Ero sivun ”Lyydin kieli” versioiden välillä
| [arvioimaton versio] | [arvioimaton versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Ei muokkausyhteenvetoa |
Täydennetty kattavasti Merkkaukset: seulottavat Visuaalinen muokkaus |
||
Rivi 18:
}}
'''Lyydi''' on [[suomalais-ugrilaiset kielet|suomalais-ugrilaisiin kieliin]] kuuluva [[itämerensuomalaiset kielet|itämerensuomalainen]] kieli tai karjalan kielen murteisto, joka kuuluu [[uralilaiset kielet|uralilaiseen kielikuntaan]]. Suomalaisen kielitieteen perinne pitää kuitenkin tavallisesti lyydiä omana kielenään.<ref name=":0">{{Verkkoviite|osoite=http://sukukansat.mafun.org/karjala.html|nimeke=Karjalaiset|julkaisu=sukukansat.mafun.org|viitattu=2016-06-22|tekijä=Sukukansojen ystävät ry}}</ref> Kieli on hyvin uhanalainen, ja sitä puhuu vain noin 300 henkeä.<ref name=":1">{{Verkkoviite|osoite=http://omamua.ru/issues/2015/noumeru_39/herman_hakala_meil_on_jity_viimeset_hetket_pelatua_kieli/|nimeke=Herman Hakala: ”Meilä on jiäty viimeset hetket pelaštua kieli”|julkaisu=OmaMua|viitattu=2016-06-22}}</ref> Lyydin kielen perinteinen puhuma-alue sijaitsee [[Karjalan tasavalta|Karjalan tasavallan]] itäosassa [[Petroskoi]]n ympäristössä ja sen eteläpuolella [[Ääninen|Äänisen]] rannoilla. Nämä puhujat elävät enimmäkseen Kontupohjan, Prääsän ja [[Aunuksen kansallinen piiri|Aunuksen piirin]] kylissä – alueella, jota kutsutaan Lyydinmaaksi.<ref>{{Verkkoviite|osoite=http://lyydi.net/?page_id=56|nimeke=Lintukoto|julkaisu=lyydi.net|viitattu=2016-06-22}}</ref>
'''Lyydi''' on [[suomalais-ugrilaiset kielet|suomalais-ugrilaisiin kieliin]] kuuluva [[itämerensuomalaiset kielet|itämerensuomalainen]] kieli tai murteisto, joka kuuluu [[uralilaiset kielet|uralilaiseen kielikuntaan]]. [[lyydiläiset|Lyydiläisten]] varhaishistoria on jäänyt niukasti tutkituksi. Yleiseksi on muodostunut näkemys siitä, että lyydiläiset ovat muodostuneet karjalaisten vaikutuksesta ja samalla sulauttaneet itseensä paikalliset [[saamelaiset]], mikä on viime kädessä luonut omintakeisen kielen ja kulttuurin. ▼
▲
== Kielitieteellinen asema ==
== Lyydin kielen tutkimuksen ja lyydiläisten historiaa ==
Pidetään mahdollisena, että lyydiläiset mainitaan ensimmäistä kertaa kirjallisessa lähteessä jo eräässä 900-luvun arabialaisessa tekstissä.<ref name=":2">{{Verkkoviite|osoite=http://sukukansat.mafun.org/lyydi.html|nimeke=Lyydiläiset|julkaisu=sukukansat.mafun.org|viitattu=2016-06-22|tekijä=Sukukansojen ystävät ry}}</ref> Keskiaikaisissa venäläisissä lähteissä lyydiläiset tunnetaan usein nimellä людины / ljudiny, eikä heitä tällöin samaisteta karjalaisiin. Jo huomattavasti aiemmin eräästä [[Novgorod]]in kaupunginosasta käytettiin nimeä Людин / Людинов eli Ljudin / Ljudinov. Toisen, melko yleisen tieteellisen tulkinnan mukaan sana ''lyydi'' olisi peräisin [[venäjän kieli|venäjän]] sanasta ''люди'' (''ljudi'') ’ihmiset, miehet, palvelusväki’.