Ero sivun ”Suomen presidentinvaali 1968” versioiden välillä
| [arvioimaton versio] | [arvioimaton versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Ei muokkausyhteenvetoa |
Ei muokkausyhteenvetoa |
||
Rivi 33:
Eniten huomiota herättänyt piirre vaalien edellä oli Urho Kekkosta aiemmin kiivaasti vastustaneen ja [[eduskuntavaalit 1962|vuoden 1962 eduskuntavaaleissa]] kannatuksensa aallonpohjan kokeneen SDP:n asettuminen näissä vaaleissa Kekkosen taakse. Taustalla oli SDP:n johdon vaihtuminen ja puolueen ns. kolmannen linjan voitto vuoden 1963 puoluekokouksessa. [[Eduskuntavaalit 1966|Vuoden 1966 eduskuntavaaleissa]] SDP oli noussut suurimmaksi puolueeksi, mistä seurasi sen tulo pääministeripuolueeksi. [[Rafael Paasio]]n johtamalla vasemmiston ja keskustan [[Paasion I hallitus|yhteishallituksella]] oli myös Urho Kekkosen vankka tuki. SDP:n äänestäjien keskuudessa esiintyi kuitenkin edelleen tyytymättömyyttä, jopa suoranaista katkeruuttakin Kekkosta kohtaan tämän aikaisempien sisäpoliittisten otteiden vuoksi. SDP:n nuorten kannattajien taholla heräsi vuonna 1966 ajatus vasemmiston yhteisestä presidenttiehdokkaasta, mutta kansandemokraatit eivät innostuneet asiasta. <ref> Lauri Sivonen: ''Presidentin tekemiset'', s. 38–39. Helsinki: Kirjayhtymä, 1982. </ref>
Jo vaaliin valmistauduttaessa oli yleisenä käsityksenä, että alkava presidenttikausi tulisi olemaan Urho Kekkosen viimeinen. Tätä vahvisti Kekkosen vaalikampanjansa avaustilaisuudessa [[Töölön kisahalli|Helsingin Messuhallissa]] 8. joulukuuta 1967 pitämä puhe, jossa hän sanoi muun muassa: ''"Jos olen vuonna 1974 vielä kantaani lausumassa, niin ehdokkaaksi en halua enkä suostu. Tämä on hyvä tietää jo ajoissa, että puolueet ja naiset ja miehet voivat ottaa sen tulevassa toiminnassaan huomioon."'' <ref> Martti Häikiö: Presidentin valinta, s. 96. Porvoo: WSOY, 1993. </ref> Lausunto herätti seuraavien vuosien aikana keskustelun Kekkosen seuraajasta, jollaisina mainittiin erityisesti pääministeri ja [[Suomen Pankki|Suomen Pankin]] pääjohtaja [[Mauno Koivisto]] ja ulkoministeri, myöhempi pääministeri [[Ahti Karjalainen]]. Kekkosen lausuntoon jouduttiin palaamaan neljä vuotta myöhemmin, kun kysymys hänen virkakautensa jatkosta tuli ajankohtaiseksi [[Suomen presidentin valinta 1973|
Vaalin ehdokasasettelusta seurasi, että äänestyksessä oli tosiasiassa kysymys myös yleispolitiikasta, mistä aiheutui hallituspuolueille harmia ja tappiokin. Vaalin heikohkoksi jäänyt äänestysaktiivisuus vaikutti erityisesti vasemmistopuolueiden ja [[Liberaalinen kansanpuolue|Liberaalisen kansanpuolueen]] äänimääriin; toisaalta siitä hyötyi [[Kokoomus]], jonka kannatus kasvoi enemmän prosentuaalisesti kuin puolueen saaman äänimäärän perusteella. <ref> Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1969, s. 140. Helsinki: Otava, 1968. </ref> Matti Virkkusen ja Veikko Vennamon menestys presidentinvaalissa tulkittiin äänestäjien ainakin osittaiseksi epäluottamukseksi noudatetulle hallituspolitiikalle ja se ennakoi SMP:n suurvoittoa ja myös kokoomuksen kannatuksen nousua [[eduskuntavaalit 1970|vuoden 1970 eduskuntavaaleissa]]. <ref> Sivonen 1982, s. 40. </ref>
| |||