Ero sivun ”Maakeskinen maailmankuva” versioiden välillä

Maakeskinen maailmankuva syntyi todennäköisesti siitä harhavaikutelmasta, että maan kiertäessä akselinsa ympäri muut taivaankappaleet kiertävät säännöllisesti taivaankannen poikki maan näyttäessä pysyvän täysin paikoillaan. Varhaisina aikoina maan liikkumattomuutta pidettiinkin [[naiivi realismi|naiivin realismin]] mukaisesti tulkitun välittömän kokemuksen perusteella itsestään selvänä asiana.<ref name=sfairopoiia>{{kirjaviite | Tekijä = Raimo Lehti | Nimeke = Sfairopoiia | Sivu = 41-43 | Julkaisija = Tähtitieteellinen yhdistys Ursa | Vuosi = 2009 | Tunniste = 978-952-5329-76-6}}</ref>

Taivaanpallo katsottiin yleensä reaaliseksi, aineelliseksi kappaleeksi<ref>Sfairopoiia, s. 228</ref> [[Kiintotähti|Kiinto­tähtien]] oletettiin olevan kiinnitetyt joko itse taivaan­palloon tai, sen jälkeen kun [[prekessio (tähtitiede)|prekessio]] tuli tunnetuksi, erityiseen kiinto­tähtien palloon, jonka oletettiin hitaasti kiertyvän varsinaisen taivaan­pallon suhteen.<ref>Sfairopoiia, s. 93</ref>. Auringon, Kuun ja tunnettujen planeettojen oletettiin toisaalta tekevän kerran vuoro­kaudessa kierroksen maapallon ympäri, toisaalta myös liikkuvan kiinto­tähtien suhteen [[Eläinrata]]a pitkin. Niiden oletettiin olevan kiinnitetyt Maata ympäröiviin sisäkkäisiin pallonk­uoriin,<ref name=TahtitPer>;{{kirjaviite | Tekijä = Hannu Karttunen, Heikki Oja, Pekka Kröger, Markku Poutanen | Nimeke = Tähtitieteen perusteet | Sivu = 532-534 | Julkaisija = Tähtitieteellinen yhdistys Ursa, Valtion painatuskeskus | Vuosi = 1984 | Tunniste = 951-859-367-1}}</ref> sisimpänä Kuun, sen jälkeen [[Merkurius|Merkuriuksen]], [[Venus|Venuksen]], Auringon, [[Mars]]in, [[Jupiter]]in ja [[Saturnus|Saturnuksen]] sekä vihdoin kiinto­tähtien pallon­kuori.

[[Aristoteles|Aristoteleen]] mukaan taivaa­npallon ulko­puolella oli vielä [[Ensimmäinen liikuttaja]], josta lähti kaikkia taivaan­kappaleita liikuttava, maailmaa käynnissä pitävä voima.<ref name=TahtitPer>{{kirjaviite | Tekijä = Hannu Karttunen, Heikki Oja, Pekka Kröger, Markku Poutanen | Nimeke = Tähtitieteen perusteet | Sivu = 532-534 | Julkaisija = Tähtitieteellinen yhdistys Ursa, Valtion painatuskeskus | Vuosi = 1984 | Tunniste = 951-859-367-1}}</ref>

Aristoteleen mukaisesti uskottiin [[uusi aika|uuden ajan]] alkuun saakka, että ''kuun­ylinen'' maailma oli luonteeltaan aivan erilainen kuin ''kuun­alinen'' maailma. "Kuun­alinen" maailma koostui neljästä [[klassiset alkuaineet|klassisesta alku­aineesta]], ja siellä kaikki oli jatkuvassa muutoksen tilassa, syntyi, kasvoi, lakastui ja kuoli. Sitä vastoin "kuun­ylinen" maailma, jossa taivaan­kappaleet liikuivatliikkuivat, oli täydellinen ja muuttumaton, ja siellä esiintyi vain ympyrä­liikettä sekä ympyrä­liikkeistä muodostuvaa [[episykli]]liikettä. Taivaan­kappaleiden oletettiin koostuvan [[kvintessenssi|viidennestä alku­aineesta]].<ref name=TahtitPer />

Vähitellen vakiintuikin useimpien oppineiden hyväksymäksi käsitykseksi, että maapalloa ympäröi kymmenen sisäkkäistä pallonkuorta: Kuun, Auringon ja viiden tunnetun planeetan pallonkuoret sekä niiden ulkopuolella vielä kolme. Kahdeksas eli kiinto­tähtien pallon­kuori suoritti hidasta [[prekessio (tähtitiede)|prekessio­liikettä]] sen ulko­puolella sijainneen yhdeksännen pallon­kuoren suhteen, joka pyörähti kerran vuoro­kaudessa Maan ympäri, ja kaikkein uloimpana oli kymmenes, ''[[primum mobile]]''.<ref>{{kirjaviite | Tekijä = Raimo Lehti | Nimeke = Tanssi Auringon ympäri, Kopernikus, Kepler ja aurinkokeskisen tähtitieteen synty | Sivu = 108 | Julkaisija = Pohjoinen | Julkaisupaikka = Oulu | Vuosi = 1989 | Tunniste = ISBN 951-749-104-2}}</ref><ref>kirjaviite | Tekijä = Tapio Markkanen | Nimeke = Paratiisista katsoen : tähtitaivaan karttojen historiaa | Sivu = 35 | Julkaisija = Tähtitieteellinen yhdistys Ursa | Vuosi = 2009 | Tunniste = ISBN 978-952-5329-80-3}}</ref>

[[Aristarkhos Samoslainen]] osoitti 200-luvulla eaa, että planeettojen liike on yksin­kertaisemmin selitettävissä olettamalla, että Maa kiertää Aurinkoa.<ref>Sfairopoiia, s. 250</ref> Oppi ei kuitenkaan tullut vanhalla ajalla yleisesti hyväksytyksi, koska sitä pidettiin "terveen järjen" vastaisena. Sekä [[Aristoteles]] että [[Klaudios Ptolemaios|Ptolemaios]] kuitenkin katsoivat jo tarpeelliseksi esittää perustelujakin käsitykselle Maan liikkumattomuudesta. Aristoteles perusteli sitä opillaan eri [[klassiset alkuaineet|alku­aineiden]] "luonnollisilla liikkeillä"<ref>Sfairopoiia, s. 57-58</ref>, kun taas Ptolemaios viittasi siihen, ettei tähtien vuotuista [[parallaksi]]a ollut havaittu.<ref name=RL196>Sfairopoiia, s. 196</ref>

Jo Ptolemaios tiesi, että planeettojen havaittujen liikkeiden poikkeamat tasaisesta [[ympyräliike|ympyrä­liikkeestä]] littyivätliittyivät selvästi siihen, missä asemassa planeetta kulloinkin oli suhteessa Aurinkoon. Näitä ns. ''aurinkoon liittyviä anomalioita'' käsitelläänkin ''[[Almagest]]issa'' varsin tarkoin. [[Nikolaus Kopernikus]] osoitti 1500-luvulla, että nämä poikkeamat oli helpoiten selitettävissä olettamalla planeettojen ja myös Maan kiertävän Aurinkoa.<ref>Sfairopoiia, s. 182, 258-259}}</ref>