<ref name=":2" /> Lyydin kirjakielen kehittäjä ja lyydin tutkija [[Miikul Pahomov]] on esittänyt, että lyydiläisten esi-isiä olisivat sekä myyttiset [[Bjarmia|bjarmit]] että [[tšuudit]].<ref name=":3">{{Verkkoviite|osoite=http://lyydi.net/?page_id=54|nimeke=Lyydien alkuperä|julkaisu=lyydi.net|viitattu=2016-06-22}}</ref><ref>{{Lehtiviite|Tekijä=Obraman Fed'uun Miikul|Otsikko=Bjarmad – Lüüdilaižiin Amuine Nimi|Julkaisu=Lüüdilaine|Ajankohta=2006|Julkaisija=Lyydiläinen Seura ry}}</ref> Huomattavaa on, että myös osa vepsäläisistä on kutsunut itseään lyydiläisiksi.<ref name=":3" />
Vanhin tunnettu lyydinkielinen kirjallinen katkelma on 1600-luvun alkuun ajoitettu käsikirjoitus, jossa on 11 lyydiläistä [[Loitsu|loitsua]]. Tekstien kirjoittajina pidetään [[Jallahti|Jallahden]] tunnettuja [[Kansanparannus|kansanparantajia]] Grigori Merkuljevia ja Kuzma Feodorovia, mutta tämä tieto on jäänyt vaille täydellistä tieteellistä vahvistusta. Yksittäisiä lyydiläisiä paikan- ja henkilönimiä on myös vanhoissa venäläisistä asiakirjoissa.<ref name=":4">{{Verkkoviite|osoite=http://lyydi.net/?page_id=66|nimeke=Lyydin kieli|julkaisu=lyydi.net|viitattu=2016-06-22}}</ref>
Varsinaisesti lyydin kielen tutkimuksen katsotaan alkaneen, kun vuonna 1845 [[D. E. D. Europaeus]] tutustui runon- ja sanastonkeruumatkallaan Päljärven ja Prääsän lyydiläisiin. Prääsässä Europaeus tallensi ''Seppoi Ilmorin starinan'', sadun, joka julkaistiin [[Suometar (sanomalehti)|Suomettaressa]] vuonna 1847. [[Pertti Virtaranta|Pertti Virtarannan]] mukaan se on varhaisin lyydin kielen näyte.<ref name=":4" /> 1850-luvulla [[August Ahlqvist]] matkusti [[Karjala|Karjalaan]] muun muassa lyydiläisen perinnemusiikin tallentamiseksi. Vieraillessan [[Soutjärvi|Soutjärvellä]] hän ei kuitenkaan tallentanut lyydiläislauluja, koska niitä ei hänen mukaansa ollut. Laulelmat olivat venäjäksi, ja niiden laulajat eivät ymmärtäneet niiden sisältöä täydellisesti. Tästä huolimatta Ahlqvist totesi, ettei venäläistäminen ollut edennyt Soutjärvellä vielä niin pitkälle kuin pohjoisemmilla alueilla elävillä muilla itämerensuomalaisilla kansoilla, ennen kaikkea [[Karjalaiset|karjalaisilla]]. Hän totesi kirjoitti vuonna 1859: "Lüüdiköillä oma-kielistä laulua ei ole ollut koskaan, ja kielen rakennuskin on senkaltainen, että sitä ei voi eikä ole voitu käyttää runoksi".<ref name=":5">{{Kirjaviite|Tekijä=Jari Eerola|Nimeke=Vepsäläiset lühüdpajot – Perusrakenteet, esityskäytännöt ja tyylillinen muutos|Julkaisija=Tampereen yliopisto|Vuosi=2012|Sivu=}}</ref> Tärkeää on tässä kuitenkin tietää, että erityisesti lyydiläisillä ja vepsäläisillä oman kansan ja kielen käsitteet vaihtelevat ristikkäin riippuen siitä, millä kielellä näistä asioista puhutaan.<ref name=":3" /> Ahlqvist on siis mahdollisesti erehtynyt.<ref name=":5" /> Lyydiläisten perinnemusiikkia on sittemmin 2000-luvulla tallennettu, ja lyydiläismusiikkia esittävä kuoro on esiintynyt Suomessakin 1990-luvulla.<ref>{{Verkkoviite|osoite=http://www.inkeri.com/ajankohtaista.html|nimeke=INKERIN UUTISIA|julkaisu=|julkaisija=|viitattu=|tekijä=|ajankohta=}}</ref>
