Ero sivun ”Tverin Karjala” versioiden välillä

Ylisen [[Volga]]n pohjoispuolinen alue oli kärsinyt paljon 1500- ja 1600-luvuilla sodissa ja maanomistajat halusivat autioille mailleen viljelijöitä ja veronmaksajia. Alueelle saapui sitten [[Stolbovan rauha]]n jälkeen vuonna [[1617]] [[Käkisalmen lääni]]stä ja [[Inkeri]]stä ortodoksista karjalais- ja inkeroisväestöä sotia, [[Ruotsi]]n luterilaisia uskonvainoja ja verotusta pakoon. Venäjällä he asettuivat asumaan etupäässä Tverin alueelle, [[Tver|Tverin kaupungin]] pohjoispuolelle. [[Inkeri]]in jääneitä kutsutaan [[inkerikot|inkerikoiksi]]. Tverin Karjalaan muutti kaikkiaan 20 000 henkeä, jotka menestyivät alueella hyvin, koska siellä oli tilaa. Vuoden [[1834]] väestölaskennassa heitä oli jonoin 83 000 henkeä, vuonna 1858 noin 93 000 ja vuonna 1890 jo 132 332. Vuonna 1895 Tverin karjalaisia oli noin 180 000 henkeä. Venäjän keisarikunnassa järjestetyssä ainoassa väestönlaskennassa vuonna 1897 karjalaisia ilmoitettiin olevan noin 117 000, mutta tässä laskennassa kaikki venäjää puhuvat luokiteltiin kansallisuudeltaan venäläisiksi. Vuonna [[1926]] karjalaisia oli jo 140 567 eli enemmän kuin varsinaisessa [[Karjala]]ssa. Näiden lisäksi asui Tverin läänin alueella saman verran osittain tai kokonaan venäjänkielisiä karjalaisia. Joten karjalaisten todellinen lukumäärä vuonna 1926 oli lähes 250 000 henkeä. Samassa väestönlaskennassa asui Tverin läänissä yli 26002 600 virolaista. A.Vershinsky listaa alueelta vuodelta 1932 yli 100 täysin karjalaista kylää. Joten aivan marginaalisesta väestöryhmästä ei ole kysymys.

Tverissä karjalaiset olivat [[Maaorjuus|maaorjia]] muiden Keski-Venäjän talonpoikien tapaan. Vuoden [[1861]] reformissa he saivat henkilökohtaisen vapautensa ja suurtilat joutuivat luovuttamaan kyläkunnille lisää maata [[sarkajako|sarkajaossa]] viljeltäväksi. Yksityistä maata talonpojat alkoivat saada vasta [[Stolypinin reformi]]ssa (eli Venäjän [[isojako|isossajaossa]]) vuoden 1909 jälkeen. Taloutta paransi myös rautatien rakentaminen [[Pietari (kaupunki)|Pietari]]sta (sivurata [[Lihoslavl]]ista [[Toržok]]iin valmistui vuonna 1911) 1840-luvulla Moskovaan. Karjalaisten talous ja kulttuuri kehittyi. [[Pietarin - Moskovan Rautatie]] eli [[Nikolain Rautatie]] tarjosi työtä ja paikalliset tuotteet voitiin markkinoida paremmin Moskovaan ja Pietariin.

Karjalaisten määrän kasvu hidastui vuosina [[1890]]-1926–1926. Tähän olivat syynä [[ensimmäinen maailmansota]], [[Lokakuun vallankumous|vallankumous]] [[1917]] ja [[Kommunismi|kommunistinen]] järjestelmä. Karjalaisten määrä aleni jyrkästi 1930-luvulta alkaen. Maatalouden pakkokollektivisointi supisti yksityisen maatalouden kasvitarhan ja kotitarvekarjan asteelle. Samassa yhteydessä varakkaat viljelijät eli [[kulakki|kulakit]] karkotettiin pakkotöihin. Tverin läänistä muodostettiin [[Kalinin]]in [[oblasti]], koska Tverin kaupungin nimikin muutettiin Kalininiksi neuvostoaikana.

