Ero sivun ”Tampere Biennale” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Ei muokkausyhteenvetoa
Ei muokkausyhteenvetoa
Rivi 1:
'''Tampere Biennale''' on ainoa uuteen [[suomalainen musiikki|suomalaiseen musiikkiin]] keskittyvä musiikkitapahtuma. Vuodesta [[1986]] järjestetyn tapahtuman ideoija ja ensimmäinen taiteellinen neuvonantaja oli säveltäjä [[Usko Meriläinen]]. Ajatuksena oli tuoda esiin nimenomaan suomalaista uutta musiikkia, koska nykymusiikille jo 1980-luvun alussa omistautunet tapahtumat [[Helsinki Biennale]] ja [[Viitasaaren [[Musiikin Aika]] keskittyivät vahvasti kansainvälisyyteen. Tampere Biennale kuuluu osana [[Tampereen musiikkijuhlat | Tampereen musiikkijuhlien]] festivaaliperhettä.
 
[[Suomen Sinfoniaorkesterit ry]]:n toiminnanjohtaja [[Aila Sauramo]] oli mukana perustamassa Tampere BiennalenBiennalea. perustamisesta lähtien jaSittemmin hän työskenteli Biennalen toiminnanjohtajana aina 1990-luvun lopulle saakka. Säveltäjä [[Olli Kortekangas]] toimi taiteellisen suunnittelun asiantuntijana juhlien vakiintumisen aikana vuosina 1994-2000. Säveltäjä [[Juhani Nuorvala]] toimi vuosina 2002-2006 juhlien taiteellisena johtajana yhdessä [[Ilari Laakso]]nLaakson kanssa.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http:// | Nimeke = Uuden musiikin nousuaallossa – Tampere Biennalen alkuvaiheet | Ajankohta =4.4.2016 | Tekijä = Korhonen, Kimmo | Julkaisija = Tampere Biennale 2016| Viitattu = 19.4.2016 }}</ref>.
Vuosien 2008 ja 2010 festivaalin taiteellisena johtajana toimi [[Lotta Wennäkoski]], vuodet 2012 ja 2014 [[Olli Virtaperko]]. <ref>{{Verkkoviite | osoite = http://www.tamperemusicfestivals.fi/biennale/historia/ennen-ja-nyt/sami-klemola/ | nimeke = Musiikin rajapinnoilla – Tampere Biennale tänään | tekijä = Korhonen, Kimmo| julkaisu = Tampere Biennale 2016 –verkkosivusto | ajankohta = 6.4.2016 | julkaisija = Tampere Biennale | viitattu = 2920.4.2016 }} </ref>, <ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.hs.fi/kulttuuri/artikkeli/Olli+Virtaperko+Tampere+Biennalen+johtoon/1135263506145 | Nimeke =Olli Virtaperko Tampere Biennalen johtoon | Ajankohta =2.2.2011 | Julkaisija =Helsingin Sanomat | Viitattu = 2.2.2011 }}</ref>.