Vuosina 1872–1873 Kielettäressä julkaistiin ensimmäinen tutkielma lyydin murteista, ''Wepsän pohjoiset etujoukot''. Tähänkin tutkimukseen liittyi kielinäytteitä, ja sen laati [[Arvid Genetz]]. Hän keräsi tutkielman aineiston vuonna 1871 Pyhäjärveltä, [[Viitana|Viitanalta]], [[Munjärvi|Munjärveltä]] ja Sununsuusta. Aluetta tutkittiin myöhemmin lisää, kun vuonna 1909 [[Juho Kujola]] teki perusteellisen tutkimusmatkan lyydiläiskyliin. Hänen tutkimuksiaan lyydiläisistä ja lyydin kielestä julkaistiin tuolloin muun muassa Karjalan kirja- sekä Suomen suku -julkaisuissa.<ref name=":4" />
=== 1900-luku ===
Ensimmäinen lyydin sanakirja painettiin vuonna 1908 Pietarissa. Teoksen kirjoitti opettaja Mihail Georgijevski keskilyydin Pyhäjärven murteen pohjalta. Sanakirjan toimittajana toimi akateemikko Filipp Fortunatov. Hän laati myös teoksen alkusanat. Fortunatov oli tunnettu venäläinen kielentutkija, ja häntä pidetään Venäjän indoeurooppalaisen vertailevan kielentutkimuksen pioneerina. Fortunatov on haudattu Lyydinmaalle Kossalmen kylään. Georgijevskin sanakirjan osana oleva rippikysymysten käännös on ensimmäinen hengellisen tekstin lyydinnös.<ref name=":4" />
Vuonna 1934 julkaistiin Lyydiläisiä kielennäytteitä -kokoelma. Sen laativat [[Heikki Ojansuu]], Juho Kujola, [[Jalo Kalima]] ja [[Lauri Kettunen]].<ref name=":6">{{Verkkoviite|osoite=http://lyydi.net/?page_id=216|nimeke=Bibliografia|julkaisu=lyydi.net|viitattu=2016-06-22}}</ref> Kujola toimitti myös verrattaen kattavan Lyydiläismurteiden sanakirjan, ja se julkaistiin vuonna 1944. Vuosina 1946 ja 1950 julkaistiin kahdessa osassa [[Aimo Turunen|Aimo Turusen]] kirjoittama Lyydiläismurteiden äännehistoria. Aineiston Turunen keräsi [[Jatkosota|jatkosodan]] ollessa käynnissä, vuosina 1942–1944. Sodan aikana lyydiläisalueella tutkimusta tekivät muiden ohella paikannimitutkija [[Viljo Nissilä]] ja kansanrunouden tutkija [[Lauri Simonsuuri]] (ent. Laiho).<ref name=":4" />
Myös lukuisat petroskoilaiset tutkijat ovat tehneet tutkimusmatkoja Kuujärvelle. Heidän joukossaan esimerkiksi kansanrunouden tallentajat Maija Pahomova ja [[Inkeriläiset|inkeriläinen]] Unelma Konkka, jotka totettuvat matkansa vuonna 1964. Neuvostoliiton tiedeakatemian Karjalan filiaalissa Petroskoissa lyydiä on tutkinut muun muassa Nikolai Bogdanov. Hän suunnitelmansa [[Kuujärvi|Kuujärven]] lyydiläismurteen monografiasta eivät koskaan tulleet valmiiksi, mutta hän keräsi kattavan aineiston seudun murteesta, esimerkiksi sanastoa ja muita kielennäytteitä. Vuosina 1963–1984 julkaistiin Pertti Virtarannan laaja sarja Lyydiläisiä tekstejä ja vuonna 1986 Haljärven lyydiläismurteen muoto-oppia. Virtaranta tallensi näiden teosten aineiston ruotsinlyydiläiseltä Stefan Huotariselta. Feodor Pahomovilta eli Obraman Fedjuulta vuonna 1958 Petroskoissa äänitettyjä ensimmäisiä Kuujärven kielennäytteitä Virtaranta julkaisi puolestaan vuonna 1967 Lähisukukielten lukemistossa.<ref name=":4" />