Vallankumouksen jälkeen 1920-luvun alusta 1930-luvulle asti [[Neuvosto-Venäjä]] tunnusti vähemmistökansojen oikeudet ja arvon. Alueella järjestettiin karjalaista peruskoulutusta ja tverinkarjalan kirjakieltä kehitettiin. Vuonna [[1937]] alueelle perustettiin kansallinen piirikunta. Tämä olisi voinut edistää karjalaisten kansallisuuspolitiikan toteuttamista, mutta [[Josif Stalin|Stalin]] ei halunnut Moskovan läheisyyteen vahvaa kansaa, joka samastuisi [[Suomi|suomalaisiin]] ja [[Viro|virolaisiin]]. Tästä syystä piirikunta lakkautettiin jo 20 kuukauden kuluttua helmikuussa [[1939]]. Tverinkarjalaiset koulut suljettiin, karjalankieliset lehdet lakkautettiin ja kirjojen julkaiseminen kiellettiin. Sivistyneistö ja karjalaiset johtajat likvidoitiinteloitettiin. Neuvostoliitossa Karjalan kansallistunnon, kielen ja kulttuurin sammuttamista ei tuomittu. Yhtenäisyyspolitiikkaa eli venäläistämistä pidettiin oikeana. Tverinkarjalaisten asuinalueelle myös sijoitettiin venäläisiä. Käytännössä kyseessä oli siis väestön vaihto ja [[etninen puhdistus]].

Vuonna [[1990]] perustettiin Tverinkarjalaisten kulttuuriseura. Seuralla on laaja toimintaohjelma. Pääasiana on karjalankielen elvyttäminen. Karjalaisiksi ilmoittautuneita oli vuonna 1989 vain 23 000, joskin todellisen määrän oletetaan sijaitsevan noin 100 000 karjalaisen paikkeilla. [[Lihoslavl]]in, [[Maksatiha]]n, [[Ramešk]]in ja [[Spirovo]]n piireissä aloitettiin [[1993]] vapaaehtoinen äidinkielenopetus ja Tverin yliopistoon perustettiin karjalais-suomalainen osasto kouluttamaan opettajia karjalaispiirien peruskouluihin. Seura julkaisee [[Karielan sana]] -nimistä lehteä.

Venäjän federaation laki ''kansallinen kulttuuriautonomia'' -nimisistä järjestöistä hyväksyttiin 17.7.1996. Jo saman vuoden joulukuussa (19.12.1996) pidettiin Lihoslavlissa tverinkarjalaisen kansallisten kulttuuriautonomioitten perustamista valmisteleva kokous. Edustajia oli 67 yhteensä 7seitsemältä hallintoalueelta. Venäjän kansallisuusasiain ministeriöstä oli kaksi edustajaa, joista toinen oli lain valmisteluun osallistunut ''A. V. Pozdnjakov''.'' Organisaatiokomitean puheenjohtajaksi valittiin ''Viktor Jolkin''. Vuoden 1997 alkupuolella perustettiin 6kuusi piiritason "autonomiaa": Vesjegonskin, Zubtsovan, Lihoslavlin, Maksatihan, Ruameškan ja Tverin kaupungin. Perustaminen eteni em.edellä mainitun lain mukaan seuraavalle tasolle siten, että 15.11.1997 perustettiin Tverin oblastin Tverinkarjalaisten kansallinen kulttuuriautonomia. Sen hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Viktor Jolkin.

Helmikuussa 1998 hallitus valitsi puheenjohtajaksi ''Zinaida Golovkinan''; valinta vahvistettiin vuosikokouksessa 16. huhtikuuta4.1998. Työ jatkui -– nimi vain muuttui kulttuuriseurasta kulttuuriautonomiaksi. Vuosiksi 1999-20051999–2005 laadittiin kielen ja kulttuurin kehittämisohjelma, jolle saatiin rahoitus oblastin budjetista. Vuonna 2001 perustettiin 2kaksi uutta jäsenautonomiaa: Molokovan piiriautonomia ja Sonkovan piirin Bereškovan kyläpiirin "autonomia".

