Ero sivun ”Flatus (yhtye)” versioiden välillä
[arvioimaton versio] | [arvioimaton versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
linkkejä |
singlet |
||
Rivi 1:
'''Flatus''' oli 1980-luvun alussa vaikuttanut, [[Helsinki|Helsingin]] [[Maunula|Maunulaan]] voimakkaasti identifioitunut suomenkielistä rock-painoitteista musiikkia esittänyt yhtye. Flatuksen single ''Daisy Love'' nousi Suomen virallisen singlelistan neljänneksi vuonna 1981 mutta yhtyeen lopullinen läpimurto jäi toteutumatta.
Flatuksen tunnetuimpaan kokoonpanoon kuuluivat [[Ile Nieminen|Ilkka "Ile" Nieminen]] (laulu), [[Markku Mutru]] (kitara ja laulu), [[Tote Hatakka]] (koskettimet), [[Anssi Salminen]] (basso) ja [[Kinde|Kinde Leskinen]] (rummut).
[[Radio Helsinki|Radio Helsingin]] haastattelussa maaliskuussa 2016 [[Kärtsy Hatakka]] kertoi veljensä Toten alunperin perustaneen yhtyeen [[uusi aalto|uuden aallon]] hengessä, mutta aluksi kysymys oli vain "jamimeiningistä". Sellaiseksi kaikki olisi Hatakan mukaan jäänytkin, kunnes Maunulasta löytynyt Nieminen toi Flatukseen [[laulaja-lauluntekijä|singer-songwriter]] -tyyppisen lauluntekokulttuurin. Karismaattisena esiintyjänä ja lahjakkaana lauluntekijänä Niemisestä tulikin nopeasti yhtyeen keulakuva.
''Daisy Loven'' menestyksen jälkeen vuosina
Yhtyeen toiminta hiipui pian tämän jälkeen. Ile Nieminen menehtyi syöpään vuonna 2006 ja Markku Mutru vuonna 2012.
==Singlet==
*Flatus: ''Daisy Love''/''Zäppinen'' (1981)
*Nieminen: ''Kova kundi Stadista''/''Sininen unelma'' (1983)
*Nieminen: ''Mä meen minne miellyttää''/''Laitapuolen tyttö'' (1984)
==Maunula-levy 2016==
Maaliskuussa 2016 julkaistaan [[Maunula-seura|Maunula-seuran]] osittain rahoittamana Maunula-levy, joka sisältää Kärtsy Hatakan tulkintoja Flatuksen tuotannosta sekä joistakin Tote Hatakan ennen julkaisemattomista kappaleista. Levyn on tuottanut [[Pave Maijanen]].
== Lähteet ==
|