Karjalan filiaalissa lyydiä tutki myös Aleksander Barantsev, jonka tunnetuimpia teoksia ovat lyydin äänneoppia käsittelevä ''Fonologitšeskije sredstva ljudikovskoi retši'' vuodelta 1975 sekä Peltoisen tekstikokoelma ''Obraztsy ljudikovskoi retši'' vuodelta 1978. Jälkimmäisen tutkimuksen aineiston Barantsev nauhoitti äidiltään Anna Barantsevilta. Barantsevin keräämät Kuujärven ja [[Tiudia|Tiudian]] kielennäytteet julkaistiin vuonna 1994 Karjalan tiedekeskuksen ja Joensuun yliopiston yhteisessä kokoelmassa, joka on nimeltään ''Näytteitä karjalan kielestä''. Lyydiläiset ovat tallentaneet kieltään myös itsenäisesti. Prääsästä kotoisin oleva Anna Samsonova on tallentanut ja lähettänyt lähes tuhat lyydiläistä sananlaskua ja sanontaa Karjalan filiaalin kokoelmiin. Vuonna 1971 tutkija Grigori Makarov julkaisi Samsonovan keräämiä sananlaskuja Suomalais-Ugrilaisen Seuran Aikakauskirjassa.<ref name=":4" />
Ennen vuotta 1938 lyydiläisiä opetettiin kouluissa suomeksi ja venäjäksi. Suomenkielisen opetuksen loppuessa koko Neuvostoliiton puoleisessa Karjalassa tuona vuonna, myös lyydiläisten oman äidinkielen häviäminen kiihtyi. Nämä lakkauttamistoimet vaikuttuvat samoin muihinkin Neuvostoliitossa asuneisiin itämerensuomalaisiin kansoihin. Muun muassa tästä johtuen monet lyydin taitajat ovat vanhuksia. Tilanne ei ole juuri kohentunut 1990-luvun lopulta 2000-luvulle tultaessakaan, vaan Karjalan hallinto- ja lainsäädäntöelimissä on vain vähän paikallisten itämerensuomalaisten kansojen edustajia.<ref name=":7">{{Lehtiviite|Tekijä=Matfijan D'oššin Väinö|Otsikko=Matfijan D'oššin Väinön seminarpagin|Julkaisu=Lüüdilaine|Ajankohta=2007|Julkaisija=Lyydiläinen Seura ry}}</ref>
==Nykytilanne==
[[Tiedosto:Lyydilane2.jpg|thumb|Vuonna 2008 perustetun Lyydilaine-lehden kolmas numero.]]
Vielä 1900-luvun alussa lyydin kielen puhujamäärä oli noin 10 000 henkeä, ja sen kaikki sen päämurteet olivat elinvoimaisia.<ref name=":3" /> Lyydiläisiä on noin 10 000 ja heistä noin 3 000 käyttää lyydiä jossain määrin. Kattavasti kieltä puhuu noin 300 henkeä.<ref name=":1" />
Lyydi jakautuu kolmeen elävään päämurteeseen, jotka ovat▼
* järvi- eli pohjoislyydi (Kontupohja)▼
* joki- eli keskilyydi (Prääsä)▼
* metsälyydi (Kuujärven murre)
Kuolleita murteita ovat
* Sakilan murre (Järventakuinen)
* Lohmojan murre (Petroskoi, suomeksi Äänislinna)
* Saavan Prääsän murre
Kukin murre on saanut vaikutteita eri suunnalta: ''pohjoislyydiin'' on vaikuttanut [[varsinaiskarjalan kieli|varsinaiskarjala]] ja erityisesti sen eteläinen murre, ''keskilyydiin'' aunuksenkarjala ja ''Kuujärven lyydiin'' vepsä.