Kielen opiskelun avuksi ilmestyi ''Zoja Turicevan'' lukukirja ''Armaš šana'' ja ''Ljudmila Gromovan'' oppikirja ''Aiga paissa i lugie karjalakši'' . Tverinkarjalaisten historiaa eri puolilta on valottanut ''Anatoli Golovkin'' venäjänkielisissä kirjoissaan. Kulttuuria vaalii ainakin 12 folkloreyhtyettäfolkyhtyettä ja 2kaksi kanteleyhtyettä. Kaksi karjalaisyhtyettä on saanut "kansanyhtyeen" arvon. Karjalan kieltä opetetaan 11 koulussa ja Lihoslavlin opettajaopistossa, jossa koulutetaan myös karjalan kielen opettajia. Huomiota on kiinnitetty myös lapsiin ja nuoriin: karjalaisen lastenkulttuurin ensimmäinen festivaali on jo pidetty; kulttuuriautonomiaan on perustettu sekä oblastin että piiritason nuoriso-osastot. Tverinkarjalaisten kansallinen kulttuuriautonomia toimii karjalan kielen ja karjalaisen kulttuurin säilymisen turvaksi.

Vuonna 1998 julkaistiin runokirja ''Oma randa'', jonka runot on kirjoittanut ''[[Stanislav Tarasov]]''. Kirja sisältää nelisenkymmentänoin 40 runoa, jotka onovat kirjassa sekä karjalan kielellä,karjalaksi että myös venäjäksi. Kirjasta on nyttemmin vuonna 2008 otettu uusintapainos. Uusi teos on laadukkaamin painettuparanneltu ja sisältöäkin on laajennettu laitos. RunojaUudessa laitoksessa runoja on 60, ja lisäksi pitkäse karjalankielinensisältää pitkän novellikarjalankielisen novellin ''Küünelet''. Vuonna 2004 julkaistiin uusi karjalankielinen teos ''Kuz'micca'', joka on kirjoittanut [[Nikolai Balakirev]] sujuvalla karjalan kielellä. Se on kertomus tverinkarjalaisen kylän ja sen värikkäitten asujien vaiheista. ''[[Ljudmila Gromova]]'' (Barhatova) on myös kirjoittanut runsaasti tverinkarjalaisten kylien ja ihmisten vaiheita käsittelevää runoutta. Runot on pääosin julkaistu ''Karielan sana'' -lehdessä. Tämä karjalaisten oma lehti julkaisee jokaisessa numerossaan myös karjalankielistä runoutta. Karjalaisväestö lähettää omia runojaan ja kylien elämää kuvaavia kertomuksiaan lehteen.

Tverin Karjalan pääalueeseen eli [[Tolmatsu]]n alueeseen kuuluvat [[Spiirova]]-, [[Ruameška]]-, [[Lihoslavlja]] ja [[Kozlova]]-nimiset taajamat ja kirkonkylät ja niiden lähikylät (edelliset nimet tverinkarjalaisessa asussa). Täällä kieli on säilynyt kaikkien sukupolvien kielenä, ja karjalaa kuulee puhuttavan yleisesti esim.esimerkiksi kaupoissa vielä nykyäänkin.{{lähde}}

Eteläisin ja pienin tverinkarjalan puhuma-alue sijaitsi [[Zubtsov]]in eli [[Djorža]]n seudulla. Siihen kuuluivat Aleksandrovskoi-, Nouvoi-, Semnovskoi-, Vasiljevskoi-, Ivanovskoi- ja Matjugino-nimiset kylät ja taajamat. Seutu kärsi pahoin toisessa maailmansodassa rintaman kulkiessa sen yli. Myös perinteisen elämänmuodon lakkauttaminen maatalouden kollektivisoinnin yhteydessä nopeutti zubtsovinkarjalaisten sulautumista. Nykyisin nämä eteläisimmät tverinkarjalaismurteet ovat jo hävinneet. Petroskoin yliopiston tekemän tutkimuksen mukaan ns.niin kutsutun Etelä-Tverin eli Djorzhan karjalaisia oli vuonna 1890 1664yhteensä 1 664 henkilöä, vuonna 1911 yhteensä 1952 henkilöä, mutta vuonna 1993 jäljellä oli vain 70 henkilöä, jotka ilmoittivat karjalan käyttökielekseen. Toisen tutkimuksen mukaan noin 500 henkilöä puhui edelleen Djorzhan murretta (tutkimus vuodelta 2002), mutta käyttää pääkielenään venäjää. Aluetta on Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen vaivannut huomattava muuttokato, kun nuoremmat karjalaiset ovat muuttaneet palvelujen perässä lähinnä Moskovaan.