfliktit sekä [[Tšetšenia]]n sodat Venäjällä ovat esimerkkejä niistä.