=== Toimet lyydin kielen elvyttämiseksi ===
Toisen maailmansodan aikana ja sen jälkeen lyydiläiset ovat kokeneet painostusta, ja heitä on lähetetty esimerkiksi pakkotyöhön. Tämä on hankaloittanut merkittävästi heidän kulttuurinsa ja kielensä säilymistä Neuvostoliitossa ja Venäjällä.<ref name=":0" /><ref name=":1" /> Kuten monilla muillakin itämerensuomalaisilla kansoilla ja kielillä, myös lyydiläisten oman kielen ja kulttuurin asema on muun muassa tästä syystä huono, eikä se ole juurikaan periytynyt nuorille. Tällä hetkellä lyydin kieli ei kuulu Petroskoin yliopiston, opettajakorkeakoulun eikä lyydiläisten perinteisillä asuma-aloilla toimivien peruskoulujen opetusohjelmiin.<ref name=":8">{{Verkkoviite|osoite=http://lyydi.net/?page_id=62|nimeke=Tuohuz ikkunas|julkaisu=lyydi.net|viitattu=2016-06-22}}</ref> Lyydiläisten kansanperinteen ja kielen tutkimuksessa oli pitkä tauko Karjalan tutkimuslaitoksissa, mutta 2010-luvulla tutkimus on jälleen käynnistynyt.<ref name=":9">{{Lehtiviite|Tekijä=Herman Hakala|Otsikko=Lyydin kielen elvytyksen nykytilanne|Julkaisu=Lüüdilaine|Ajankohta=2015|Julkaisija=Lyydiläinen Seura ry}}</ref><ref name=":8" /> Lyydin kielellä ei ole saatavillä mitään oppikirjoja.<ref name=":8" /> Kieltä ei enää käytetä Karjalan kansallisessa lehdistössä, radiossa eikä televisiossa.<ref name=":8" /><ref name=":10">{{Verkkoviite|osoite=http://seura.fi/historia/sotahistoria/petroskoi-muuttui-aanislinnaksi/|nimeke=Petroskoi muuttui Äänislinnaksi|julkaisu=Seura.fi|viitattu=2016-06-22|ajankohta=2013-01-02|kieli=fi-FI}}</ref>
==== Omankielinen kirjallisuus ====
Ponniteluita oman kielen tunnetuksi tekemiseksi ja siirtämiseksi nuorille on kuitenkin tehty. Vuonna 1993 julkaistiin Petroskoissa ensimmäinen lyydinkielinen kaunokirjallinen teos, Miikul Pahomovin ''Tuohuz ikkunas'' (Tuohus ikkunalla).<ref name=":8" /> Vuonna 1995 valmistui Lidja Potašovan ja Pahomovin yhteistyönä laatima ensimmäinen lyydin kielen aapinen, mutta julkaisuvaikeuksien tähden se julkaistiin vasta vuonna 2003.<ref name=":4" /><ref>{{Lehtiviite|Tekijä=Lysti, Onni|Otsikko=Globalizacij rikkob pienid kielid – GLOBALISAATIO VÄHEMMISTÖKIELTEN UHKANA|Julkaisu=Lüüdiläine|Ajankohta=2006|Julkaisija=Lyydiläinen Seura ry}}</ref> Kirja pohjautuu vuonna 1991 julkaistuun vepsän kielen aapiseen, ja sen nimi on ''ABC-kird’''.<ref name=":4" /><ref name=":8" /> Sen ja muidenkin harvojen olemassaolevien suppeiden oppimateriaalien käyttöönotto kangertelee. Lyydin kielestä on lisäksi olemassa tutkimuksia ja kielinäytteitä, mutta niitä ei ole saatu julkaistua. Pienessä Kuujärven koulussa on opetettu lyydin kieltä vapaaehtoisena oppiaineena.<ref name=":8" />
Kuujärven Joensuun kylässä syntynyt Obraman Fedjuu on kirjoittanut muistelmia ja tallentanut paikallisia sananlaskuja, joita on julkaistu Karjalan Heimo -lehdessä vuonna 1993. Obraman Fedjuun tytär kemian insinööri Lilja Pahomova laati Kuujärven sanakirjaa (A–K-kirjaimet) vuosina 1961–1964, mutta käsikirjoitus katosi tekijän kuoleman jälkeen. Myös aapisen kääntäjä Potašova on on kerännyt kansanrunoutta.<ref name=":9" />
