Ero sivun ”Lapuanliike” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
p Käyttäjän 37.219.32.16 (keskustelu) muokkaukset kumottiin ja sivu palautettiin viimeisimpään käyttäjän Pxos tekemään versioon.
Rivi 66:
=== Kansalaislähetystöt ===
 
Lapuan kokous päätti lähettää Helsinkiin 20-henkisen Artturi Leinosen johtaman lähetystön pyytämään hallitusta toimimaan kommunistien kiihotustyön lopettamiseksi. Aamulla, itsenäisyyspäivänä 6. joulukuuta 1929 [[Helsingin rautatieasemapäärautatieasema|Helsingin rautatieasemalla]]lla lähetystöä vastassa oli tuhat ihmistä ja varapuheenjohtaja [[Vilho Helanen|Vilho Helasen]] johdolla [[Akateeminen Karjala-Seura]] (AKS). 7. joulukuuta lähetystö antoi Lapuan kokouksen päätökset [[Kallion III hallitus|Kallion vähemmistöhallituksen]] tietoon. Lähetystön ottivat vastaan kaikki eduskuntaryhmät, paitsi kommunistit. Lisäksi lähetystö kävi [[Presidentti|tasavallan presidentti]] [[Lauri Kristian Relander]]in luona. Presidentti liikuttui kyyneliin, kun puhemiehenä toiminut [[Hilja Riipinen]] ilmoitti kansan vaativan valtiovallalta enemmän tekoja kuin puheita. Relander antoi kaiken tukensa kansanliikkeelle ja kirjoitti, että kansanliike "on ollut siunaukseksi tälle maalle ja kansalle, siitä olen varma". Saman päivän iltana lähetystö kutsuttiin AKS:n järjestämiin itsenäisyyspäivän juhliin. AKS antoi liikkeelle täyden tukensa ja [[Urho Kekkonen]] ilmoitti tukensa järjestön äänenkannattajassa ''[[Suomen Heimo]]''ssa. Kekkonen ilmoitti, että työläisten olojen parantamista kannatetaan, mutta Neuvostoliiton myötäilyä ei. Osa lähetystöstä kävi vielä itsenäisyystaistelija, valtioneuvos [[J. R. Danielson-Kalmari]]n luona, joka samoin ilmaisi tukensa liikkeen tavoitteille.<ref name="JN"/>
 
Lapuan lähetystön jälkeen Helsinkiin alkoi saapua lähetystöjä eri maakunnista ja uusia kokouksia järjestettiin. Tilanne kehittyi joulukuun 1929 alussa todella nopeasti. Valtiovalta otti tämän kansanliikkeen ensimmäisen vaiheen vastaan erittäin mielellään ja piti sitä valtiollista elämää tervehdyttävänä sekä ryhdistävänä aavistaessaan samalla sen voiman. Tuolloin reilusti sosialistisia olleet sosiaalidemokraatitkin hyväksyivät kommunisminvastaisen liikehdinnän, eivätkä pitäneet sitä haittana, vaan pikemmin hyötynä.<ref name="JN"/>