Ero sivun ”Idel-Ural” versioiden välillä

'''Idel-Ural''' (t. Volga-Ural) oli lyhytaikainen yritys luoda valtio [[Volga]]n ([[tataarin kieli|tataariksi]] Idel) ja [[Ural (vuoristo)|Uralvuoriston]] tienoille Venäjän [[Helmikuun vallankumous|helmikuun vallankumouksen]] jälkeen vuonna [[1917]]. Hankkeen johdossa olivat islaminuskoiset [[Volgan tataarit]], mutta siihen osallistuivat myös alueen muut kansat. Hankkeen tavoitteena ei ollut luoda kansallista valtiota vaan tavoitteena oli koota alueen [[muhamettilainen|muhamettilaiset]] kansat – jotka pääasiassa olivat [[turkkilaiset kansat|turkinsukuisia]] – yhteen.

 

Nimitys ''Idel-Ural'' otettiin käyttöön vasta Venäjän vallankumousvuosina. Esihistoriallisina aikoina turkkilaisten heimojen asuinpaikat olivat olleet paljon lännempänä ja etelämpänä [[Mustameri|Mustanmeren]] pohjoispuolen suurilla aroilla.<ref name="Arifulla33"/>

 

Heti helmikuun vallankumouksen tapahduttua muhamettilaiset ryhtyivät toimenpiteisiin oman kansallisuutensa ja uskonvapautensa turvaamiseksi. Toukokuussa 1917 muhamettilaiset pitivät [[Moskova]]ssa yleisen edustajakokouksen, johon ottivat osaa Volgan, [[Kaukasian tataarit|Kaukasian]] ja [[Krimin tataarit]], [[baškiirit]], [[kirgiisit]], [[turkmeenit]] sekä [[Hiva]]n ja [[Buhara]]n edustajat. Turkkilaissukuisen väestön etujen suojaaminen oli kuitenkin liian vaikea tehtävä. Aluekysymys oli mahdoton ratkaista, ja itsenäisyyttä näin hajanaiselle väestölle mahdoton saavuttaa.<ref name="Ramstedt19"/> Silti turkkilaisten kongressi hyväksyi päätöslauselman kaikkien turkkilaisten alueiden autonomiasta ja erillisen turkkilaisen sotaväen muodostamisesta.<ref name="Arifulla33"/>

 

Kokouksen puheenjohtajaksi valitun [[Sadrí Maqsudí|Sadri Maksudin]] ehdotuksesta päätettiin asettaa hankkeelle yhteinen johto ja ruveta järjestämään eri turkkilais-tataarilaisia alueita paikallisiksi ”valtioiksi” siten, että itsehallintoon kuuluisi toisissa vain kulttuuri- ja kansanvalistustyö, toisissa taas myös maantieteellinen itsenäisyys ”Venäjän liittotasavallassa”.<ref name="Ramstedt19"/>

 

Tavoitteiden saavuttamiseksi pidettiin seuraava kongressi [[Kazan]]issa heinäkuussa 1917. Kokouksessa olivat edustettuina Volgan ja Uralin tataarit ([[Simbirsk]]istä ja [[Samara]]sta [[Perm]]iin ja [[Siperia]]an asti) sekä baškiirit. Siten tämä kokous edusti rajallista, alueellisesti ehyttä aluetta, jossa asui yhteensä noin 6,5 miljoonaa asukasta. Alueen väestöä yhdisti myös yhteinen hengellinen päällikkö, [[Ufa]]ssa asuva [[mufti]], sekä tataarien ja baškiirien hyvin läheiset kielet. Suunnitellun alueen väestöstä 60 % olisi ollut tataareja ja baškiireja, 40 % venäläisiä ja suomensukuisia kansoja, etupäässä [[udmurtit|udmurtteja]] ja [[marit|mareja]].<ref name="Ramstedt19"/>

 