Vuonna 1999 julkaistiin ensimmäinen hengellinen kirja lyydin kielellä, Miikul Pahomovin ''D’umalan Poig'' (Jumalan Poika). Tämä lukemisto sisältää Raamatun kertomuksia, rukouksia, jumalankäskyjä ja hengellisiä runoja. Teoksessa on pyritty yhdistämään lyydin kolme päämurretta yhtenäisen kirjakielen luomiseksi.<ref name=":4" /> Pahomovin julkaisut saivat jatkoa vuonna 2000, kun häneltä julkaistiin runoteos ''Lüüdiland – runokird' lüüdin heimon kolmes mujus'' ja vuonna 2005 hengellinen teos, ''Ehtsluužb''.<ref name=":11">{{Lehtiviite|Tekijä=Čikinan Nata|Otsikko=Lüüdilaižen Literaturan Sündünd|Julkaisu=Lüüdilaine|Ajankohta=2006|Julkaisija=Lyydiläinen Seura ry}}</ref> Hänen muita teoksiaan ovat ''Tervheks! Lugendkird’ Kujärven lüüdin kielel'' (2007, Lidja Potašovan kanssa), ''Ukon bembel – Runod lüüdin kielel'' (2010), ''Kuujärven lyydiläistekstejä'' (2011) ja ''Kondan Kalndan – Kujärven lüüdin rahvhansana'' (2012).<ref name=":6" /><ref name=":11" /><ref>{{Verkkoviite|osoite=http://www.webbisivu.com/Karjalantutkimusseura/Lyydi/Lyydi-biblio|nimeke=Lyydiläiset ja lyydin kieli -bibliografia|julkaisu=www.webbisivu.com|viitattu=2016-06-22}}</ref>
Tällä hetkellä Karjalan tiedekeskuksessa Petroskoissa toimii kolme lyydiläisyyden tutkijaa. Natalia Čhikina tutkii kirjallisuutta, Aleksandra Rodinova ja Svetlana Kovaleva lyydin kieltä. Rodinova ja Kovaleva ovat myös mukana vuonna 2013 käynnistyneessä hankkeessa, jonka päämääränä on luoda lyydin kielen verkkosanakirja lyydi–suomi–venäjä. Hanketta johtaa Miikul Pahomov, ja se toteutetaan yhteistyössä Lyydiläisen Seuran, Helsingin yliopiston ja Kotimaisten kielten tutkimuslaitoksen kanssa. Kolmevuotista hanketta rahoittaa Koneen säätiö, ja sen ensimmäinen vaihe on valmistunut. Keskeneräinen sanakirja on avattu verkkoon osoitteeseen https://sanat.csc.fi/wiki/Etusivu.<ref name=":9" />
==== Lyydiläinen Seura ry (Lüüdilaine Siebr) ====
1.12.1998 perustettu Lyydiläinen Seura ry (Lüüdilaine Siebr) on yrittänyt tehdä lyydiläisyyttä ja lyydin kielen asemaa tunnetuksi. Seuraan kuuluu noin sata jäsentä, jotka ovat lyydiläisalueen ulkopuolella asuvia lyydiläisiä, heidän ystäviään ja tukijoitaan.<ref name=":1" /><ref>{{Verkkoviite|osoite=http://lyydi.net/|nimeke=http://lyydi.net/|julkaisu=lyydi.net|viitattu=2016-06-22}}</ref> Seura pyrkii tavoittamaan myös ruotsinlyydiläisiä kielensä ja kulttuurinsa eheyttämiseksi muun muassa Suomen kulttuurirahaston tukemana.<ref name=":9" /><ref name=":12">{{Lehtiviite|Tekijä=Obraman Fedjuun Miikul|Otsikko=Lugijale|Julkaisu=Lüüdilaine|Ajankohta=2006|Julkaisija=Lyydiläinen Seura ry}}</ref> Lisäksi Karjalassa toimii lyydiläisyhdistyksiä. Niiden toiminta keskittyy Kuujärvelle, Pyhäjärvelle, Petroskoihin ja Kentjärvelle. Muuten lyydiläisten kieltä ja kulttuuria on pitänyt yllä Pitk Randaane -perinneryhmä, josta on käytetty myös kirjoitusasuja Pit´k randaane ja Pitk’randaaset.<ref name=":8" /><ref>{{Verkkoviite|osoite=http://www.globalmusic.fi/fi/pit%C2%B4k-randaane-pajod-lyydil%C3%A4isi%C3%A4-lauluja-cd-ja-lauluvihko|nimeke=Pit´k randaane - PAJOD- Lyydiläisiä lauluja - cd ja lauluvihko|julkaisu=|julkaisija=|viitattu=|tekijä=|ajankohta=}}</ref><ref>{{Verkkoviite|osoite=http://www.globalmusic.fi/fi/lyydilaisen-musiikin-tallennusmatka|nimeke=Lyydiläisen musiikin tallennusmatka {{!}} Global Music Centre|julkaisu=www.globalmusic.fi|viitattu=2016-06-22}}</ref> Vuonna 2003 Lyydiläinen Seura järjesti yhdessä Maailman musiikin keskuksen kanssa lyydiläisen musiikin tallennusmatkan Joensuun kylään, jossa tarkoituksena oli tallentaa yhtyeen musiikkia. Tallenteen pohjalta julkaistiin myöhemmin CD ja laulukirja, Pajod.<ref>{{Lehtiviite|Tekijä=Herman Hakala|Otsikko=Ezmaine Lüüdilaine CD-lebu ja Pojokird' Oma Valmehed – Ensimmäinen lyydiläisen musiikin cd-levy ja laulukirja ovat valmistuneet|Julkaisu=Lüüdilaine|Ajankohta=2007|Julkaisija=Lyydiläinen Seura ry}}</ref>
