Ero sivun ”Siviilipalvelus Suomessa” versioiden välillä
| [arvioimaton versio] | [arvioimaton versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Ei muokkausyhteenvetoa |
Ei muokkausyhteenvetoa |
||
Rivi 11:
==Historia==
Itesnäisen Suomen ensimmäinen väliaikainen asevelvollisuuslaki vuodelta 1919 ei sisältänyt vakaumuksen suojaa koskevia säännöksiä. Vuoden 1922 uusi asevelvollisuuslaki mahdollisti aseettoman palveluksen suorittamisen puolustusvoimissa lähinnä uskonnollisiin syihin perustuen. Vuoden 1931 mahdollisti rauhan ajan palvleuspaikoiksi myös muut valtion virastot. Vakaumusta arvioiva tutkijatoimikunta perustettiin vuonna 1959, kun säädettiin Laki asevelvollisuuden täyttämisestä aseettomana. Vuonna 1969 säädettiin laki aseettomasta siviilipalveluksesta, jonka mukaan vakaumuksen tutkintamenettelyllä voitiin ohjata asevelvollinen siviilipalvelukseen. Vakaumuksen tutkinnasta luovuttiin vuonna 1985 säädetyllä väliaikaislailla, joka oli voimassa vuosina 1987–1991. Väliaikaislain säännöksillä sovitettiin yhteen uskonnon- ja omantunnon vapaus sekä maanpuolustusvelvollisuus. Vuoden 1991 siviilipalveluslain valmistelussa oli lähtökohtana kehittää siviilipalvelusta itsenäisenä palvelusmuotona. Vuoden 2008 alussa voimaan tulleen siviilipalveluslain mukaan siviilipalvelukseen hakemisen perusteeksi ei enää edellytetä eritellysti joko uskonnollista tai eettistä vakaumusta. Asevelvollinen, jonka vakaumukseen perustuvat syyt estävät häntä suorittamasta asevelvollisuuslaissa säädettyä palvelusta, vapautetaan sen suorittamisesta ja määrätään suorittamaan siviilipalvelusta. Toisin kuin aiemmin vapautus asevelvollisuudesta koskee myös erityisoloja (normaaliajan vakavat häiriötilanteet ja liikekannallepano).<ref>{{Verkkoviite | Osoite = https://www.tem.fi/files/29351/TEM_9_2011_netti.pdf | Nimeke = Siviilipalvelus 2020 - Siviilipalveluksen kehittämistyöryhmän mietintö | Tekijä = | Ajankohta = 2011 | Julkaisu = Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja | Selite = s. 13-14 | Viitattu = 23.4.2016 }}</ref>▼
Siviilipalvelus on ollut olemassa vuodesta 1931, jolloin säädettiin Suomen ensimmäinen siviilipalveluslaki ''Lex Pekurinen'' aseistakieltäytyjä [[Arndt Pekurinen|Arndt Pekurisen]] mukaan. Vuoden 1959 siviilipalveluslaissa palvelus sallittiin myös muin kuin uskonnollisin perustein, mutta vakaumus piti osoittaa erityisen tutkintalautakunnan edessä, johon kuului [[tuomari]], [[upseeri]], sosiaaliministeriön edustaja, [[pappi]] ja [[psykiatri]].<ref name=sivari&totaalinro3v2000/> Tutkintalautakunta lakkautettiin vuonna 1987 ja siitä alkaen siviilipalvelukseen on hyväksytty ilmoituksen perusteella ainakin käytännössä.
Rivi 88 ⟶ 90:
===Rangaistussäädökset poikkeusoloissa===
Jos siviilipalvelusvelvollinen kieltäytyy palveluksesta poikkeusoloissa, hänet tuomitaan ankaramman asteikon mukaan. Poikkeusoloissa sekä siviilipalvelusrikoksen että siviilipalveluksesta kieltäytymisen enimmäisrangaistus on enintään kaksi vuotta vankeutta. Suoritettu rangaistus ei myöskään vapauta myöhemmästä kriisiaikaisesta palvelusvelvollisuudesta. Myös oman terveyden vahingoittaminen on rangaistavaa.<ref name=sivarilakipykalat76-77/> Ne, joitten vakaumusta vakaumuksentutkintalautakunta ei ole hyväksynyt, ovat muiden sotilaiden tavoin [[sotilasrikos|sotilasrangaistussäännösten]] alaisia, mikäli heidät määrätään palvelukseen.
▲Itesnäisen Suomen ensimmäinen väliaikainen asevelvollisuuslaki vuodelta 1919 ei sisältänyt vakaumuksen suojaa koskevia säännöksiä. Vuoden 1922 uusi asevelvollisuuslaki mahdollisti aseettoman palveluksen suorittamisen puolustusvoimissa lähinnä uskonnollisiin syihin perustuen. Vuoden 1931 mahdollisti rauhan ajan palvleuspaikoiksi myös muut valtion virastot. Vakaumusta arvioiva tutkijatoimikunta perustettiin vuonna 1959, kun säädettiin Laki asevelvollisuuden täyttämisestä aseettomana. Vuonna 1969 säädettiin laki aseettomasta siviilipalveluksesta, jonka mukaan vakaumuksen tutkintamenettelyllä voitiin ohjata asevelvollinen siviilipalvelukseen. Vakaumuksen tutkinnasta luovuttiin vuonna 1985 säädetyllä väliaikaislailla, joka oli voimassa vuosina 1987–1991. Väliaikaislain säännöksillä sovitettiin yhteen uskonnon- ja omantunnon vapaus sekä maanpuolustusvelvollisuus. Vuoden 1991 siviilipalveluslain valmistelussa oli lähtökohtana kehittää siviilipalvelusta itsenäisenä palvelusmuotona. Vuoden 2008 alussa voimaan tulleen siviilipalveluslain mukaan siviilipalvelukseen hakemisen perusteeksi ei enää edellytetä eritellysti joko uskonnollista tai eettistä vakaumusta. Asevelvollinen, jonka vakaumukseen perustuvat syyt estävät häntä suorittamasta asevelvollisuuslaissa säädettyä palvelusta, vapautetaan sen suorittamisesta ja määrätään suorittamaan siviilipalvelusta. Toisin kuin aiemmin vapautus asevelvollisuudesta koskee myös erityisoloja (normaaliajan vakavat häiriötilanteet ja liikekannallepano).<ref>{{Verkkoviite | Osoite = https://www.tem.fi/files/29351/TEM_9_2011_netti.pdf | Nimeke = Siviilipalvelus 2020 - Siviilipalveluksen kehittämistyöryhmän mietintö | Tekijä = | Ajankohta = 2011 | Julkaisu = Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja | Selite = s. 13-14 | Viitattu = 23.4.2016 }}</ref>
==Aiemman (vuosien 1991-2008) siviilipalveluslain epäkohdat==
| |||