Päätösten toteuttaminen annettiin 12-miehiselle kollegiolle, jonka puheenjohtajana toimi Maksudi. Kollegio kokosi syksyn aikana uutta, virallisesta suuresti eriävää tilastollista aineistoa väkilukusuhteista ja kouluoloista sekä teki näiden perusteella ehdotuksia uudeksi piiri- ja aluejaoksi. Se laati tataarilaista väestöä varten vaalilain ja määräsi vaalilautakunnat. Se kehotti myös kokoamaan kaikkialla vaalipäivänä varoja tataarikansan yhteistä asiaa varten.<ref name="Ramstedt19"/>

 

Kansalliskokous kokoontui ensimmäisen kerran 120 jäsenisenä kansanedustuslaitoksena 22. marraskuuta (Ramstedtin mukaan 17. päivänä) 1917 Ufassa. Edustajista 30 oli mullia, 20 upseereja. Eduskunnan puhemieheksi (''milli idäräsi reis'') valittiin Sadri Maksudi, väliaikaisen kollegion puheenjohtaja. Eräänlaisiksi ministereiksi valittiin Alimdžan Alijev eli Barudi, kazanilainen [[mulla]] (kirkollisten asiain ylipäällikkö), asianajaja Nadžib Kurbangalijev (kansanvalistusministeri), Sheih-ulla Alkin (kansallisen omaisuuden hoitaja eli ''vakuf''-ministeri). Istuntokausi kesti (yhteensä 52 päivää) seuraavan tammikuun 10. päivään (Ramstedtin mukaan 9:een), minä aikana se valmisteli kansallisen kulttuuriautonomian perustuslait ja hyväksyi ehdotuksen Idel-Uralin autonomisen osavaltion muodostamisesta.<ref name="Ramstedt19"/><ref name="Arifulla33"/>

 

Eduskunta päätti toistaiseksi – kunnes olot vakiintuisivat – pitää yllä omaa sotaväkeä ja omaa hallitusta. Se perusti viisi rykmenttiä. Näistä viidestä kaksi oli [[Kazan]]issa (ratsuväkiosasto ja jalkaväkiosasto), [[Ufa]]ssa oli tarkkampujarykmentti ja [[Orenburg]]issa jalkaväkirykmentti. Viides rykmentti syntyi Suomessa, jossa sodan päättyessä oli runsaasti tataareja; päästyään kotiseudulleen he liittyivät yhteen ja muodostivat ”suomalaisen jalkaväkirykmentin”. Myös Romanian rintamalla [[Odessa]]ssa oli muodostunut tataarirykmentti (joka paisui kokonaiseksi divisioonaksi). Se ehti kuitenkin vain [[Krim]]ille asti, jossa se liittyi [[Krimin tataarit|Krimin tataarien]] joukkoihin taistelussa punaisia vastaan.<ref name="Ramstedt19"/>

 

Bolševikkien valtaanpääsy [[Lokakuun vallankumous|marraskuussa 1917]] vaikeutti suuresti Idel-Uralin toimintaa. Bolševikkihallitus solmi rauhan Saksan kanssa [[Brest-Litovskin rauha|Brest-Litovskissa]] 3. maaliskuuta [[1918]], mikä mahdollisti voimien suuntaamiseen mm. Idel-Uralin hanketta vastaan. Huolimatta uuden hallinnon kaikkien kansojen itsemääräämisoikeutta tukevasta julistuksesta, bolševikit hyökkäsivät Ufaan, jossa sijaitsi Milli Šuran (Kansallisneuvoston) päämaja, ja Kazaniin, jossa sijaitsi Askeri Šuran (Sotilaallisten järjestöjen neuvoston) päämaja. Jokaisessa tataarilaisessa piirikunnassa oli jo oma edustajisto, ja yhteisellä hallituksella oli käytettävänään myös sotajoukko. Bolševikit vaativat sekä paikallisia vallanpitäjiä että Ufan hallitusta demobilisoimaan nämä sotajoukot ja lopettamaan kaiken valtiollisen toiminnan.<ref name="Ramstedt19"/> Milli Šura ja Askeri Šura onnistuivat suojelemaan maata vain huhtikuun puoliväliin asti. Häviön aiheutti suurelta osalta turkkilaisia joukko-osastoja komentavien venäläisten upseerien kavallus.<ref name="Arifulla33"/>