2000-luvulla Suomessa on järjestetty säännöllisesti lyydin kielen kursseja.<ref>{{Lehtiviite|Tekijä=Obraman Fedjuun Miikul|Otsikko=Lüüdin Kiel' Suomes - Helsingin Lüüdin Kielen Kurs Täitab 5 Vuot|Julkaisu=Lüüdilaine|Ajankohta=2006|Julkaisija=Lyydiläinen Seura ry}}</ref> Vuonna 2008 suomalainen Lyydiläinen Seura ja karjalainen Trias-nuorisojärjestö perustivat Lyydilaine-sanomalehden, jossa on artikkeleita lyydin ja venäjän kielillä. Lehti ilmestyy Petroskoissa. Seuran vuosijulkaisun nimi on puolestaan Lüüdilaine, ja se on ilmestynyt kerran vuodessa vuodesta 2005 lähtien.<ref name=":1" /><ref>{{Lehtiviite|Tekijä=Obraman Fedjuun Miikul|Otsikko=Lukijalle|Julkaisu=Lüüdilaine|Ajankohta=2007|Julkaisija=Lyydiläinen Seura ry}}</ref> Lehden artikkelit ovat lyydiksi (pääosin latinalaisilla kirjaimilla, joilla lyydin kirjakieltä kirjoitetaan, mutta myös kyrillisillä aakkosilla), suomeksi ja venäjäksi.<ref name=":12" /> Kansalaisjärjestöt ovat yhteistyössä järjestäneet muun muassa kielileirejä nuorille sekä lyydinkielisiä kudontapiirejä.<ref name=":9" /> Leirien osanottajat ovat olleet 7–16-vuotiaita lyydiläislapsia ja -nuoria eri lyydiläispaikkakunnilta. Leirien yksi päämäärä on luoda verkosto lyydiläislasten välille kielen oppimisen ohella. 2010-luvulla lyydiläiset ovat vastanneet itse leirien järjestämisestä.<ref name=":9" />
==== Kielen oppiminen jatkosodasta nykypäivään ja Lyydiläisen keskuksen perustaminen ====
Kun suomalaisjoukot jatkosodan aikana miehittivät muun muassa lyydiläisten asuma-aloja, osa lyydiläisistä oppi suomen kielen alueella järjestetyn opetuksen johdosta.<ref name=":10" /> Alueelle matkusti suomenkielisiä opettajia, ja tuolloin järjestettiin myös jumalanpalveluksia, uskonnonopetusta kouluissa sekä pidettin rippikouluja.<ref name=":7" /><ref name=":10" /> Sen lisäksi, että Aunuksen radio alkoi lähettää vepsän- ja karjalankielisiä ohjelmia, oli ohjelmistossa myös lyydin kielellä tuotettua ohjelmaa. Lapsikuolleisuus puolittui.<ref name=":10" /> Kun alue jäi toisen maailmansodan jälkeen Neuvostoliitolle, alkoi pitkä ateismin kausi.<ref name=":7" /> Tuolloin Kalevalasta tuli tärkeä henkisyyden lähde Karjalan alueen ihmisille.<ref>{{Lehtiviite|Tekijä=Obraman Fed'uun Miikul|Otsikko=Uralilaižehe Filosofijaha Niškuo – Uralilaisesta filosofiasta|Julkaisu=Lüüdilaine|Ajankohta=2007|Julkaisija=Lyydiläinen Seura ry}}</ref> Vuonna 1992 Inkerin evankelisluterilaisen kirkon työntekijät saapuivat Lyydinmaalle ja alkoivat kehittää hengellistä elämää.<ref name=":7" /> 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä esimerkiksi Kuujärvellä järjestettiin säännöllisesti uskonnollisia tilaisuuksia, mutta niissä käytössä olleet Raamatut ovat olleet venäjänkielisiä.<ref name=":7" /> Vuonna 2008 suomalainen Lyydiläinen Seura ja karjalainen Trias-nuorisojärjestö perustivat [[Lyydilaine]]-sanomalehden, jossa on juttuja lyydin ja venäjän kielillä.
Lyydinmaalle avattiin vuonna 2010 Lyydiläinen keskus (Lüüdikodi), jonka toimintaa Lyydiläinen seura tukee. Karjalan tasavallan etnokeskusten verkostoon kuuluvaa keskusta johtaa Kuujärven asutuksen itsehallinnon entinen johtaja Raisa Koponeva. Toiminnan tarkoituksena on tehdä lyydiläisyyttä tunnetuksi paikallisten asukkaiden ja kutsuvieraiden keskuudessa, opettaa lyydin kieltä ja palvelella matkailijoita sekä tutkijoita. Keskus myös järjestää joka kesä lyydiläisnuorille Ilmori-leiriä.<ref name=":9" /><ref>{{Verkkoviite|osoite=http://www.gov.karelia.ru/News/2012/07/0725_05_f.html|nimeke=25.07.2012 - Periodika -kustantamo ja suomalainen Lyydiläinen seura|julkaisu=www.gov.karelia.ru|viitattu=2016-06-22}}</ref> Keskuksessa on usean vuoden ajan opetettu lyydin kieltä kerran viikossa noin kymmenelle nuorelle, mutta heillä on ollut hyvin vähän edellyksiä käyttää kieltä arjen tilanteissa.<ref name=":9" />
Syksyllä 2014 Lüüdikodi-keskuksessa aloitettiin kielikerhon järjestäminen, joka on tarkoitettu kokonaisille perheille. Kerhon tarkoituksena on saada kokonaiset perheet käyttämään kieltä myös arjessaan kotona, jotta kielen oppiminen ja välittyminen nuorille tehostuisi. Muita kielen oppimisen keinoja ovat olleet kaikenikäisille suunnattu säännöllisesti kokoontuva lyydinkielinen kudontakerho sekä lyydinkielinen keskustelupiiri, jossa tallennetaan myös Karjalan Sivistysseuran kanssa kansanperinnettä ja tarinoita. Keskusteluita myös julkaistaan kirjallisesti ja äänitteinä. 2010-luvulla Pyhäjärven lyydiläisyhteisössä on toimintansa aloittanut lyydinkielinen teatteriryhmä.<ref name=":9" />
▲Lyydi jakautuu kolmeen päämurteeseen, jotka ovat
▲* pohjoislyydi (Kontupohja)
▲* keskilyydi (Prääsä)
▲Kukin murre on saanut vaikutteita eri suunnalta: ''pohjoislyydiin'' on vaikuttanut [[varsinaiskarjalan kieli|varsinaiskarjala]] ja erityisesti sen eteläinen murre, ''keskilyydiin'' aunuksenkarjala ja ''Kuujärven lyydiin'' vepsä. Hävinneitä murteita ovat Järventakuisen, Lohmojan ja Saavan Prääsän murteet.
Vuonna 2013 Karjalan opetusministeriö myönsi luvan opettaa lyydiä vapaavalintaisena oppiaineena, joka johti 13 opettajan kouluttamiseen Suomessa Miikul Pahomovin toimesta. Vuodesta 2014 alkaen lyydiä on opetettu vapaaehtoisena oppiaineena Kentjärven koulussa noin 40 oppilaalle.<ref name=":1" /><ref name=":9" /> Ohessa on pidetty lyydiläistä kulttuurikerhoa. Tämän jälkeen opetus on aloitettu myös Pyhäjärven koulussa noin kymmenelle oppilaalle.[6] Opetus on aloitettu myös päiväkodissa. Lisäksi Petroskoissa on toiminut aika ajoin kielikerho.<ref name=":9" />
==Lähteet==
| |||